Käännetty kirjallisuus maailmankuvan luojana

Seuraan Instagramissa monia kirjagrammaajia, myös vieraskielisiä. Eräs englanninkielinen esitteli englanniksi lukemaansa japanilaista kirjaa ja kysyi seuraajiltaan, lukevatko nämä käännettyä kirjallisuutta. Helppohan se on sellaisen, jonka kieltä puhutaan kautta maailman -  hieman liioiteltuna, kysyä. Olin jo kommentoimassa mutta sitten tajusin, että viestini voisi ymmärtää aggressiivisena. 

Luen kirjoja suomeksi ja englanniksi. Olen joskus yrittänyt lukea ruotsiksi ja ranskaksi. Mutta se ei ole niin soljuvaa. Joitakin japanilaisia kirjoja on käännetty suomeksi muista kielistä, esimerkiksi englannista tai saksasta. Nykyisin asiat ovat paremmin, aasialaista kirjallisuutta käännetään paljon enemmän - myös korealaista ja kiinalaista. Onko kirjailijan kotimaalla väliä? Siinä mielessä, että lukee vain kotimaisia, pohjoismaalaisia tai englantilaisia tms, on. Maailmankuva jää kovin vajavaiseksi - sama pätee elokuviin. 

Jotkut pyrkivät lukemaan yhden kirjan per maailman maa. Melkoinen tavoite, kun miettii, kuinka monta maailmassa on. Mutta siinä on lukuhaastetta kerrakseen! Hiljattain luin Yuri Herreran kaksi pienoisromaania - en ollutkaan aiemmin lukenut meksikolaisen kirjailijan teoksia!. 

Mitä Tintti opetti?

Tintti Tiibetissä taisi olla ensimmäinen Tintti-albumi, jonka omistin. Olin alle kymmenvuotias. Jos joku olisi minulle tuolloin kertonut, että myöhemmin asuisin Hergén kotimaassa Belgiassa jonkin aikaa, olisin hämmästynyt.

Tässä muutama esimerkki, miten Tintti-sarjakuva on rikastuttanut elämääni

1. Pölvästin mallikappale. Hauku luovasti - ota mallia kapteeni Haddockista: logaritmin hännänhuippu, diplomaatti, makean veden purjehtija... Mitä näitä nyt onkaan?

2. Corps diplomatique eli rekisterikilpien CD-merkintä tulee näistä sanoista. Kaikkea muuta pikkusälätietoa tullut opittua myös.

3. Matti Ranin ja Matti Olavi Ranin sekä lapsuuden automatkat. Muutamasta Tintti-albumista on tehty kuunnelmat. Tuhatkaunon tapausta kuunneltiin auton kasettisoittimesta uudelleen ja uudelleen.  

4. Täydellistä päähenkilöä täydentävät epätäydelliset ystävät. Lempihahmoni on kapteenin Haddock jo ihan vain sanavarastonsa vuoksi.

Tintti oli aikansa tuote. Maailma oli albumien ilmestyessä toisenlainen. Belgian Kongo ja kolonialismi näkyvät selvästi albumissa Tintti Afrikassa, mutta se ei ole ainoa ongelmallinen albumi. 

Brysselissä on sarjakuvaseiniä, mikä kertoo sarjakuvataiteen arvostamisesta. Tintti, Haddock ja Milou tulevat vastaan jo, kun kävelee Grand placelta Manneken Pis -patsaalle päin. 

Sarjakuvatuttavuus Blake & Mortimer

Sitten kun on lukenut kaikki Tintit, voi siirtyä Blake & Mortimeriin. Belgialaisen E.J. Jacobsin seikkailijakaksikko - kapteeni ja professori - ennättää olla monessa mukana, sarjaa on jatkettu tekijän kuoleman jälkeen. Sarjakuvan pohjalta on tehty animaatiosarja, mutta miksei sarjakuvaa voisi kuvitella elokuvanakin.

Alunperin ranskankielistä sarjakuvaa on julkaistu myös suomeksi. Luin ensimmäisenä L'affaire Francis Blaken ja sitten innostuin lukemaan lisää. 

Sarjan ensimmäinen seikkailu on kolmiosainen

Sarjakuva ei ole yhtä suosittu kuin Tintti, mutta sillä on oma lukijakuntansa. Tästä esimerkkinä teema-Monopoly sekä sarjakuvaseinä Brysselin rue Haute -kadun poikkikadulla, 6 rue du Templellä. Sarjakuvaseinään on ikuistettu sankarit Keltainen merkki -sarjakuvan kohtaukseen. Jokunen vuosi sitten Brysselin belgialaisen sarjakuvataiteen museossa oli teemanäyttely. 

Yksi Brysselin sarjakuvaseinistä
komeilee Keltainen merkki -albumin kansi

Kaksikolla on vastustajansa - Olrik, joka on mukana monessa albumissa.

Hienoa, että ainakin pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen valikoimiin kuuluu näitä.

Blake & Mortimer -sarjaa on jatkettu
E.P. Jacobsin kuoleman jälkeenkin.

What to see in Helsinki?

 Central Helsinki

I'm a bookworm, so I start with libraries. Oodi attracts different kinds of people as its opening hours are very convenient. If you would like to go to library with a bit of history, I'd recommend the Rikhardinkatu library. Helsinki University library Kaisa is also worth a visit. Rosebud bookstore is also in the vicinity.

Kauppatori (Market Square) and Kauppahalli (Market Hall) are worth checking out if you want to experince torikahvit (buy a cup of coffee and just sit down and watch what happens around you).

From Market Square you can take the ferry to Suomenlinna (there's also a small library!) and have a stroll around the sea fortress. Korkeasaari Island is actually a zoo, accessible via ferry during the summer months, from Railway square you can also take a bus 16 all year round. 

The Ateneum Art Museum is so near the Helsinki Railway Station, you can't miss it! 

As for restaurants I'd recommend

Finnjävel

Magu (vegan restaurant)

Ravintola Lasipalatsi

Aleksanderplats

Further from the city center

Even though the Helsinki City tourist maps usually don't cover Eastern Helsinki, here's a few tips:

Itäkeskus for shopping

Uutela for nature (take the metro to Vuosaari and along Aurinkoranta)

Alppiruusupuisto (take a train to Huopalahti) & Kirsikkapuisto (walk from Siilitie metro station): these are of course open all year round but rhododendron and cherry trees blossom in June and May.

Mihin kirjoittaa?

Enää ei tarvitse kirjoittaa pöytälaatikkoon, sillä internet tarjoaa alustoja kirjoituksille. Tässä muutamia poimintoja. 

Blogit, ovatko ne kuolemassa?

Blogit eivät ehkä ole enää niin kiinnostavia, kun mielenkiintoa vievät TikTokin ja Instagramin lyhytvideot. Asiatekstien lisäksi blogissa voi toki julkaista myös vaikka novelleja tai runoja. Rinnalle on hyvä perustaa jokin some-kanava ellei halua luottaa vain siihen, että joku löytää blogisi hakukoneen avulla - yleensä ei löydä. 

Minuuttinovellit

Minuuttinovellit on verkkosivusto, jonne kuka tahansa voi perustaa oman tunnuksen. Nimensä perusteella sinne lisätyt novellit ovat lyhyitä. Minuttinovellit jakaa somejulkaisuna (Facebook, Instagram) käyttäjiensä kirjoituksia. Sivuilta voi myös arpoa mysteerinovellin. 

Wattpad, voiko sillä todella menestyä?

Suomessa tuskin menestyy Wattpad-ilmiönä. Ellei sitten jotenkin somen kautta löydä omaa markkinarakoa. Wattpadista löydän harvoin luettavaa, mutta ilahdun, kun joku jaksaa tykätä kirjoituksistani.

Ulkomaisista ilmiöistä esimerkkinä Estelle Maskamen Did I Mention I Love You? -trilogia sai alkunsa Wattpadissa.

Kodin Kuvalehdessä oli muutama vuosi juttu suomalaisesta Wattpad-kirjoittajasta. Wattpadista löytyy kyllä korkeatasoista tekstiä, mutta ainakin ilmaisversio tarjoaa itselleni paljon sellaista luettavaa, joka ei kiinnosta. 

Teos, joka muutti minua - Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Teos, joka muutti minua

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Ranskankielinen alkuteos julkaistu vuonna 1999.

 

 

Opiskelun tauottua hetkeksi minulla oli työn ohella vihdoin aikaa lukea niitä kirjoja, joita halusin lukea. Luin siihen mennessä ilmestyneet Harry Potter -romaanit sekä vihreäkantisen Nöyrin palvelijanne -romaanin. Sen ranskankielinen nimi Stupeur et tremblements tarkoittaa hämmennystä ja värinää. Kirjan Amélie kohtaa japanilaisen yrityskulttuurin ja törmää muun muassa kulttuurieroihin Belgia ja Japani -akselilla. Amélien urakehitys on käänteinen yhden virheen vuoksi. Oman työurani alkupään tehtävät eivät olleet kovin hohdokkaita. Erityinen inhokkini oli sinappipurkkien täyttäminen isosta purkista pienempään. Tunsin yhteenkuuluvuutta Amélien kanssa.

Amélie alkaa kehitellä itselleen tehtäviä. Postinjakaminen osoittautuu huonoksi valinnaksi, sillä se tehtävä kuuluu jollekulle muulle. Sen sijaan hän alkaa laittaa paperikalentereita ajan tasalle. Kirjassa kuvataan 1990-luvun alkua. Joitakin työtehtäviä Amélielle sentään vielä uskotaan, kuten valokopiointi, mutta hän ei saa käyttää siinä syöttölevyä. Amélie ottaa nöyrästi uudet työtehtävänsä vastaan, mutta ajatuksissaan kapinoi järjettömyyttä vastaan. Jo kirjan etusivulta jutun juuri käy selville: japanilainen yrityskulttuuri on hierarkkinen. Käskytysketju huipulta pohjalle on Herra Haneda – Herra Omochi – Herra Saito – neiti Mori – Amélie.

Olen viettänyt pitempiä aikoja ulkomailla kolmesti. Ranskassa olin opiskelijavaihdossa. Amélie Nothombin kotimaassa Belgiassa työskentelin suomalaisessa organisaatiossa kolmen vuoden ajan. Japanin naapurissa Kiinassa törmäsin miltei päivittäin kulttuurieroihin. Kulttuurierot ilmenevät kansana ja yksilönä. Kirjasta on tehty myös elokuva. Ollessani opiskelijavaihdossa elokuvaa katsottiin tunnilla.  Omistamani kappale kirjasta on juuri elokuvakannella. En ole täysin vakuuttunut kirjan suomennoksen nimestä.

Amélie Nothomb on syntynyt Etterbeekissä eli samassa kaupungissa kuin Tintin piirtäjä Hergé. Amélie asui lapsena Japanissa, sillä hänen isänsä oli Belgian ulkoministeriön diplomaatti. Kirjan Amélie tiedostaa edustavansa kotimaataan ja samalla toki länsimaita japanilaisen yrityskulttuurin pyörteissä.

Amélie ja Herran Tenshi saavat haukut, koska he tekivät yhteistyötä. Sisältö oli uskomattoman häpäisevä. Onnettomuustoveriani ja minua haukuttiin vaikka miksi: me olimme pettureita, nollia, käärmeitä, konnia ja – herjan huippu – individualisteja. Neiti Mori kanteli, koska Amélie oli edennyt nopeasti urallaan yrityksessä. Japanin kielen opiskelu vaatii melkoisen rupeaman. Amélien virhe on puhua japania väärässä paikassa. 

Japani on kiehtonut minua jo pitkään. Nousevan auringon maa, mieleenpainuva lippu, sotainen historia samuraineen ja kamikazelentäjineen. Kaukainen eksoottinen maa, jossa olisi varmasti mukava käydä. Aika monta vuotta siihen menikin, että pääsin Japaniin. Ensimmäistä kertaa kun poistuin Euroopasta, asettauduin Kiinaan, melkein kivenheitonpäähän Japanista. Tokiossakin tuli käytyä. 

Amélie päätyy lopulta yrityksen WC-tilojen päiväsiivoojaksi. Tässä yhteydessä Amélie muistelee Merry Christmas, Mr Lawrence -elokuvaa, josta oli kovasti pitänyt. Hän ottaa elokuvan esiin neiti Morin kanssa. Te ja minä, mehän olemme samalla lailla erilaiset kuin Ryuichi Sakamoto ja David Bowie. Itä ja länsi. Näennäisen ristiriidan takana on samaa molemminpuolista uteliaisuutta, samoja väärinkäsityksiä, jotka kätkevät todellisen yhteisymmärryksen halun. Neiti Mori ei jaa Amélin näkemyksiä.

Amélie nöyrästi kestää koko sopimuksensa ajan kommelluksia ja nöyryytyksiä. Hän irtisanoutuu japanilaiseen tyyliin jokaiselle esimiehelle asiansa esittäen.

Kirjan ensilukemisesta on minulla kulunut kaksikymmentä vuotta. Vasta näin myöhemmin ymmärrän kirjan kritiikin japanilaista yhteiskuntaa kohtaan. Tuolloin minulla ei ollut kokemusta organisaatiosta, jossa on monimutkainen hierarkia. Kirja on myös kirjoitettu ennen sosiaalista mediaa. Mietin, minkälaista keskustelua työntekijät kävisivät Améliesta sosiaalisessa mediassa. Kasvojen menetys ja itsemurha ovat teemoja, joita japanilaiseen kulttuuriin yhdistetään, niistä puhutaan kirjassakin.

 

Lainaukset kirjan sivuilta 30 ja 106

Nostalgia - mikä ihana tekosyy!

Kalasataman Vapaakaupungin olohuoneessa on kirjanvaihtohylly. Sieltä bongasin viikolla Mirkka, melkein 16 -yhteisniteen, joka kattaa Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan kaksi ensimmäistä osaa Mirkka ja riparikesä sekä Mirkka, lukiolainen. 

Sarjan ensimmäinen osa on alunperin julkaistu vuonna 1987 eli kirja on aitoa kasaria. On jotenkin hellyyttävää, että kirjassa soitetaan lankapuhelimella, lähetetään kirjeitä ja kortteja. Ei ole tietokoneita, internetiä, sosiaalista mediaa eikä kännyköitä. 

Mirkka on perheen keskimmäinen. Hänellä on kaksi sisarta: vanhempi sisar Memma ja nuorempi sisar Masa, joka onkin sitten kirjan poikatyttö. Perhe on ehjä - Ahosten perheen elämä tuntuu varsin idylliseltä. 1990-luvun lamaankin on vielä aikaa...

Mirkka-sarjan kuusi ensimmäistä kirjaa kolmena yhteisniteenä. 

15-vuotiaan elämän eräänlainen käännekohta on rippileiri. Niin on Mirkallakin. Hän on samalla leirillä kuin naapuriin muuttanut Juuso. Myös Sepe ja Tumppi ovat entuudestaan tuttuja. Niinkään rippileirin uskonnollisesta puolesta ei juurikaan ole kirjoitettu mutta ripari taitaa edelleenkin olla tutustumista uusiin ihmisiin ja yhdessäoloa. Rippileirillä on myös vierailupäiviä, mitä en omasta riparista muista. 

Otavan sivuilla olevasta kirjailijaesittelystä selviää, että Tuija Lehtinen on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1984. Yllätyin, että hänen teoksiaan on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi. Hän on ollut varsin tuottelias kirjailija - hän kirjoittaa niin nuorille kuin aikuisille. 

Mirkka-kirjat luokitellaan (ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmetissä) tyttökirjoiksi. Tässä kun yritän pähkiä, minkäikäinen olin, kun luin ensimmäisen Mirkka-kirjan, tulen tulokseen, että ennen omaa rippikouluani. Lähikirjastoni oli eräänä kesänä pitkään suljettuna ennen kuin uusi kirjasto avattiin. Muistan raahanneeni kirjastosta ison kasan luettavaa ennen taukoa - mielikuvani on, että näissä oli muutama Mirkka-kirja. 

Nostalgianälkä oli suurempi, kierrätyskeskuksesta mukaan tarttui vielä kaksi seuraavaa yhteisnidettä. Kirjahyllyssäni tosin olisi ennestään on ollut tarpeeksi luettavaa mutta näin tässä tuntuu usein käyvän. 

Lukemisesta

Facebookin kirpputorilla joku totesi ohimennen, ettei kukaan lue enää kirjoja. Olen asiasta eri mieltä. Itselläni on vihdoin ihan oikea kirjahylly, joka pullistelee kirjoista. Laskin joskus huvikseni, että kirjojen lukeminen kestäisi lukutahdillani viisi tai kuusi vuotta. Laskennan jälkeen kirjojen määrä on kasvanut, eikä luettujen kirjojen määrä ole oleellisesti kasvanut. 

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen myymälöissä kirjat ovat edullisia, suurin osa englanninkielisistä pokkareista maksaa puoli euroa. Lisäksi ilmaishyllystä on tarttunut yksi, jos toinenkin teos. Helsingin Kampin kauppakeskuksen suutarin edessä oli pitkään kirjanvaihtohylly, joka nyt sitten koronan vuoksi on ollut poissa käytöstä.

Minulle luettiin pienenä satuja. Myös punaiset satukasetit olivat kovassa käytössä. Lukuinto on vuosien varrella vaihdellut. Aina suomenkielisiä (tai englanninkielisiä) kirjoja ei ole ollut niin helposti kädenulottuvilla. Äänikirjoihin en ole kiintynyt enkä niinkään sähköisiin kirjoihin. Joitakin äänikirjoja kuunnellessa olen nukahtanut mutta esimerkiksi You-jeong Jeongin Piruparka alkoi niin pysäyttävästi, että uneen en ainakaan vaipunut. Paavo Kerosuo on tässä lukijana.

Välillä on vaikea keskittyä. Lukemisen ohella tulee välillä tuijotettua puhelinta, syötyä tai muuten vain pääpaino ei ole lukemisella. Ennen koronaa tuli matkustaessa luettua paljon, sillä lento- tai junamatkalla ei välttämättä ole muuta tekemistä kuin lukea. Tosin pitkillä lentomatkoilla mielelläni katson elokuvia. Joitakin kirjoja lukee väkisin loppuun, jotkut kirjat tuntuvat loppuvan kesken. 

Lukemalla voi kartoittaa omaa sanavarastoa, enkä nyt tarkoita vain vieraskielisiä kirjoja lukiessa. Näin korona-aikaan pääsee turvallisesti matkustamaan niin todellisiin kuin kuvitteellisiin paikkoihin.

Toki paperikirjat kiertävät tätä nykyä pelottavan nopeasti uutuushyllystä alekoriin. Mutta onko kierrätyskeskuksen kierrätyshylly uhka vai mahdollisuus? Sitä kun ei tiedä, milloin uusi lempikirja tupsahtaa hyppysiini.

Kirjoittamisesta

Yläasteella suurin osa valinnaisainekiintiöstä meni kielten opiskeluun (ranska JA saksa, B2-kielinä) mutta kuitenkin muutamia muita valinnaisaineita oli, kuten luova kirjoittaminen. En tosin muista, että äidinkielen opettajamme luovan kirjoittamisen tunnit olisivat poikenneet tavallisista äidinkielen tunneista. Saimme käsinkirjoitetun monisteen, jossa oli enemmän tai vähemmän inspiroivia otsikoita, joiden innoittamina saattoi kirjoittaa omia kirjoituksiaan. Ne palautettiin opettajalle ja niistä sai arvosanan. En muista, että mitään erityisiä luentoja olisi luovasta kirjoittamisesta ollut. Toisaalta peruskouluvuosistani alkaa olla sen verran paljon aikaa. Vielä muistan opettajan nimen ja hänen villaliivinsä.

Lukiossakin olin luovan kirjoittamisen kurssilla. Sen jälkeen olen lähinnä kirjoittanut pöytälaatikkoon. Nyttemmin pöytälaatikko on muuttunut sähköiseksi, esim. blogikirjoituksillani tai Wattpad-kirjoituksillani ei ole yleisöä, koska niitä pitäisi aktiivisesti jakaa somessa. Siihen en ole lähtenyt.

Hiljattain sain valmiiksi ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön, mistä ohjaava opettaja antoi palautetta suullisesti seminaarissa. Hän kutsui työtäni kelvolliseksi. Opinnot on nyt saatu valmiiksi, se on pääasia mutta vähän jäi kaivelemaan tuo sana. Kirjallinen palaute oli asiallista. Työtä tehdessäni huomasin, etten ole erityisen järjestelmällinen kirjoittaja. Ohjaava opettaja näki työstövaiheessa ”yritän saada sivumäärän täyteen” -sepustuksen läpi ja kutsui joitakin tekstiosia löysäksi kirjoittamiseksi, mikä ei kuulu tieteellisen kirjoittamiseen.

Päiväkirjaakin olen kirjoittanut. Niin vaivaannuttavaakin se joskus onkin lukea jotakin, mitä on rippikouluikäisenä riipustellut, on vihot säilytettävä. Ei muiden käyttöön, ei tietenkään. Sitten kun sen aika tulee, pitää ne hävittää. Välillä on ollut ihan hauskaa katsoa, mitä noin vuosi sitten tein tähän samaan aikaan. Kaikkea en kirjoita. Saattaa mennä viikkoja, etten raapustele mitään muistiin.

En tavoittele suurta yleisöä. Ei ole minun tehtävä valaista koko huonetta keskustelulla.

Paikkakuntadekkarit

Heikki Valkaman gastrodekkarit Pallokala, Laserjuuri ja Tulikukka vievät Japaniin. Ensimmäisessä kirjassa Pallokala ollaan Tokiossa. Suomalaiskokki Riku Mäki osallistuu kokkikisaan, joka muuttuukin murhamysteriiksi. 

Sujata Masseyn Rei Shimura -dekkareissa ollaan myös Japanissa, vaikka pääosan Rei onkin amerikkalainen, jolla on japanilaiset sukujuuret isän puolelta. 

Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -dekkareissa ollaan Botswanassa. Rikokset ovat varsin pieniä, aina on aikaa juoda teetä ja keskustella. Lämminhenkinen kirjasarja, jonka lukemisesta tulee hyvä mieli. Kirjojen pohjalta tehty myös televisiosarja. 

Ian Rankinin komisario John Rebus tuo Edinburghin nurjan puolen esille. Tästäkin on tehty tv-sarja. 

Colin Dexterin Ylikomisario Morse -sarjan kirjoissa ruumiita riittää Oxfordissa. Sarjan pohjalta tehty sarja on esitetty YLEllä useampaan kertaan ja sillä on kaksi spin off -tv-sarjaa Ylikomisario Lewis ja Nuori Morse. Sarjat ovat syy, miksi olen käynyt Oxfordissa. 

Kanadalaisia sarjoja!

L'Académie eli Yle Areenan käännöksenä Tyttölukio on kanadalainen TV-sarja, jossa seurataan kolmen tytön Agathen, Wendyn ja Marien ihmissuhdesoppaa yksityiskoulumaailmassa. Sarja on kuvattu Montréalissa, Québecissä. Enpä olisi ajattelut katsovani teinisarjaa mutta jotenkin 20-minuutin pätkät * 20 oli katsottu. Sarjaa on tehty myös kolmas kausi mutta sitä ei vielä ole saatavilla. 

Quebecin ranska kuulostaa erilaiselta kuin mitä olen Ranskassa tai Belgiassa tottunut kuulemaan. Paljon viljellään - kuten toki suomessakin - englanninkielisiä ilmaisuja. R-kirjain kuulostaa aivan toiselta. 

Muita kanadalaisia tv-sarjoja, joita olen joskus seurannut: 

Da Vincin murhatutkimukset Rikossarja, jossa ratkotaan rikoksia Vancouverissa. 

Chicagon Ratsupoliisi  Kanadalainen ratsupoliisi ratkoo rikoksia Chigacossa paikallisten kollegoiden ja Diefenbaker-koiran kanssa. 

Emelie ja Blanche 1900-luvun vaihteeseen sijoittuvat draamasarjat. 

Anna ystävämme ja Anne with an E  Lucy Maud Montgomeryn klassikkokirjoihin perustuvat tv-sarjat. Ensinmainittu 1990-luvulta ja jälkimmäinen parin vuoden takaa. Moni on käynyt Prinssi Edvardin saarella kirjojen tai sarjojen innoittamana. 

Lisäys 9.4.2021: Yle Areenaan ilmestyi Tyttölukion kolmas kausi. Yle esitti Anne with an E -sarjan nimellä Anna, a lopussa. Ikävä kyllä sen jaksot katosivat Areenasta viikon kuluttua. Toki myös monia amerikkalaisia sarjoja on kuvattu Kanadassa, kuten esimerkiksi nyt jo päättynyttä Supernatural-sarjaa on kuvattu Vancouverissa. 

Kööpenhaminassa vuosien tauon jälkeen

Kun edellisestä käynnistä on muistissa vain Rundetårn, Pieni merenneito ja Strøget-ostoskatu, on aika palata Kööpenhaminaan. Harmaa sää ja rajavirkailijoiden kysymykset (covid-19 rajoitukset!) toivottivat meidät tervetulleiksi.

Kööpenhaminan lentokentällä (CPH) oli käytettävä kasvosuojaa (kuulutuksissa käytettiin termiä medical mask). Maski pitää luonnollisesti poistaa rajatarkastuksessa. 

Siirryimme kentältä junaan ja jäimme Kobenhavn H:lla (Hovedbanegard eli päärautatieasema). Hotellimme sijaitsi kävelyetäisyydellä, joten muutenkin liikuttiin kaupungissa kävellen. 

Stranger Than Kindness - The Nick Cave Exhibition -ulkomainonta innoitti käymään katsomassa Kuninkaallisen kirjaston The Black Diamond -rakennuksessa näyttelyn. Itse en ole kovinkaan perehtynyt artistiin mutta näyttely oli mielenkiintoinen. 

Paikallisesta kielestä poikkeavan kielen puhuminen sai välillä paikalliset kääntymään katsomaan. Poikkeuksillisista olosuhteista johtuen turisteja oli varsin vähän, joitakin vieraskielisiä tuli vastaan. 

Koska koronavirustilanne elää, kannattaa seurata Tanskan viranomaisten tiedottamista sekä Suomen Kööpenhaminan-suurlähetystön verkkosivuja ja somekanavia. Matkusta vain, jos olet terve. 

Kirjojen ystävän Bryssel-vinkit

Nopealla Google-haulla toki löytää jo Waterstones-kirjakaupan mutta se kannattaa ehdottamasti käydä katsomassa. Tosin esimerkiksi Rue Neuven City2-ostoskeskuksen Fnacista saattaa löytää samoja kirjoja muutamaa euroa edullisemmin. Ranskankielentaitoisille toki paikalliset kirjakaupat, kuten Filigranes (Avenue des Arts) ovat aarreaittoja.

Käytettyjä englannin-, hollannin- ja ranskankielisiä kirjoja kannattaa koluta Pêle-Mêle-divareista (Chaussee de Waterloo tai Rue du Midi. Lisäys 1/2025: Myös Yumanin (Chaussée de Charleroi 123) valikoima kannattaa käydä tsekkaamassa. Petits riens -kierrätysmyymälällä Rue Américainilla on ihan erillinen kirjaosasto. Chaussée d'Ixelles 252  ja  Rue Vanderkindere 248 on Oxfamin kirjamyymälä.

Sarjakuvien ystäville on museota ja sarjakuvaseiniä, joiden avulla voi alkaa tutustua kaupunkiin.

Ennen Brysselin-matkaa voi lukea vaikkapa Tuomas Vimman uusimman teoksen Koodinimi Taïga, jos pitää jännityksestä. Kirjassa seikkaillaan Brysselin lisäksi myös Pariisissa. 

Lisäys 2.12.2022: Kannattaa myös käydä tsekkaamassa paikalliset kirjanvaihtohyllyt, boites à livres. Myös Belgian juna-asemilla saattaa törmätä moisiin. 

Paluu Brysseliin - muutamia huomioita

Belgia avasi rajansa 15.6. ja 13.7. alkaen Belgiasta voi matkustaa Suomeen ilman karanteenia.

Elämme kummallisia aikoja. Paluu Brysseliin, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa tuntui pitkään epätodelliselta mutta lopulta se toteutui.

Kaupunki ei ollut juurikaan kolmessa vuodessa muuttunut mutta muutamia asioita mainitakseni:
- vihreämpi keskusta - vähemmän autoja ja enemmän viheralueita
- Uniqlo on rantautunut Brysseliin ja syksyllä avataan jo toinen myymälä
- Ravintola Wagamama on tullut kaupunkiin
- Satunnainen matkailija voi maksaa joukkoliikennevälineissä lähimaksukortillaan - matkan hinnaksi tulee 2,10 €

Miss Sherlock

HBO Nordicin sarjavalikoimasta löytyi japanilaisversio Sherlock Holmesista. Miss Sherlock -sarjaksi nimetty sarja vie katsojan nykypäivän Tokioon, jossa tapahtumat käynnistää tohtiri Waton mentorin erikoinen kuolema. Hän tutustuu erikoislaatuiseen Sherlockiin. Japanilaisversiossa on oma Mrs Hudson, komisario Lestrade ja on Sherlockilla velikin. Wato ja Sherlock ovat naisia.
Lähinnä uteliaisuudesta aloin katsoa sarjaa. Kyllä se viihdyttää, ja Japani tuo lisämakua tarinaan mutta jatkoa sarjalle ei ilmeisesti ole tehty.

YouTuben ranskalaissuosikkini

Nykyään YouTubesta löytyy vaikka ja mitä, kaikkea aina ASRM-videoista kuinka irrotan iPhonen akun -opetusvideoiden kautta musiikin ihmeelliseen maailmaan. Ranskankielinen musiikki soi harvemmin radiossa Suomessa. Aiemmin taisi olla Patricia Kaas, joka sai radiosoittoja. Televisiomainoksista joskus ranskan kielelle herkistynyt korvani bongaa joitakin ranskankielisiä pätkiä mutta tässä muutama artisti, jotka haluaisin nostaa muidenkin tietoisuuteen.  

Mickael Miro - L'horloge tourne

Bigflo & Oli - Dommage 

Indila - Love Story 

Pomme - Sans toi 

Star Wars Episode IV The Rise of Skywalker

George Lucas suunnitteli avaruusoopperansa yhdeksänosaiseksi. Trilogioista keskimmäinen valmistui; ensimmäisenä Uusi toivo, Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu valmistuivat 1977, 1980 ja 1983. Elokuvasaaga esitteli jediritarit, droidit, TIE-hävittäjät ja mystisen Voiman. Elokuvista tuli ilmiö. Jatkoa saatiin vasta vuonna 1999, kun Pimeä uhka tuli valkokankaalle. Elokuva oli ensimmäinen Tähtien sota -elokuva, jonka näin valkokankaalla. Olin nuori ja silloin pidin elokuvasta. Tarina vei aikaan ennen episodien IV-VI tapahtumia eli kun Darth Vader eli Anakin Skywalker oli pieni pellavapäinen poika. Kloonien hyökkäys (2002) ja Sithin kosto jatkoivat tarinaa. Vuonna 2015 The Force Awakens toi Tähtien sodat jälleen uudelle vuosikymmenelle. The Last Jedi (2017) jatkoi tarinaa ja nyt The Rise of Skywalker päättää tämän trilogian ja samalla koko kolmoistrilogian. 

Viimeisin elokuva jakaa mielipiteitä. Yrittääkö se miellyttää liikaa faneja tuomalla elementtejä vanhoista elokuvista (oliko jollakulla jo ikävä ewokeja?)? Oliko loppu liian arvattava? Vastaako se kysymyksiin? Onko elokuvassa liikaa hahmoja (Dominic Monaghanin Beaumont Kin, mitä hän oikein tekee leffassa?)?

Richard E Grantin hahmo Pryde oli olemukseltaan vähän kuin Peter Cushing (Uuden toivon Tarkin) muuten hänen tärkein roolinsa on päättää Huxin kohtalosta - aika tylyä, eikö? Ihan kiva, että Billy Dee Williams teki paluun Lando Calrissianina. Denis Lawson palasi myös Wedge Antillesin rooliin. 

Odotin elokuvalta vähän enemmän. Miksi elokuva päättyy niin kuin se päättyy?

Syyslomapuuhaa

Todettakoon heti alkuun, etten viettänyt syyslomaa. Kuitenkin sekä työväenopiston korean kurssi ja työpaikan ranskan ryhmä olivat tauolla, joten olikin sitten hyvää aikaa näperellä koreaksi kurssilaisten nimiä.  

Vaikeusastetta lisäsi se, että tehtävä palautetaan Moodleen. Eli pitää tehdä tietokoneella. Nyt tietenkin alan kuulostaa jo aivan kalkkiutuneelta fossiililta mutta eikö työväenopiston kurssien pitänyt olla hauskoja, ei niin vakavia, omaksi iloksi suoritettavia? Kiva, että jos tunti jää väliin, voi Moodlesta katsoa, mistä jäi paitsi. Tässä kun on kahden muunkin instituution Moodlessa vähän enemmän tositarkoituksella.

Koreankielinen näppäimistö askartelee tavut kohdilleen, mikä on ihan kätevää, kun vasta alkutaipaleella ollaan. 

En ole vieläkään kokeillut Netflixiä mutta ainakin korealaisten sarjojen tarjonta näyttää lupaavalta. 

Hanguleja oppimassa

Venäjän opiskelua alkuun hidastaa "uudet" kirjaimet. Kyrillisissa kirjaimissa sentään osa on tuttuja, ei ihan kaikkia tarvitse opetella alusta asti. Muutenkin kyseisen kielen opiskelussa auttavat suomen kielestä tutut sanat, kuten mesta ja sontikka. Kiinan kielen kohdalla menee ihan solmuun, kun pitäisi alkaa opiskella merkkejä eikä ihan muutama merkki riitäkään... Korean kieltä opiskellessa joutuu opettelemaan uudet aakkoset (hangul, 한글) mutta niitä on "vain" neljätoista konsonanttia ja kymmenen vokaalia.

Työväenopiston ensimmäinen korean tunti keskittyi lähinnä korean kielen ja kulttuurin esittelyyn. Seuraavalla tunnilla opettaja esitteli korean aakkosten vokaalit. Osa kurssilaisista on mitä ilmeisemmin opiskellut kieltä aiemmin, joten oli hiukkasen turhauttavaa, kun itse oli niin sanotusti ihan pihalla. Kolmannella tunnilla käsiteltiin konsonantit.

Duolingossa on mahdollista opetella koreaa mutta aika nopeasti siirrytään lauseisiin. Toisin kuin kiinassa, koreaa ei romanisoida eli kirjoiteta latinalaisin kirjaimin auki. Kiinassa kun voi "fuskata" pinyineillä. Tinycardissa on mahdollista harjoitella hanguleita mutta ongelmana on tietenkin se, että ne on tehty englannin puhujille. Onneksi on YouTube, mistä löytyy lukuisia videoita.

Suomenkielistä korean oppikirjaa ei ole markkinoilla. Kiinan ja japanin oppikirjoja taitaa olla jo useampi suomeksi. Googlen kääntäjässä on korean kielen kohdalla toiminto, että matkapuhelimen näytöllä voi kirjoittaa merkkejä käsin ja Google sitten tulkitsee käsin. Kätevää!

Korean alkeiskurssilla

Koska kiinanopiskelu oli liian vaikeaa (ja palasin takaisin Suomeen!), ilmoittauduin työväenopiston korean alkeet -kurssille. Kurssi toteutetaan Espoon työväenopistolla toivekurssina. Helsinginkin puolella kurssi toteutetaan mutta Espoon kurssilla on natiiviopettaja - Japanissa syntynyt eteläkorealainen - joka puhuu suomea. Suomalaisella opettajalla varmasti hyvin kieli hallussa ja opetusmetodit ehkä paremmin suomalaiseen koulujärjestelmään soveltuvat mutta aito on aina aitoa.

Kurssilla ikäjakauma on melkoinen -  15-vuotiaasta 74-vuotiaaseen. Naisia on enemmän. Moni on tullut kurssille katsottuaan korealaisia draamasarjoja tai (kummi)tyttö on innostunut KPOPista tms. On hienoa, että edulliset työväenopiston kurssit mahdollistavat tällaisen opiskelun. Toki voi olla, että kerran viikossa ei edetä mitenkään supernopeasti ja kielitaitoa ei niin helposti kartu, on kivaa, että pääsee oppimaan hangul-kirjoitusmerkkejä! 

On mahdollisuus oppia korealaisesta kulttuuristakin. En esimerkiksi tiennyt, että Koreassa lapsi on syntymästään yksivuotias, sillä lapsi on viettänyt äitinsä kohdussa jo melkein vuoden. Lisäksi opin, että Jejun saarella puhuttu korea poikkeaa muualla puhutusta koreasta sen verran, että sitä pidetään kielitieteellisesti erillisenä kielenä, kun taas muut Soulin alueen ulkopuolella puhuttavan korean eri ilmentyvät ovat murteita. 

Ensi viikolla sitten aletaan käydä korean merkkejä, hanguleita läpi. 

Korean kieltä suomeksi: http://www.kanjikaveri.net/korea/ 
University of Hawai'i Press'in julkaiseman Intergrated Korean -kirjan oppimateriaali on verkossa: https://kleartextbook.com/