tiistai 7. helmikuuta 2017

Madrid ja Toledo

Tähän ikään päässyt, enkä ollut vielä Espanjassa käynyt.  Muutenkin alkaa olla vähän sellainen fiilis, että maailma, tai minun tapauksessani Eurooppa pitää saada valmiiksi ennen kuin poistun Brysselistä. Ymmärrettävää sinänsä, kun lentolippujen hinnat ovat alhaisemmat ja kohteetkin erilaisempia. 

Jos on matkustanut vähänkin Helsingin metroverkkoa vaativimmassa kaupungissa, ei Madridin metroverkon pitäisi tuottaa ongelmia. Pitää vain tietää, missä on, mihin on menossa ja mikä on linjan pääteasema. Metroasemalta kannattaa poimia mukaan ilmainen metrokartta.  

Seuraavaan reissuun jäi paljon nähtävää mutta Reina Sofia -museossa kävin. Pablo Picasson Guernica oli vaikuttavankokoinen teos.



Plaza de Espana
Plaza de Espana

Pitkään Madridin viikonloppuun sain ujutettua Toledon mukaan.
Kaupunki sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Madridista.


Santa Maria La Blanca, Toledo

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Belgian rannikolla osa 3: Knokke

Knokken rannalla

Belgian pienemmät kaupungit ovat siitä mukavia, ettei niissä juuri eksy. Knokkessa tuli käytyä jo syksyllä mutta vielä on tuoreessa muistissa se, että juna-asemalta lähdin lammasmaisesti vain seuraamaan muita ja jatkoin Lippenslaania aina rantaan asti. Mereltä tuuli ja kengät vähän kastuivat rannalla kävellessä mutta muuten ranta rauhallinen. 

Aina kannattaa tarkistaa SNCB:n mobiilisovelluksesta juna-aikataulu, sillä junat Brysseliin kulkevat vain tunnin välein. Tuli käytyä juna-aseman lähellä olevassa Albert Heijn -ruokakaupassa ostamassa hollantilaista salmiakkia. Myyjä vähän ihmetteli ostoksiani mutta Brysselissä ei ole niin laaja valikoima. Kuten muihinkin rannikkokohteisiin Knokkeenkin pääsee rannikkoratikalla, jonka kokeileminen taitaa jäädä kesään. 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Sherlock, Season Four

The whole fourth season is rather tragic. The Six Thachers sets the pace for the season. If this episode leaves you heartbroken, wait for The Lying Detective. The new villain Culverton Smith (played by Toby Jones) is horrible but Sherlock manages to save the day, although I wasn't quite so convinced while watching that episode. The series finale The Final Problem had be biting my nails. After last week's revelation you get these scary mind games in an espace room style. 

The ending has some finality in it. Tying loose ends and all that. They kind of put the series back to factory settings.

I don't have anything against agent films (I do like James Bond films) but bringing that aspect to Sherlock didn't appeal to me. As there are only three episodes per season, it brings quality. I still enjoy watching earlier seasons again and again. They really make effort to impress. I am just not sure whether I want to see these episodes in the near future as they were quite dark.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Antwerpen ei petä koskaan

Brysselissä, Belgian sydämessä asumisessa on se hyvä puoli, ettei sieltä ole kovin pitkä matka minnekään maan sisällä. Antwerpeniin pääsee junalla vajaassa tunnissa eikä viikonloppuna weekend-lipputarjouksen ansiosta menopaluulipusta tarvitse maksaa kuin 8,40 €.

Syy, miksi lähdin vaihteen vuoksi sunnuntaina Antwerpeniin oli se, että kaupat olivat poikkeuksellisesti avoinna näin pyhänä. Belgian tietyissä kaupungeissa kaupat avaavat ovensa kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Olin sen verran aikaisin liikkeellä, etteivät kaikki liikkeet olleet vielä avoinna, joten sateesta huolimatta lähdin tallustelemaan ympäriinsä. Kaupunki alkaa olla jo sen verran tuttu, etten tarvitse karttaa. Löysin sattumalta ihastuttavan 't Stad Leest -kirjakaupan. Suurin osa kirjoista oli toki hollanninkielisiä mutta korttivalikoima oli vallan mielenkiintoinen. 

Antwerpenissä on jonkin verran liikkeitä, joita ei ole Brysselissä, kuten esimerkiksi Uniqlo ja suomalaisille varsin tuttu Iittala

Antwerpen Centraal -asema on näkemisen arvoinen, moni pysähtyy asemalla kuvaamaan sitä sisältä ja ulkoa. Keväällä aseman vieressä oli maailmanpyörä, jonka kyydistä sitä pääsi ihailemaan vierestä. Antwerpenin eläintarha on aseman vieressä.  

Antwerp railway station
Antwerpen Centraal

Viime reissulla esittelin ystävälleni kaupunkia ja kävimme Caffe Mundi -kahvilassa. Wagamama-ravintola ei ole vielä tullut Suomeen mutta Antwerpenin lisäksi olen käynyt sellaisessa mm. Dublinissa ja Tukholmassa. 

**

Antwerp is definitely worth visiting. It's the only place in Belgium outside Brussels I have been ten times already. The main railway station Antwerpen Centraal is beautiful. This Sunday I found a nice book shop called 't Stad Leest. It has an interesting selection of postcards!

 

maanantai 24. lokakuuta 2016

Sarjakuvamaa Belgia

Tintti, Anu ja Antti, Smurffit ja Lucky Luke, kyllä! Kaikki edellä mainitut ovat belgialaisia sarjakuvia. Belgiassa, kuten Ranskassakin, sarjakuvia arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Lyhenne BD (la bande dessinée) tulee tutuksi. Brysselin keskustassa on lukuisia sarjakuvakauppoja. Antikvariaateista tekee kunnon löytöjä (no juu, ranskankielisia tosin). Kirjakaupoissa on paljon sarjakuvavalikoimaa. Vuosittainen Brysselin sarjakuvafestivaali saa ihmiset liikkeelle aivan eri tavalla kuin Suomessa.

Georges Remi
Kyltti Tintin luojan, Hergén lapsuudenkodin ulkoseinässä

Brysselin keskustassa joillakin kaduilla on vaihtoehtoiset nimet. Kadut on nimetty nimittäin sarjakuvahahmojen nimien mukaan. Puhumattakaan sarjakuvaseinistä. Siinä missä Helsingissä kohistaan nyt muraaleista, on Brysselissä ja sen lähialueella ollut sarjakuva-aiheisia seiniä jo pitkään. Mikäs on sen mukavampaa kuin selvittää parin seinän osoite ja lähteä sunnuntaikävelylle bongaamaan sarjakuvaseiniä? Niilo Pielinen, Piko, Tintti, Quick ja Flupke, Yoko Tsuno ovat vain muutamia esimerkkejä seiniin ikuistetuista sankareista. Stockelin metroaseman seinät ovat omistettu Tintti-sarjakuvalle!


Sarjakuvaseinä Spirou* (Piko)
Brysselissä on myös Belgialaisen sarjakuvan keskus. MOOF eli Museum of Original Figurines on täynnä figuriineja!  

Tintin chess
Miten olisi erä shakkia?

*)Sarjakuvafilmatisoinneista pitäville tiedoksi, että Pikku Piko seikkailee elokuvateattereihin lokakuussa 2018. Elokuvan ohjaa Nicolas Bary

torstai 13. lokakuuta 2016

Brysselin puistoista

Brysselissä ja sen pääkaupunkialueella riittää puistoja. Koululaiset syövät ruokatunnilla eväitään puistossaan, lenkkeilijöitä saa välillä väistellä ja koiratkin saattavat viilettää vapaina. 

Jardins D'Egmont on vähän piilossa mutta sinne pääsee Boulevard de Waterloolta.

Peter Pan
Jardins d'Egmont


Parc Cinquantenaire / Jubelpark on varsin suosittu. Sinne on helppo löytää esimerkiksi Schumanin metroasemalta, kunhan vain paikallistaa riemukaaren ensin tai sitten Meroden metroasemalta. Puistossa järjestetään erilaisia tapahtumia vuoden mittaan. Useampi museo tarjoaa tekemistä pitkäksi aikaa.

"Sinkkupuisto"


Parc de Bruxelles / Warandepark sijaitsee lähellä kuninkaanlinnaa, joskin kuningasperhe asuu Laekenissa. Viime vuonna puistoon istutettiin suomalainen koivu Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivän johdosta.

Le square du 21 juillet  / Square van 21ste juli on Laekenissa.

Le Square de 21 juillet
Parc Tenboos sijaitsee Ixelles'ssä. Jopa sateisella ilmalla se houkutteli minut sinne. Sunnuntaikävely mahdollisti täydellisen rauhallisen hetken, mustarastas lauloi ja oli muuten täysin hiljaista.


Tenboos
Parc Tenboos

Kielten opiskelusta

Talvella aloin harjoitella hollantia Duolingon avulla. Mielestäni se tuki hollannin opiskelua hyvin, vaikka kieltämättä oma sorminäppäryys ja nopeus aiheuttivat sen, että saatoin jumiutua johonkin tehtävään useammaksi päiväksi – varsinkin puhelimella. Puhelinsovellus antaa kolme virhettä anteeksi (joskus tosin kirjoitusvirheet annetaan anteeksi ilman sydänten menetystä). Pöytäkoneella ei pääse eteenpäin ennen kuin antaa oikean vastauksen kaikkiin kohtiin. Tosin välillä tuli huijattua kieliasun kanssa copy-paste-toimintoa käyttäen. Hups. Hollannin kielen oikeinkirjoitus ei ole vahvimpia puoliani.

Ennen Walesin matkaani etenin muutaman tehtävän kymrin kielessä. Ei kovinkaan hyödyllistä opiskella kyseistä kieltä – ainakin Cardiffissa englannilla pärjäsi mainiosti. Ihan toki mielenkiinnosta kannattaa tutustua! Kyltit ovat kaksikieliset Walesissa.

Venäjän kielen alkeet kolme vuotta sitten aloittaneelle Duolingon venäjän tehtävät vaikuttivat vähän hankalilta. Voi valita, näyttääkö ohjelma kyrillisin vai länsimaisin kirjaimin. Translitterointi ei oikein suju minulta.

Joissakin kielissä voi hypätä osan tehtävistä alkutestin avulla – ranskassa pääsin melko pitkälle mutta yllättäen ruotsissa minulla ei sitten Duolingon mukaan ollutkaan taitoja, mikä yllätti. Ehkä taas menee oman nopeuden ja huolimattomuuden piikkiin. Vaikka toki sanasto katoaa, kun kieltä ei harrasta. Brysselissä kuulee silloin tällöin ruotsia ja ScanShop-kaupassa pääsee joskus harjoittelemaankin. Duolingolla on suht mukava palauttaa mieleen sanastoa. Jonkin verran tulee uuttakin sanastoa vastaan.

Duolingo on hyvä väline tukemaan kielten opiskelua mutta ei suinkaan tulisi jättää vain sen varaan. Tulevaa Madridin matkaa olen jonkin verran olen tehnyt espanjan kielen tehtäviä mutta eipä se ole edistynyt. 

Memrisea kokeilin myös. Latasin sovelluksen Android-puhelimeen. Käyttöliittymä on helppo käyttöinen. Toiston kautta oppii.

Kieltä toki parhaiten oppii vuorovaikutustilanteissa. Netistä löytyy pilvin pimein videoita, joissa opetetaan laskemaan ja perustervehdykset. Islannin kielellä tervehtiminen sujuu helpommin tämän videon katsomisen jälkeen.