tiistai 19. elokuuta 2014

Seurannassa Scott Caan

Muinoin Ewan McGregorin (etunimi lausutaan skottilaisesti juu-in) leffat piti katsoa telkkarista tai haalia DVD-hyllyyn katsottavaksi. Nyt tarkkailussa on Scott Caan. En edes muistanut koko näyttelijää ennen kuin katsoin Hawaii Five O -sarjan ensimmäisen kauden uudelleen. Ja sitten sen kaksi seuraavaa kautta. Ocean 11 -leffassa ja sen jatkoleffoissakin mies on ollut - Casey Affleck näytteli hänen veljeään. Caanin isä James näytteli Kummisetä-elokuvissa.

On tullut katsottua autokaahailua Puhallettu 60 sekunnissa, umpitylsä sukellusvene-elokuva U-boat - vihollisen kynsissä,  "romanttinen komedia" Rakkaat, rikkaat ystävät,  rikosdraama Lonely Hearts Killers sekä Valtion vihollinen. Entourage-sarjaa hehkutin jo aiemmin...


Scott Caan

perjantai 8. elokuuta 2014

Musée Hergé, Louvain-la-Neuve

Kaikkien Tintti-fanien pyhiinvaelluskohde - kokonainen museo omistettu Tintin-piirtäjälle Georges Remille eli Hergélle. Brysselistä pääsee kätevästi junalla Louvain-la-Neuviin. Asemalta kävely on varsin lyhyt. Museon yhteydessä Petit Vingtième -kahvila. Sisäänpääsymaksulta välttyy, jos ajoittaa käytinsä oikein eli kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina maksuton sisäänpääsy. Tarkemmat tiedot museon sivuilta.

Lähistöllä myös kauppoja ja elokuvateatteri.


Musée Hergé

maanantai 4. elokuuta 2014

Kaksi Romain Duris -leffaa


Ranskalaisten elokuvien ystävä on iloinen Belgiassakin. Hairahduin tuiki tärkeällä kauppareissulla Media Markt –myymälään ja tulin sieltä neljän DVD:n kanssa, joista kaksi katsoin jo saman viikonlopun aikana.
Auberge espagnole (Espanjalainen kimppakämppä) ja Poupees russes (Sinkkuelämän huuma) sai jatkoa Casse-tete chinoise –elokuvasta. Romain Durisin esittämä Xavier edelleen etsii itseään, vaikka Kelly Reillyn esittämän Wendyn kanssa onkin jo kaksi lasta. Toisin kuin nimestä voisi päätellä, seikkaillaan tällä kertaa New Yorkissa, ei suinkaan Kiinassa.

Populaire-elokuvassa niin ikään Romain Duris, jonka esittämä Louis Echard etsii elokuvan alussa itselleen sihteeriä ja sellainen sitten löytääkin Rosesta, joka ei kylläkään mikään supersihteeri oli mutta takoo kirjoituskonetta kuin vimmattu. Tie vie konekirjoittajakilpailuihin ja loppujen lopuksi tämäkin romanttinen komedia päättyy onnellisesti.
Toki flaaminkieliset tekstitykset tuottavat päänvaivaa, mutta näin kevyitä elokuvia jo melkein ymmärtääkin...
 
 
 

 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Vuoden ensimmäinen ranskankielinen pokkari luettu

Älä anna kannen hämätä - ehei, kyseessä ei ole Star Trek -pokkari, vaan Martin Wincklerin Petit éloge des séries télé - pieni ylistys televisiosarjoille. Varsin helppolukuinen, jos kirjassa ohi vilahtavat TV-sarjat ovat tuttuja.

Kirjassa esitellään muun muassa kymmenen kohdan lista seriephilen - sarjafiilin? - oikeuksista, joita ovat esimerkiksi oikeus katsoa kaikenlaisia televisiosarjoja ja oikeus katsoja sarjaa silloin kun haluaa, miten haluaa, missä haluaa ja suojassa sensuurilta. Kirjassa käydään läpi erilaiset genret - lääkärisarjat, lakimiessarjat, poliisisarja tms. ja lopussa on lista esimerkkisarjoista.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Melkein näkemättä jääneet sarjat

Silta

Moni kehui, mutten silti katsonut ennen kuin kollega löi ykköskauden DVD-boksin käteen ja tapitin kaikki kymmenen jaksoa melkein putkeen ja onneksi ehdin juuri kakkoskauteen mukaan (YLE Areena on hieno asia), vain ensimmäinen jakso jäi katsomatta. Kolmatta kautta odotellessa...

Entourage

Joskus kanavasurffaillessa olin katsonut pätkän mutta nyt vasta innostuin katsomaan (syynä Scott Caan, joka tulee sarjaan vasta kuudennella kaudella) ensin ystävältäni lainaamat kuusi ensimmäistä kautta ja sitten HBO Nordicilta loput kaksi. Entourage on miesten (?) Sinkkuelämää. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin sarja kestää aikaa - sarjassa vilisee tähtiohjaajia ja -näyttelijöitä mutta myös aloittelevia tähtiä... Pohjoismaiden tähtitaivaalta ruotsalaiset Stellan Skarsgård ja Peter Stormare ilahduttavat myös. Nyt sitten odotellaan ensi vuotta kuin kuuta nousevaa, kun sarja saa jatkoa elokuvan muodossa.

Gilmoren tytöt

Telkkarissa pyöry sarjan kakkoskauden viimeisen jaksot ja jäin koukkuun vain muutaman jakson jälkeen? Onneksi on uusinnat. Sarja tarjoaa seitsemän kauden verran verbaaliakrobatiaa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaukana keskiverrosta

Matti tai Maija Meikäläinen käy elokuvateatterissa muutaman kerran vuodessa. Kohdallani tilanne on tänä vuonna täysin toisenlainen - puolen vuoden aikana olen katsonut 13 elokuvaa valkokankaalta. Myönnän, kaikista näytöksistä en ole maksanut - milloin lippu on voitettu, milloin kirjakauppa on tarjonnut kanta-asiakkailleen elokuvanäytöksen tms. Mutta silti on tuo luku korkeahko, kun leffafestivaaleillekaan en ole vielä ehtinyt tänä vuonna kertaakaan. Espoo Ciné ja Rakkautta & Anarkiaa jäävät tänä vuonna kokematta mutta eiköhän tässä vielä monen monta kertaa ehdi leffateatteriin. Tosin kun joskus festaribussissa Kampista Tapiolaan mennessä vilkaisi siinä matkustaneiden leffasuunnitelmia (festariaikataulusta oli korostuskynällä merkitty yksi jos toinenkin elokuva), huomasi, että heavy usereiden rinnalla omat leffamäärät ovat vaatimattomia...

Tämän puolivuotisen viimeisin elämys on vielä tuoreena muistissa - sarjassa "jotakin ihan muuta": The Lunchbox (2013) oli virkistävä kokemusta. Miten eväslounaskulttuuri poikkeaakin suomalaisesta! Suosittelen elokuvaa lämpimästi.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kierrätys kannattaa

Harmin paikka tosiaan, että Netcycler lopettaa toimintansa 19.6. Yritys osti swap.com-palvelun, jonka kehittämiseen keskityttiin enemmän ja sen vuoksi lopettivat NC:n kehittämisen. Kaupankäynti hidastui olemattomaksi.

Mutta onneksi on Facebookin kierrätyspalstat. Tänään esimerkiksi minulla oli ennätykselliset kolme vaihtoa - kolmen eri alueen vaihtopalstan kautta - saman tunnin sisään. Tietenkään tällä toiminnalla ei rikastu, mutta sainpahan jälleen kirjahyllyn sisältöä karsittua - toivotaan, etten taas ala täyttää toisesta päästä...

Kun kypsyttelen ostopäätöstä jostakin kirjasta tai DVD-elokuvasta, yritän kurkkia, josko haluamani tuotteen saisi jo esimerkiksi Huuto.netistä tai Tori-fi-palvelusta. Suosituimmilla FB-palstoilla jonkin tuotteen voi olla tuurista kiinni, kun ei sitä ihan joka hetki voi sielläkään roikkua.

Syksyllä vähän jo enteilinkin - RIP Netcycler.