tiistai 25. kesäkuuta 2013

Rakkautta Ulko-Hebrideillä

Aina siitä lähtien kun YLE alkoi näyttää BBC-sarjaa Laakson kuningas olen halunnut käydä Skotlannissa. Nyt tämä haave alkaa pikku hiljaa toteutua. Matkaoppaiden selailun lisäksi virittäydyin tunnelmaan katsomalla elokuvan Valemorsian. Kyseessä siis romanttinen komedia, joskaan ei aivan tavanomainen. Tapahtumapaikkana on Hegg, 75 asukkaan saari Ulko-Hebrideillä, Skotlannissa.
Valemorsian (2011)

Vähän niin kuin Notting Hillissä Julia Robertsin esittämää Annaa, Valemorsiamessa paparazzit seuraavat Lara Tyleria (Alice Eve) kaikkialle eikä hän meinaa päästä naimisiin kirjailija James Arberin (David Tennant) kanssa. Tylerin taustajoukot saavat siis päähänsä siirtää häät Heggin saarelle, ja jotenkin juuri kotiseudulleen palannut, rakkaudesta siipeensä saanut Katie (Kelly Macdonald) päätyy varamorsiameksi.

Harmitonta viihdettä ja hieman paikallisväriä rom kom -genreen. ***/5

Laakson kuninkaan Duncan (Hamish Clark) oli pienessä roolissa Valemorsiamessa!

* *

Guardianin listaus Edinburgh-leffoista: 10 of the best films set in Edinburgh




keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Vanhat tuttavuudet

Olin pitkään halunnut nähdä elokuvan Silk. En kuitenkaan erityisemmin pitänyt elokuvasta mutta välillä sitä tuntuu törmäävän elokuvia katsellessa näyttelijöihin, jotka luulee jo unohtaneensa. Tässä elokuvassa se oli Callum Keith Rennie. Kuka muistaa vielä sarjan Chicagon ratsupoliisi? Se oli nimittäin sarja, jossa ensimmäisen kerran tutustuin tähän näyttelijään. Sen jälkeen hän on ollut muun muassa Da Vincin murhatutkimuksissa ja Battlestar Galacticassa.

Callum Keith Rennie


Muita tällaisia satunnaisia tuttavuuksia 

Billy Nighy - ikimuistoisin rooli mielestäni Rakkautta vain -elokuva.

Billy Connolly - mainio skottinäyttelijä, jonka Brave-animaatiosta tunnistin äänen perusteella.





tiistai 11. kesäkuuta 2013

Leffavuosi 2013 Q2

Nähty leffassa huhti-kesäkuussa

Warm Bodies ***½
Iron Man 3 ***
Argo **** Yllättävän jännittävä elokuva! Taidokkaasti rakennettu.
Star Trek Into Darkness ****
Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding) ** Mitäänsanomaton rom kom tähtikaartista (Robert De Niro, Robin Williams jne) huolimatta. 
The Man with the Iron Fists ** Varsin brutaali ja verinen elokuva. Klaanit taistelevat Viidakkokylän herruudesta.

Q1


Tulossa 

Espoo Ciné 16.-25.8.2013
Rakkautta & Anarkiaa 19.-29.9.2013
The World's End ensi-ilta 4.10.2013 (IMDb:n mukaan) Päivitys: Episodin mukaan ei tulisi Suomessa valkokankaalle.


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Populaarikulttuurimuistoja Pariisista

Erään leffateatterin avaamisen kunniaksi ja ensi-illan vuoksi Tom Cruise oli lennätetty helikopterilla paikan päälle. Olimme tuolloin ystävän kanssa toisella puolella kaupunkia. Tant pis! Kyseiseen leffateatteriin  alennuskuponkeja jakoivat mm. Darth Vaderiksi ja prinsessa Leiaksi pukeutuneet, segwaylla liikkuneet tyypit.

Kaksi brittinaista keskustelee asiantuntevasti (silloin uudesta) blondista Bondista eli Daniel Craigista. 

Isä näyttää tyttölapselleen vulkanilaisen käsimerkin metrossa, ja lapsiparka yrittää matkia siinä menestymättä. 

Sarjakuvien arvostus on Ranskassa (ja Belgiassa) aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Kirjakaupoissa hengataan ja luetaan sarjakuvia, yliopiston kirjastossa voi lukea ja lainata sarjakuvia!

James Blunt oli jotenkin jäänyt minulta huomaamatta mutta ystävän kanssa Quartier Latin'issa seikkaillessa eksyttiin johonkin kenkäkauppaan, jossa No Bravery soi taustalla. 

Tunnustan, en ole koskaan lukenut Victor Hugon Notre Damen kellonsoittajaa. Ranskalainen ranskanopettajamme Suomessa päivitteli "sivistymättömyyttämme". En ole edes nähnyt Disneyn elokuvaversiota! Notre Damen torniin olen kyllä kiivennyt ja sitä suosittelen kaikille, jonoista huolimatta!

Notre Damen tornista

perjantai 7. kesäkuuta 2013

I Love Helsinki - Tips for travellers


Okay, I was born in Helsinki. I have lived here ever since. So maybe, I'm little biased. Only a little. 

What to see in Helsinki? It depends of course on your preferences. 

City Center (Keskusta)


Normally the street names
are in Finnish and Swedish


Market Square (Kauppatori) - strawberries, peas, cherries, ice cream - watch out for seaguls! - ferry to the Suomenlinna Sea Fortress.


Market Square, Helsinki
Suomenlinna Sea Fortress


Katajanokka (or as we say "Skatta" from Swedish Skattudden) - ferries to Tallinn and Stockholm - and all those pretty buildings.

Esplanadin puisto, also known as Espa - have a stroll there on your way to the Market Square, sit on a bench in the shady trees near the Swedish theater. 

Hotelli Torni - okay, I probably shouldn't advertise but there's a nice view from the Ateljee Bar. It took me years to enter the hotel and climb the stairs but it was worth it. Also recommended if you are interested in history. 

Second Hand Bookstore Kirjava Lintu (Yrjönkatu 21). I go there once in while. Good selection of books in English, other languages as well. 

Rikhardinkatu Library (Rikhardinkatu 3)  For the first time I visited Rikhardinkatu Library, I thought it was a gloomy place but it isn't. 

Kaivopuisto - if you like Sunday walks as I do, I'd recommend to start your walk from Kauppatori and just walk until Olympia Terminal. Take a seat on a bench and just admire the view. When you feel up for it, continue to Kaivopuisto. You might see a familiar flag as there are many embassies in the area. 

Little further from the Center

Hietalahti flea market - walk along the Bulevardi or take tram number 6 to Hietalahti. 

Seurasaari open-air museum. The easiest way is to take bus number 24  from Erottaja to Seurasaari but when I lived in the Western Helsinki I walked to Seurasaari from Munkkiniemen aukio.  

Within the reach of metro network

Korkeasaari Zoo and Mustikkamaa - it's possible to take a ferry to the zoo from Kauppatori or bus  number 16 from Central Railway Station Rautatientori. I worked in Korkeasaari for two summers. I used to walk from Kulosaari metro station to Korkeasaari.

If you like shopping, there's a big shopping center in Itäkeskus. Just take the (orange!) metro (destination Vuosaari or Mellunmäki) and hop off in Itäkeskus. 

The Mellunmäki metro station, the last stop on the line, is the world's northernmost metro station.


* *

When I'm going to visit a place or just got back from there, I like to watch films shot in those locations. For example, after visiting Brighton, I watched Brighton Rock. Tips for Helsinki films: 

Vuosaari (Naked Harbour, 2012) Well, after seeing this film you'd probably never want to visit the place. 

Tyttö sinä olet tähti (Beauty and the Bastard, 2005)

Ruokala Lokki (Kamome shokudô, 2006, a Japanese film shot in Helsinki)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Ei syytä synkkyyteen - Star Trek on taas täällä

Salillinen leffayleisöä ei voi olla väärässä. Star Trek Into Darkness oli nähtävä heti. Tai siis melkein. Vielä innokkaammat olivat varmaan käyneet Finnkinon uudessa leffateatterissa Scalassa Kuopiossa ennakkoensi-illassa - elleivät sitten olleet lähteneet ulkomaille. Leffa tulee tosiaan Suomessa ensi-iltaan virallisesti vasta 5.6.

Uuden version Star Trekissä ei olla vielä päästy viisivuotiselle matkalle.  James T. Kirk on kuitenkin Enterprise-aluksen kapteeni. Elokuvan alussa hän on miehistöineen jälleen suorittamassa tehtävää, joka ei mene ihan putkeen. 

These are the voyages of the starship Enterprise. Her five-year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no one has gone before.
Elokuva on vauhdikas, sitä ei käy kieltäminen - takaa-ajoa, juoksemista ja lyömistä riittää. Eräässä kohdassa musiikki on turhan painokas tyyliin hei, tämä  tyyppi on sitten se pahis! Alkuperäisen sarjan ja sen elokuvien tunteminen tuo jonkin verran syvyyttä elokuvaelämykseen. Toki elokuvasta voivat nauttia muutkin. 

Kirk-Spock-McCoy-kolmikko ei ole liikaa keskiössä, tilaa on annettu muillekin hahmoille - Sululle oli varattu hetki kapteenin tuolissa, Chekov yrittää räpiköidä eteenpäin liian suurissa saappaissa, Kirkin mentori Christopher Pike yrittää takoa järkeä suojattinsa kaaliin - mutta missä on Christine Chapel? Hoitaja mainitaan kyllä mutta häntä ei nähdä! McCoyta olisi kyllä valkokankaalla katsellut pitempäänkin!

Benedict Cumberbatchin suoritus "John Harrisonina" on kyllä huikea. Hänen äänensä ei jätä ketään kylmäksi! Pienemmässä roolissa piipahtaa toinen brittitelevisiosta tuttu kasvo - Noel Clark eli Doctor Who -sarjan Mickey Smith.  Jännä muuten, miten DW:ssa Tohtorin muuttuvat kasvot selittyvät regeneroitumisella, kun taas Star Trekin uudessa versiossa kyse on toisesta, rinnakkaisesta aikajanasta. 

Elokuvan loppu vähän antoi taas viitteitä siitä, että jatkoa seuraisi...

Arvio: ****/5

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kysy vain!

Kesä on virallisesti alkanut. On lämmintä jne. 

Kesällä turistit ja mikseivät paikallisetkin, jotka ovat eksyneet oman vaikutusalueensa ulkopuolella, pysäyttävät minut ja kysyvät neuvoa. Aivan normaalia, totta kai, mutta miksi juuri minä? Olenko todella niin luotettavan näköinen? Ehkä se on silmälasini?

Tänään kaksi englantia puhuvaa henkilöä kysyi Elielinaukiolla bussia odottaessani, mistä Zoo-bussi Korkeasaareen lähtee. Rautatientori ei onneksi ollut kaukana. 

Takkatien pysäkillä Pitäjänmäellä puolestaan tiedusteltiin, missä Poutamäentie on. Pajamäessä asuneena tiesin totta kai. Mutta tulee niitä tilanteita, jolloin sormi menee suuhuun. 

Jokunen vuosi sitten kaksi ranskaa puhuvaa vanhempaa naisihmistä pysäytti minut ja ystäväni Kaisaniemen puistossa kysyen Parlez-vous français? Olivat kiinnostuneita Temppelinaukionkirkosta, joten lähdimme ystäväni kanssa viemään heitä sinne. 

Se, että minulta kysytään tietä, on universaalia. Hieman kyllä Pariisissa huvitti, kun kysyttiin Where's the Gucci store? No, sitä en tiennyt ;) Berliinissä bussissa neuvoimme toista turistia Alexanderplatzille mentäessä... 

Joskus busseissa ihmettelen henkilöitä, jotka kysyvät mieluummin muilta matkustajilta kuin kuskeilta, myönnettäköön, etteivät kaikki kuskit esimerkiksi Kättäriä (=Kätilöopisto) tunne. 

Joskus sitä itsekin oppii, sillä aiemmin en ollut Katajanokan jääkarhuista kuullutkaan! Silmät tarkkana Kauppiaankadun pysäkillä ja kohdista katseesi yläilmoihin!