Mihin kirjoittaa?

Enää ei tarvitse kirjoittaa pöytälaatikkoon, sillä internet tarjoaa alustoja kirjoituksille. Tässä muutamia poimintoja. 

Blogit, ovatko ne kuolemassa?

Blogit eivät ehkä ole enää niin kiinnostavia, kun mielenkiintoa vievät TikTokin ja Instagramin lyhytvideot. Asiatekstien lisäksi blogissa voi toki julkaista myös vaikka novelleja tai runoja. Rinnalle on hyvä perustaa jokin some-kanava ellei halua luottaa vain siihen, että joku löytää blogisi hakukoneen avulla - yleensä ei löydä. 

Minuuttinovellit

Minuuttinovellit on verkkosivusto, jonne kuka tahansa voi perustaa oman tunnuksen. Nimensä perusteella sinne lisätyt novellit ovat lyhyitä. Minuttinovellit jakaa somejulkaisuna (Facebook, Instagram) käyttäjiensä kirjoituksia. Sivuilta voi myös arpoa mysteerinovellin. 

Wattpad, voiko sillä todella menestyä?

Suomessa tuskin menestyy Wattpad-ilmiönä. Ellei sitten jotenkin somen kautta löydä omaa markkinarakoa. Wattpadista löydän harvoin luettavaa, mutta ilahdun, kun joku jaksaa tykätä kirjoituksistani.

Ulkomaisista ilmiöistä esimerkkinä Estelle Maskamen Did I Mention I Love You? -trilogia sai alkunsa Wattpadissa.

Kodin Kuvalehdessä oli muutama vuosi juttu suomalaisesta Wattpad-kirjoittajasta. Wattpadista löytyy kyllä korkeatasoista tekstiä, mutta ainakin ilmaisversio tarjoaa itselleni paljon sellaista luettavaa, joka ei kiinnosta. 

Teos, joka muutti minua - Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Teos, joka muutti minua

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Ranskankielinen alkuteos julkaistu vuonna 1999.

 

 

Opiskelun tauottua hetkeksi minulla oli työn ohella vihdoin aikaa lukea niitä kirjoja, joita halusin lukea. Luin siihen mennessä ilmestyneet Harry Potter -romaanit sekä vihreäkantisen Nöyrin palvelijanne -romaanin. Sen ranskankielinen nimi Stupeur et tremblements tarkoittaa hämmennystä ja värinää. Kirjan Amélie kohtaa japanilaisen yrityskulttuurin ja törmää muun muassa kulttuurieroihin Belgia ja Japani -akselilla. Amélien urakehitys on käänteinen yhden virheen vuoksi. Oman työurani alkupään tehtävät eivät olleet kovin hohdokkaita. Erityinen inhokkini oli sinappipurkkien täyttäminen isosta purkista pienempään. Tunsin yhteenkuuluvuutta Amélien kanssa.

Amélie alkaa kehitellä itselleen tehtäviä. Postinjakaminen osoittautuu huonoksi valinnaksi, sillä se tehtävä kuuluu jollekulle muulle. Sen sijaan hän alkaa laittaa paperikalentereita ajan tasalle. Kirjassa kuvataan 1990-luvun alkua. Joitakin työtehtäviä Amélielle sentään vielä uskotaan, kuten valokopiointi, mutta hän ei saa käyttää siinä syöttölevyä. Amélie ottaa nöyrästi uudet työtehtävänsä vastaan, mutta ajatuksissaan kapinoi järjettömyyttä vastaan. Jo kirjan etusivulta jutun juuri käy selville: japanilainen yrityskulttuuri on hierarkkinen. Käskytysketju huipulta pohjalle on Herra Haneda – Herra Omochi – Herra Saito – neiti Mori – Amélie.

Olen viettänyt pitempiä aikoja ulkomailla kolmesti. Ranskassa olin opiskelijavaihdossa. Amélie Nothombin kotimaassa Belgiassa työskentelin suomalaisessa organisaatiossa kolmen vuoden ajan. Japanin naapurissa Kiinassa törmäsin miltei päivittäin kulttuurieroihin. Kulttuurierot ilmenevät kansana ja yksilönä. Kirjasta on tehty myös elokuva. Ollessani opiskelijavaihdossa elokuvaa katsottiin tunnilla.  Omistamani kappale kirjasta on juuri elokuvakannella. En ole täysin vakuuttunut kirjan suomennoksen nimestä.

Amélie Nothomb on syntynyt Etterbeekissä eli samassa kaupungissa kuin Tintin piirtäjä Hergé. Amélie asui lapsena Japanissa, sillä hänen isänsä oli Belgian ulkoministeriön diplomaatti. Kirjan Amélie tiedostaa edustavansa kotimaataan ja samalla toki länsimaita japanilaisen yrityskulttuurin pyörteissä.

Amélie ja Herran Tenshi saavat haukut, koska he tekivät yhteistyötä. Sisältö oli uskomattoman häpäisevä. Onnettomuustoveriani ja minua haukuttiin vaikka miksi: me olimme pettureita, nollia, käärmeitä, konnia ja – herjan huippu – individualisteja. Neiti Mori kanteli, koska Amélie oli edennyt nopeasti urallaan yrityksessä. Japanin kielen opiskelu vaatii melkoisen rupeaman. Amélien virhe on puhua japania väärässä paikassa. 

Japani on kiehtonut minua jo pitkään. Nousevan auringon maa, mieleenpainuva lippu, sotainen historia samuraineen ja kamikazelentäjineen. Kaukainen eksoottinen maa, jossa olisi varmasti mukava käydä. Aika monta vuotta siihen menikin, että pääsin Japaniin. Ensimmäistä kertaa kun poistuin Euroopasta, asettauduin Kiinaan, melkein kivenheitonpäähän Japanista. Tokiossakin tuli käytyä. 

Amélie päätyy lopulta yrityksen WC-tilojen päiväsiivoojaksi. Tässä yhteydessä Amélie muistelee Merry Christmas, Mr Lawrence -elokuvaa, josta oli kovasti pitänyt. Hän ottaa elokuvan esiin neiti Morin kanssa. Te ja minä, mehän olemme samalla lailla erilaiset kuin Ryuichi Sakamoto ja David Bowie. Itä ja länsi. Näennäisen ristiriidan takana on samaa molemminpuolista uteliaisuutta, samoja väärinkäsityksiä, jotka kätkevät todellisen yhteisymmärryksen halun. Neiti Mori ei jaa Amélin näkemyksiä.

Amélie nöyrästi kestää koko sopimuksensa ajan kommelluksia ja nöyryytyksiä. Hän irtisanoutuu japanilaiseen tyyliin jokaiselle esimiehelle asiansa esittäen.

Kirjan ensilukemisesta on minulla kulunut kaksikymmentä vuotta. Vasta näin myöhemmin ymmärrän kirjan kritiikin japanilaista yhteiskuntaa kohtaan. Tuolloin minulla ei ollut kokemusta organisaatiosta, jossa on monimutkainen hierarkia. Kirja on myös kirjoitettu ennen sosiaalista mediaa. Mietin, minkälaista keskustelua työntekijät kävisivät Améliesta sosiaalisessa mediassa. Kasvojen menetys ja itsemurha ovat teemoja, joita japanilaiseen kulttuuriin yhdistetään, niistä puhutaan kirjassakin.

 

Lainaukset kirjan sivuilta 30 ja 106

Kirjoittamisesta

Yläasteella suurin osa valinnaisainekiintiöstä meni kielten opiskeluun (ranska JA saksa, B2-kielinä) mutta kuitenkin muutamia muita valinnaisaineita oli, kuten luova kirjoittaminen. En tosin muista, että äidinkielen opettajamme luovan kirjoittamisen tunnit olisivat poikenneet tavallisista äidinkielen tunneista. Saimme käsinkirjoitetun monisteen, jossa oli enemmän tai vähemmän inspiroivia otsikoita, joiden innoittamina saattoi kirjoittaa omia kirjoituksiaan. Ne palautettiin opettajalle ja niistä sai arvosanan. En muista, että mitään erityisiä luentoja olisi luovasta kirjoittamisesta ollut. Toisaalta peruskouluvuosistani alkaa olla sen verran paljon aikaa. Vielä muistan opettajan nimen ja hänen villaliivinsä.

Lukiossakin olin luovan kirjoittamisen kurssilla. Sen jälkeen olen lähinnä kirjoittanut pöytälaatikkoon. Nyttemmin pöytälaatikko on muuttunut sähköiseksi, esim. blogikirjoituksillani tai Wattpad-kirjoituksillani ei ole yleisöä, koska niitä pitäisi aktiivisesti jakaa somessa. Siihen en ole lähtenyt.

Hiljattain sain valmiiksi ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön, mistä ohjaava opettaja antoi palautetta suullisesti seminaarissa. Hän kutsui työtäni kelvolliseksi. Opinnot on nyt saatu valmiiksi, se on pääasia mutta vähän jäi kaivelemaan tuo sana. Kirjallinen palaute oli asiallista. Työtä tehdessäni huomasin, etten ole erityisen järjestelmällinen kirjoittaja. Ohjaava opettaja näki työstövaiheessa ”yritän saada sivumäärän täyteen” -sepustuksen läpi ja kutsui joitakin tekstiosia löysäksi kirjoittamiseksi, mikä ei kuulu tieteellisen kirjoittamiseen.

Päiväkirjaakin olen kirjoittanut. Niin vaivaannuttavaakin se joskus onkin lukea jotakin, mitä on rippikouluikäisenä riipustellut, on vihot säilytettävä. Ei muiden käyttöön, ei tietenkään. Sitten kun sen aika tulee, pitää ne hävittää. Välillä on ollut ihan hauskaa katsoa, mitä noin vuosi sitten tein tähän samaan aikaan. Kaikkea en kirjoita. Saattaa mennä viikkoja, etten raapustele mitään muistiin.

En tavoittele suurta yleisöä. Ei ole minun tehtävä valaista koko huonetta keskustelulla.

Luovan kirjoittamisen inspiraatiot

Viimeksi kun olin Helsingissä, lueskelin Kodin Kuvalehtiä. Bongasin Wattpad-vinkin, unohdin sen ja sitten eräänä päivänä kirjauduin palveluun. Julkaisin pari tarinaa siellä.

Inspiraation lähteet luovaan kirjoittamiseen minulla ovat olleet: 

1) Valokuvat tai postikortit. 

2) Valmiit otsikot. Peruskoulussa äidinkielen opettajamme pääsi kyllä varsin helpolla luovan kirjoittamisen valinnaisaineen vetäjänä. Kirjoittamisesta pitäville jaettiin konseptiarkkeja sekä valmiita otsikoita. 

3) Laulujen sanat 

4) TV-sarjat ja elokuvat. Hahmojen muovaaminen omiin tarpeisiinsa on fanifiktiota, teemojen ja yleisen idea tuominen omaan tarinaan voi nähdä pastissina. 

5) Oman elämän oudot sattumukset.

6) Ihailemasi henkilöt. Joskaan kukaan ei ole täydellinen.