Tunnustan jälleen suuren aukon leffasivistyksessäni mutta en ole nähnyt vuoden 1987 versiota Robocopista, mutta tänään Finnkinon Facebook-tykkääjille järjestetyssä elokuvanäytöksessä tutustuin tähän uudempaan versioon.
En erityisemmin pitänyt elokuvasta - puuduttavat toimintakohtaukset ja ei-kiinnostava päähenkilö päällimmäisenä listallani mutta kun Jennifer Ehlen hahmo Liz Kline tuli valkokankaalle, kiinnostukseni heräsi hetkellisesti. Ehle on näytellyt Liz-nimistä henkilöä aiemmin. Hän oli päätähtenä BBC:n Ylpeydessä ja ennakkoluulossa (1995). Siis se versio, jossa Colin Firth sukeltaa lampeen...
Leffavuoden 2014 kolmas leffa saa siis pisteitä **/5.
Ihmettelyä... lähinnä elokuvista, tv-sarjoista, musiikista, kirjoista ja matkailusta
maanantai 24. helmikuuta 2014
torstai 13. helmikuuta 2014
Korso
Myönnän, olen viimeksi käynyt Vantaan Korsossa viime vuosikymmenen puolella, silloinkin Ankkarockissa. Kuun lopussa ensi-iltansa saava kotimainen elokuva Korso ei anna lähiöstä kovinkaan valoisaa kuvaa.
Päähenkilöllä Markus Hultilla (Mikko Neuvonen) on pää hieman pilvissä eivätkä todellisuuden asettamat rajat auta pitämään tunteita kurissa. Markuksen henkireikä on koripallo. Äiti on vähän poissa oleva, isä on muualla. Heta-sisarella (Iida Lampela) on toisenlaiset suunnitelmat kuin Markuksella ja poikaystävänkin löytää.
Akseli Tuomivaaran ohjaama elokuva toi mieleen Vuosaari-elokuvan, jossa Itä-Helsingin lähiöstä ei luotu kovinkaan ruusuista kuvaa. Jos leffan nimi olisi Kaivopuisto tai Katajanokka, olisi se varmasti täynnä aurinkoa ja iloisia teemoja!
Elokuvassa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta olisin kaivannut jotakin vähän positiivisempaa. **½/5
Leffavuosi 2014 on käynnistynyt hitaanlaisesti. Korso oli vasta vuoden toinen valkokankaalta nähty elokuva. Ensimmäinen oli Jack Ryan: Shadow Recruit. Siinä Moskovakaan ei näyttänyt mitenkään turistiystävälliseltä - sen verran mielenkiintoinen vastaanotto Jack Ryanilla kaupungissa oli. Leffa oli viihdyttävä **½/5

* * *

maanantai 10. helmikuuta 2014
Lewis jatkuu (?!)
Mitä, mitä?? RadioTimesin jutun mukaan Lewis palaa sittenkin ruutuun! Seiskakausi kuitenkin päättyi niin, ettei jatko olisi varmaa.
**Sisältää spoilereita, jos et ole nähnyt seitsemättä kautta**
Kahdeksannen kauden alussa Hathaway ylennetään komisarioksi ja Lewis palaa eläkkeeltä.

lauantai 1. helmikuuta 2014
Komisario Lewis, seitsemäs kausi
Komisario Morse -sarjan päätyttyä Robert Lewis jatkoi rikosten selvittämistä seitsemän kauden verran aisaparinaan älykäs rikoskonstaapeli James Hathaway - aivan kuin Morse ja Lewis olisivat vaihtaneet paikkoja, kun komisario oli tavis ja konstaapeli Cambridgen käynyt kävelevä tietosanakirja.
Viimeisen jakson lausahdus Lewisin suusta kuultuna:
Hathawayn eli Lawrence Foxin hiustyyli sarjassa muistutti minua Tintin otsatöyhtöstä! Hauskaa, että sarjan viimeiseen jaksoon oli saatu Lawrence Foxin setä Edward Fox, kun hänen isänsä James Fox (bongattu muuten viimeksi Dowton Abbeyn joulun erikoispitkästä jaksosta) vieraili kolmannen kauden avausjaksossa Allogory of Love. Tuskin on yllätys, että Lawrence Fox on naimisissa näyttelijän - Billie Piperin - kanssa...
Sen enempää paljastamatta totean vain, että vähän jäi sarjan viimeisestä jaksosta haikea fiilis.

Decisions about the future of the mankind don't really feature in our job description.
Hathawayn eli Lawrence Foxin hiustyyli sarjassa muistutti minua Tintin otsatöyhtöstä! Hauskaa, että sarjan viimeiseen jaksoon oli saatu Lawrence Foxin setä Edward Fox, kun hänen isänsä James Fox (bongattu muuten viimeksi Dowton Abbeyn joulun erikoispitkästä jaksosta) vieraili kolmannen kauden avausjaksossa Allogory of Love. Tuskin on yllätys, että Lawrence Fox on naimisissa näyttelijän - Billie Piperin - kanssa...
Sen enempää paljastamatta totean vain, että vähän jäi sarjan viimeisestä jaksosta haikea fiilis.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Houkutuksia, houkutuksia
Niinhän siinä kävi, että hyvistä aikeista huolimatta leffahyllyyni tuli hankittua Keira Knightleyn tähdittämä Seeking a Friend for the End of the World, Koirakikka, jossa näyttelee Alexander Skarsgård, Endeavour-sarjan ykköskausi, Isänmaan puolesta -sarjan ykköskausi ja hmm... Lewis-sarjan kaikki seitsemän kautta sisältävä boksi.
Kuinkas ollakaan, eksyin tutkailemaan, josko Uuden Sherlockin uusimman, kolmannen kauden saisi ostettua. Kyllä saa. Ainakin täältä. En kuitenkaan vielä ostanut.
![]() |
| Viimeaikaiset hankinnat |
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Tammikuun alun kirjalliset seikkailut
Lukuinnostukseni on ikävä kyllä hiipunut hieman. Osin johtuu siitä, että matka töihin sujuu varsin hyvin Metro-lehteä tai älypuhelimesta uutisia tai netin muuta sisältöä lukemalla. Tällä hetkellä on kirjahyllyn tyhjennys käynnissä. On vain surutta poistettava hyllystä kirjoja, vaikken niitä ole kaikkia lukenut. Muutan elokuussa pois Suomesta eikä siitä syystä ole järkevää viedä koko kokoelmaa mukana.
Olen ehtinyt kuitenkin lukea kolme kirjaa:
1. Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about a Boy **½
2. Salla Simukka: Punainen kuin veri ***
3. Salla Simukka: Valkea kuin lumi ***
BJ3:n julkaisun yhteydessä kauhisteltiin keskeisen roolihahmon kuolemaa. En erityisemmin innostunut kirjasta, mutta kahlasin sen kuitenkin loppuun asti. Simukan Lumikki-trilogian kolmanteen osaan Musta kuin eebenpuu voisin tarttua, kun siihen kirjastossa törmään - ainakin Helmetissä kirja on jo varattavissa, joskaan sitä ei ole vielä julkaistu. Sen verran elävää kirjailijan suomen kieli on.
Huomasin, että Riikka Pulkkiselta oli ilmestynyt neljäs romaani kaikessa hiljaisuudessa. Sen nimi on Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Nuori Morse
Pitkään jatkunut Komisario Morse -sarja päättyi Lewisin lohduttomiin sanoihin "Inspector Morse is dead." Lewisin tutkimukset jatkuivat Komisario Lewis -sarjassa, jossa Kevin Whatelyn rinnalla näytteli Lawrence Fox. Kun kevällä YLE TV1 mainosti esittävänsä myös sarjan Nuori Morse (Endeavour) olin hieman skeptinen. Niinhän siinä sitten kävi, että teaserinä näytetty pilottijakso jätti kaipaamaan lisää ja yllätys oli suuri, kun seuraavana lauantaina sarja ei jatkunutkaan ennen kuin vasta nyt. Ensimmäinen kausi päättyi viime viikon lauantaina. Onneksi sarjaa tehdään lisää.
Shaun Evans älykkäänä, nuorena konstaapeli Morsena vakuuttaa. Näyttelijä olisi ollut YLE TV2:lla olleessa Lain viitta -oikeussalidraaman kakkoskaudella, mutta jätin sarjan katselun ensimmäisen kauden jälkeen.
Komisario Thursdayn roolia näyttelevä Roger Allam on tuttu mm. The Queen -elokuvasta ja syksyllä YLE TV1:llä nähdyssä Poliitikon aviomiehestä.
Loistavista brittiläisistä rikossarjoista onneksi ei ole puutetta, kun Uusi Sherlock palaa ruutuihin jälleen 19.1. kolmen jakson ajaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)