torstai 15. toukokuuta 2014

Grace of Monaco

Trailerin nähtyäni totesin, että Grace of Monaco olisi mielenkiintoista nähdä. Tim Roth ruhtinas  Rainierin roolissa yllätti jonkin verran, Nicole Kidman on Grace Kellyn näköinen mutta kuka muistaa vielä Gilmoren tyttöjen "pahan pojan" Jessin - Milo Ventimiglian - hän nimittäin oli pienessä, mutta jokseenkin näkyvässä roolissa.

Elokuva alkaa siitä, kun Grace on jo ruhtinatar. Monacon suhteet Ranskaan (johon Monaco liitetään, jos Grimaldin suku joskus sammuu) eivät ole aivan parhaalla mahdollisella tolalla ja tämä vaikuttaa ruhtinasparin parisuhteeseen yhdessä Hitchcockin tarjoaman elokuvaroolin kanssa.

Kyllä elokuvan kerran katsoo, näyttelijöiden, maisemien ja tarinan vuoksi... ***/5.

torstai 8. toukokuuta 2014

Veronica Mars -elokuva

Yleensä pähkäilen ja jahkailen uusien elokuvien ostamista, sillä vastajulkaistuna leffat ovat luonnollisesti hintavampia kuin parin kuukauden päästä, mutta tämän elokuvan halusin nähdä heti tuoreeltaan. Kevään aikana urakoin Veronica Mars -sarjan kolme kautta. Kymmenen vuotta sarjan alkamisesta ja seitsemän vuotta sarjan päättymisestä osittain fanien joukkorahoituksella tuotettu Veronica Mars valloitti valkokankaan - joskaan ei Suomessa.

Nokkelasanainen kertojaääni, tuttu jengi, hieman uudet kuviot ja elokuvanmittainen tarina. Elokuva ei ole yhtään hassumpi. Veronican ex-poikaystävä Logan on jälleen pulassa, mikä saa Veronican palaamaan Neptuneen, vaikka New Yorkiin kotiutunut juristinalku oli vannonut, ettei palaa enää. Toki sarjaan perehtymättömälle elokuvaa voi olla vaikea seurata, kun vanhoja tuttuja vilahtelee tuon tuostakin.

Veronica Mars -sarja ja elokuva

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Supernatural Spin-Off Bloodlines

Aina silloin tällöin hyväksi todettu sarja saa sivusarjan. Frasier syntyi Cheersistä, Angel-sarja Buffy vampyyrintappajasta, CSI sai rinnalleen CSI Miamin ja CSI NY:n. NCIS rikosetsivillä on sisarsarja NCIS Los Angeles (ja hah! näköjään tulossa myös NCIS New Orleans). Osataan sarjoitus Suomessakin: Reinikainen oli alun perin hahmo Tankki täyteen -sarjassa.

Amerikkalainen Supernatural-fantasiakauhusarja lähestyy yhdeksännen kauden loppua. Kauden 20. jakso Bloodlines sijoittuu tuuliseen kaupunkiin, Chicagoon. Jakso toimii alustuksena uudelle sarjalle Supernatural: Bloodlines.

Nähtäväksi jää, kiinnostaako sarja uusia katsojia ja rantautuuko sarja Suomen televisioon. IMDb:n kuvauksen ja näyttelijälistauksen perusteella sarja ei erityisesti herätä minussa innostusta...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Suuntaa vaille?

Kuvanveistäjä Otto Karvosen teos Kaupungin juuret julkistettiin Kampin metroaseman laituritasolla tiistaina 24. syyskuuta.


Jos kesän matkakohteen valinnassa on vaikeuksia, miten olisi Pretoria (Etelä-Afrikka), Aberdeen (Skotlanti) tai ihan Pattijoki? Anyone?

Kirjan ja ruusun päivä


Katri Helena Aleksin
Suomalaisessa Kirjakaupassa 23.4.2012
Jo viikkoja sitten huomasin työpaikkamme intrassa kutsun Kirjan ja ruusun päivän tilaisuuteen, jossa oli vieraana ihan tunnettu suomalainen poliitikko. Toki heti ilmoittauduin ja mainitsin kollegoille. Päivän aikana oli mahdollista viedä kirjoja vaihtohyllyyn, josta sai sitten napata mukaansa mieluisat vaihdokit.

Pari Facebook-tavararyhmien vaihtoa osui tälle päivälle, ja ne niin ikään olivat kirjoja. Lisäksi vein ystävälle lainaan Mondon matkaoppaan, kun hän suuntaa etelään ensi kuussa. Hänen kanssaan hengailimme kahdessa kirjakaupassa, joista toisessa bongattiin kaksi laulajaa: Mikko Kuustonen ja Katri Helena.
 


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Please shut up - I just want to watch the film...

Few benches away sat a couple that peppered the floor of the film theatre with Daim Candy wrappers and commented while watching the film. The film was The Book Thief. When Geoffrey Rush's Hans referred Liesel as "Your Majesty" the male part of the couple commented loudly "Wrong film" as he was making a reference to other Geoffrey Rush movie The King's Speech. Don't get me wrong, it's okay to comment on the film while watching it once or twice but they kept going all the way every once in the while. If the guy thought he was whispering, he was wrong. I would watch the film on DVD, f I wanted a audio commentary,

The film was okay. Right from the beginning I was trying to figure out who was the narrator. I had to wait until the credits: Roger Allam.

 

Other not-so happy film experiences


Finding Neverland - a mother read the Finnish subtitles to her offspring.

Romeo + Juliet - the girls in the front row who had already seen the film kept repeating "It's coming now" when death scene was unfold on the screen.

Well, there have been other films. Once in France while someone was still talking as the film had started, someone else shouted "Chut"!

But then again, sometimes is nice that the audience reacts to the events of the film. It's bit awkward to be the only one laughing...


torstai 17. huhtikuuta 2014

Nuori Gandalf ja Menneen maailman Sebastian

Punainen neilikka vuodelta 1982 tarttui mukaani kirjaston vaihtohyllystä jokin aika sitten ja tällä viikolla oli sitten sopiva hetki katsoa se. Sir Percy Blakeneyta näyttelee Menneen maailman Sebastian eli Anthony Andrews, Marguerite-vaimoa Jane Seymour ja Paul Chauvelinia Taru sormusten herrasta -elokuvien Gandalf eli Ian McKellen.

Jo kannen eli näyttelijätietojen perusteella olin utelias, sillä tähän fiktiiviseen hahmoon olin tutustunut jo 1990-luvulla, jolloin Richard E Grant näytteli salaperäistä englantilaismiestä Ranskan vallankumouksen aikoina. Leslie Howard, joka kuoli sodan uhrina toisen maailman sodan, aikana tunnetaan parhaiten Tuulen viemää -elokuvan Ashley Wilkesinä, näytteli 1940-luvulla miekkasankaria.


Punaista neilikkaa ei pidä sekoittaa Mustaan neilikkaan, tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa, joka kertoo ruotsalaisesta diplomaattista Harald Edelstamista Chilessä vuonna 1973.