Työkaverini kävi ostamassa ensimmäisen Die Hard -leffan itselleen joululeffaksi. Hän säästi sen jouluksi ja ennen joulua katsoi tanskalaisen joululeffan Julefrokosten. Elokuvassa näytteli mm. Silta-sarjan Kim Bodnia.
Näin jouluaaton aattona päätin katsoa Rakkautta vain -brittileffan - episodielokuvan, joka sitoo melkein kaikki tarinat yhteen mukavaksi joulupaketiksi. Olen katsonut leffan useita kertoja, mutta Billy Nighy elähtäneenä rokkarina, Hugh Grant pääministerinä, Martin Freeman sijaisnäyttelijänä ja aivan ihana Thomas Sangster äitinsä menettäneenä, rakastuneena koulupoikana kruunaa romanttisen komedian. Tämänkin elokuvan ilmestymisestä on kulunut jo kymmenen vuotta. Huokaus.
Ihmettelyä... lähinnä elokuvista, tv-sarjoista, musiikista, kirjoista ja matkailusta
maanantai 23. joulukuuta 2013
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Leffavuosi 2013, Q4
Eli lokakuusta joulukuuhun 2013
Leijonasydän *** Tykkäsin kyllä, mutta mieluummin katson saman ohjaajan Tyttö sinä olet tähti -elokuvaa aina vain uudestaan.
Metallica Through the Never *** Konserttielokuvaan ympätty juoni ei oikein toiminut. Pitkänpitkä musiikkivideo.
Oli aikakin *** Ihanat Domnhall Gleeson, Rachel McAdams & Billy Nighy romkom-leffassa, jossa on tieteisvivahde. Passeli soundtrack mm. Nick Caven Into My Arms.
The World's End **½ Baarireissu lähtee vähän lapasesta. Pikkasen turhan hitaasti leffa lähti käyntiin, mutta ihan kelpo scifi-toimintakomedia. Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman, Rosamund Pike ja keitä kaikkia leffassa nyt olikaan.
Nälkäpeli - Vihan liekit *** Oli vähän yli-ikäinen olo, kun ensi-iltapäivän iltana kävin katsomassa leffan ja muut katsojat olivat huomattavasti nuorempia. Sam Claflinin ilmestyessä valkokankaalle pimeässä salissa kuului ihastuneita kiljahduksia... Ihan kelpo viihdettä, vaikkakin Vihan liekit toistaa osin edellistä elokuvaa. Kirjatrilogian viimeinen osa on jaettu kahteen osaan, joten jatkoa on vielä luvassa kahden elokuvan verran.
Onneli ja Anneli **½ Lastenkirjaan pohjautuva elokuva on ihan kivaa katsottavaa. Samuli Vauramosta lisäpisteitä.
Ainoat oikeat Suomalainen romanttinen komedia, jossa on ripaus politiikkaa. Siis tyyliin Pääministerin morsian. Ihan kiva ja hauskahko leffa, mutta loppua kohden alkoi keskittyminen herpaantua, aivan kuin tekijät eivät olisi tienneet, että kumman kaa päähenkilö Hanna Palo lopulta sitten on. Taustamusiikki oli välillä vähän hissimusiikkimaista. Tykkäsin siitä, että oli leffa Helsinki-elokuva, vaikka Lahdessakin (kai) käytiin. Antti Reini mustasukkaisena, oih! **½
Hobitti - Smaugin autioittama maa Seikkailu jatkuu siitä, mihin Odottamaton matka jäi. Hämähäkkejä, örkkejä, Synkmetsän haltioita (Legolas ja elokuvaa varten luotu Tauriel ovat eniten esillä) ja lohikäärme (jos Benedict Cumberbatchin ääni jäi Star Trek Into Darknessissa kummittelemaan alitajunnan syövereihin, lohikäärme Smaugin ääni teki vielä suuremman vaikutuksen). Miltei kolme tuntia fantasiaelokuvan kanssa ei mene aivan kuin siivillä, mutta silti vaikuttavaa viihdettä. ***
Q1
Q2
Q3
27 elokuvaa vuoden aikana elokuvissa. Ei hassummin. Keskivertosuomalainen käy pari kertaa vuodessa. Viimeisen kvartaalin aikana kolme kotimaista!

perjantai 6. joulukuuta 2013
Leffaostoksilla Kööpenhaminassa
Olin ensimmäistä kertaa Kööpenhaminassa, vaikka Kastrupin lentokentällä olinkin ollut kaksi kertaa ennen tätä reissua. Ostoskävelykatu Strøgetillä on Fonan lippulaivamyymälä (varsinainen osoite on Østergade 47), jossa kävin peräti kahdesti. Myymälän toisen kerroksen DVD-, blu ray- ja CD-valikoima on vaikuttava. Jopa periodidraamoille oli oma hyllynsä. Sieltä mukaan tarttui From Time To Time -elokuva.
Elokuvan on kirjoittanut Lucy M. Bostonin romaanin pohjalta sekä ohjannut Julian Fellows, jonka kynästä on lähtenyt myös Downton Abbey -sarja. Kyseistä sarjasta oli muitakin tuttuja elokuvassa: Maggie Smith, Hugh Bonneville ja Allen Leech.
Myös Field's-kauppakeskuksen Bilkasta tarttui pari leffaa mukaani.
Muuta mielenkiintoista:
Notre Dame (kortteja ja kivaa tilpehööriä) Nørregade 7
Lego Store, Vimmelskaftet 37

lauantai 2. marraskuuta 2013
Supernaturalin kahdeksas kausi - ei mitään uutta?
Vuodesta 2005 TV:ssä pyörineen kauhufantasiasarjan saaga jatkuu edelleen. Winchesterin veljekset ovat matkan aikana kuolleet, olleet helvetissä ja viimeksi seitsemän kauden päätteeksi vanhempi veljeksistä löysi itsensä kiirastulesta.
Kauden alussa ei viivytellä Deanin paluulla maan kamaralle, vaan hänen seikkailunsa näytetään takautumina - samalla tavoin kuin neljännen kauden alussa, kun Dean palasi helvetistä. Tämän kauden iso juttu on helvetin porttien sulkeminen. Jaksojen kiiriessä eteenpäin törmätään vanhoihin tuttuihin - muun muassa seitsemänneltä kaudelta tuttuun Charlieen - ja tavataan uusia hahmoja, kuten esimerkiksi Deanin uusi paras kaveri Benny, joka on vampyyri.
Kuten ennenkin välillä huilitaan "viikon hirviö" -jaksoissa ja välillä kauden pääjuonta viedään eteenpäin. Tällä kaudella tarjoillaan muun muassa piirretyistä tuttuja elementtejä, aikamatkustusta, natseja ja demonitauluja. Joka kerta, kun Crowley ilmestyy ruutuun, hän varastaa show'n.
Kyllä tämäkin vielä menee, mutta ei fanitkaan jaksa ikuisesti seurata samoja juttuja eri paketissa. ***/5
![]() |
Kauden 8 kansi |

8.14 Trial and Error
Ellie: So I'm not going to hell?
Dean: Not on my watch.
perjantai 25. lokakuuta 2013
The Hour vihdoinkin YLEllä
Joidenkin sarjojen näyttämisessä Suomessa ollaan melkoisesti jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Taattua brittilaatua on siis luvassa keskiviikosta 30.10. alkaen 12 jakson verran, kun The Hour pärähtää ruutuun. Sarjan jaksot uusitaan lauantaisin, ja ne ovat katsottavissa myös YLE Areenassa.
Tammikuussa hehkutin jo sarjaa.
Tammikuussa hehkutin jo sarjaa.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Lisää Romain Duris'ia!
Perjantaina 25.10. saa ensi-iltansa Päivien kuohu. Tänään Allocinen Facebook-päivityksestä osui silmään linkki Casse-tête chinois -nimisesta elokuvasta, joka jatkaa Espanjalaisen kimppakämpän ja Sinkkuuden huuman tarinaa. Pääosassa Romain Duris. Kakkosleffan suomenkielinen käännös vähän ontuu nyt tämän trilogiaksi muodostuneen sarjan kanssa. Ensimmäisen elokuvan nimi L'auberge espagnole tarkoittaa espanjalaista majataloa, ja sitähän elokuvan vaihtarien kimppakämppä on. Kakkosleffan Les poupées russes viittaa maatuska-nukkeihin eli niihin venäläisiin puisiin hahmoihin, joiden sisältä paljastuu aina vain uusi nukke. Casse-tête chinois tarkoittaa kiinalaista palapeliä.
Saattaa olla, ettei tämä elokuva saavuta Suomen valkokankaita. Näin kävi myös Populaire-elokuvalle. Pohjoismaista DVD-levitystä odotellessa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Downton Abbeyn neljäs kausi alkaa!
Tuskin maltan odottaa tiistaita 22.10., joilloin ITV:n suositun epookkidraaman Downton Abbeyn neljäs kausi pyörähtää käyntiin YLE1:llä klo 21. Odotellessani katsoin YouTubesta trailerin kaudesta, ja heti bongasin "vanhan tutun" muista brittisarjoista - Julian Ovenden piipahtaa sarjan neljännessä jaksossa.
torstai 10. lokakuuta 2013
Valkokankaalta nähty vaihteeksi taas suomalaista
Kävin eilen Iskelmä-radion järjestämässä ennakkoensi-illassa katsomassa elokuvan Leijonasydän. Elokuva ei päästä katsojaansa helpolla mutta on toki vaikuttava, ja nauraakin saa muutamassa kohdassa. Näytöksen alussa elokuvan ohjaaja Dome Karukoski kertoi elokuvastaan lyhyesti ollessaan lavalla muutaman leffassa näyttelleen näyttelijän kanssa. Karukoski kertoi muun muassa elokuvan saaneen huomiota Toronton tämänuvuotisilla elokuvafestivaaleilla. Hän mainitsi Los Angeles Times -lehdessä olleen arvion, jonka ansiosta puhelimet olivat alkaneet soida.
Elokuva oli hyvä mutta kohdallani menee samaan kategoriaan kuin American History X - en välttämättä halua katsoa elokuvaa uudelleen.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Ulkoministeriö - diplomaattisia merkintöjä -leffaversio
Jos Ulkoministeriö - diplomaattisia merkintöjä -sarjakuva ei ole tuttu, kannattaa käväistä kirjastossa tai divarissa hakemassa tämä kaksiosainen teos. Quai d'Orsay -elokuva saa ensi-iltansa Ranskanmaalla 6.11.2013.
Politiikkaa à la française voi katsella myös vuonna 2011 ilmestyneessä elokuvassa L'exercice de l'État.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Netcycler-vaihtojen parhaat palat
Tavaran kierrätyspalvelu Netcyclerin suosio vaikuttaa laskeneen. Etusivulla toivotetaan edelleen hyvää kesää, vaikka lämpötila alkaa pian laskea nollan alapuolelle. Facebook-sivulla muutama kertoo jättäneensä palvelun, kun sen verran on meno hiljentynyt. Viimeksi sain vaihdon aikaiseksi kesällä (sattumoisin vaihtokumppani oli kesätyöntekijänä työpaikallani, joten vaihto sujui todella hyvin). Seuraavaa vaihtoa sainkin odottaa viime viikonloppuun. RIP Netcycler? Ei kai sentään? Niin paljon kivaa on sitä kautta saanut, kuten:
Kokoelmastani poistuneet, mutta mainitsemisen arvoiset:
Olen lisännyt uusia tavaroita palveluun, ehkä syksyn myötä taas vaihdot vilkastuvat. Aikaisemmin oli paljon tavaranlisäyskampanjoita mutta nyt on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Netcycler on käytössä myös Isossa-Britanniassa ja Saksassa.
Toki kesällä Helsingissä on ollut paljon kirpputoreja, mutta Netcyclerin vilkkaimpina aikoina minulla oli useampi vaihto sovittuna viikossa. Mutta onneksi on Facebook ja sen monet ryhmät. Kesällä aiheesta oli juttu Kirkko ja Kaupunki -lehdessä.
Kirjat
DVD:t
Minulla olisi paljon enemmän elokuvia, jos en olisi päässyt vaihtamaan niitä Netcyclerin kautta. Kokoelmaani ovat jääneet mm.:- Downton Abbey, kausi 1
- Léon
- Huuliharppukostaja (en ole vielä ehtinyt katsoa)
- There Will Be Blood (en ole vielä ehtinyt katsoa)
Kokoelmastani poistuneet, mutta mainitsemisen arvoiset:
- Palais Royal!
- Fringe, kaudet 1-2
Tavarat
- Mariskooli, pieni *2
- Iittalan juustoveitsi
- Paperikassiteline
- Kuohuviinilasit
Olen lisännyt uusia tavaroita palveluun, ehkä syksyn myötä taas vaihdot vilkastuvat. Aikaisemmin oli paljon tavaranlisäyskampanjoita mutta nyt on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Netcycler on käytössä myös Isossa-Britanniassa ja Saksassa.
Toki kesällä Helsingissä on ollut paljon kirpputoreja, mutta Netcyclerin vilkkaimpina aikoina minulla oli useampi vaihto sovittuna viikossa. Mutta onneksi on Facebook ja sen monet ryhmät. Kesällä aiheesta oli juttu Kirkko ja Kaupunki -lehdessä.
Tunnisteet:
arkielämä,
elokuvat,
keräily,
kirjat,
kirpputorit
tiistai 24. syyskuuta 2013
Leffavuosi 2013, Q3
Jotain ilmassa (Après mai) ** ½
The Lone Ranger ** ½ Pirates of the Caribbean Villissä Lännessä - ei nyt ihan mutta melkein. Nähty Maarianhaminan Savoy-elokuvateatterissa.
What Maisie Knew *** Tykkäsin!
Byzantium **½ Erilainen vampyyrielokuva, joskin vähän outo. Nähty Espoo Cinéssä.
Los últimos días *** Espoo Cinéssä nimellä The Last Days, Espanjalainen tieteiselokuva? Hmm, oli ihan pakko nähdä jo sillä perusteella. Yllätti positiivisesti.
Rush *** Yllättävän hyvä. Vauhdikas.
Oppipoika ** ½ Syksyllä pitäisi katsoa iloisia elokuvia! Ei siis tällaisia.
Päivien kuohu ***Rakkautta & Anarkiaa. Varsinainen ensi-ilta 25.10. Audrey Tautou! Ranskalaista fantasiaa. Vähän outo. Pariisi uusin silmin!
Austenland *** Rakkautta & Anarkiaa, Romanttinen komedia Janesta, joka on hulluna Jane Austenin teoksiin. Ihan hauska mutta Eksyin Jane Austenin maailmaan -minisarja teki sen paremmin.
Jotakin, mitä odottaa:
Nälkäpeli: Vihan liekit (ensi-ilta 20.11.)
Hobitti: Smaugin autioittama maa (ensi-ilta 13.12.?)
Tähän asti siis 19 elokuvaa! Edelliset osat:

maanantai 16. syyskuuta 2013
Suomalaiset Postcrossing-postimerkit julkaistu
Töissä sattumoisin huomasin, että Angry Birds -hahmot ovat valloittaneet jo suomalaiset postimerkit, mutta oli taas mennyt ohi, että myös Postcrossing on saanut suomalaiset postimerkit. Nämä merkit julkaistiin jo 9.9., joten hieman olen jälkijunassa. Postin tiedotteesta lisää tietoa.
![]() |
Itellan Postcrossing-merkit |
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Kielten opiskelun vaikeudesta
En ole vuosikausiin aloittanut uutta kieltä. Aikeena oli lukiossa aloittaa italian opiskelu - sitä ei koskaan tapahtunut. Jossakin vaiheessa mietin tanskaa työväenopistossa - mutta ei. Aloitin sitten venäjän opinnot pari viikkoa sitten. Eihän puolitoista tuntia viikossa ohjattua opetusta vielä mihinkään johda, pitäisi harjoitella kotona kirjaimia.
Tuntuu kuin olisi palannut takaisin ensimmäiselle luokalle. Katsoo sanaa ja yrittää kirjain, tavu kerrallaan saada sanan sanotuksi. Se vaan on niin turhauttavaa, kun ei ymmärrä.
Esimerkiksi tämä sana näyttää vaikealta:
Mutta se onkin "tuttu" harashoo.
Minulla tuntuu olevan vähän huono tapa koettaa löytää oikotie onneen ja arvata sanoja lukematta niitä loppuun.
Alku on aina hankalaa... Katsotaan, kuinka käy.

хорошо

perjantai 30. elokuuta 2013
Siivouspäivä huomenna!
Vaikka Helsingissä (ja muualla pääkaupunkiseudulla) onkin kesällä ollut lukuisia ilmaisia kirpputoreja, on mukavaa, että kesä huipentuu Siivouspäivään. Jokainen voi mennä myymään tavaroitaan. Potentiaaliset asiakkaat löytävät myyjän, kunhan lisää myyntipaikkansa Siivouspäivän karttaan.
Keväällä olin myymässä Kumpulassa Limingantiellä mutta tällä kertaa suuntaan kohti Karhupuistoa, jonne moni muukin Siivouspäivän kartan mukaan näyttää menevän. Myynnissä tällä kertaa leffoja, kirjoja sekä jonkin verran vaatteita muuta tilpehööriä.
Toivokaamme siis aurinkoista säätä niin myyjille kuin ostajille!
Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.
Keväällä olin myymässä Kumpulassa Limingantiellä mutta tällä kertaa suuntaan kohti Karhupuistoa, jonne moni muukin Siivouspäivän kartan mukaan näyttää menevän. Myynnissä tällä kertaa leffoja, kirjoja sekä jonkin verran vaatteita muuta tilpehööriä.
Toivokaamme siis aurinkoista säätä niin myyjille kuin ostajille!
maanantai 19. elokuuta 2013
Oivaa soundtrack-materiaalia
Ajattelin vähän aikaa sitten, etten ole pitkään aikaan kuullut Cat Stevensin (nykyisin Yusuf Islam) musiikkia missään sarjassa. Muun muassa Tuho-osastossa (Scrubs) on soinut Here Comes My Baby ja Teho-osastossa (ER) Trouble. (IMDb:stä varmaan löytyy täydellisempi lista.) Tänään kuitenkin satuin katsomaan pitkästä Housea Maikkarilta, ja Morning Has Broken alkoi soida jakson lopussa.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Leffakirppiksen löydöt
Espoo Ciné -elokuvafestivaalin yhteydessä, yhdessä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan elokuvaryhmän järjestämä Leffakirppis järjestettiin ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Myyjiä oli kymmenkunta ja asiakkaita jonkin verran. Olin paikan päällä myymässä, kun leffahyllyä piti tyhjentää. Hyvistä aikeista huolimatta *jotakin* tarttui mukaan. Kirppispäivä jatkui vielä Vaasankadun katukirpputorilla. Sieltä ei onneksi tarttunut mitään.
Today there was a cinema flea market organised at the Espoon kulttuurikeskus. I sold a few DVDs but I also bought a few...
Päivän leffahaalinta lähti vähän käsistä | Catch of the day - got a little out of hands... |
- Lapsi - L'Enfant (Why? Because it's French)
- The Wire - First Season (The best TV series ever, they say...)
- Grimm First Season (I kind of missed this when it was aired.)
- The Five-Year Engagement (I happen to like films with Emily Blunt) **½
- Battleship (Well, there's Alexander Skarsgård) **
- Hitchcock (General interest) ***
- Hansel and Gretel - The Witch Hunters (Jeremy Renner and the Finnish actress Pihla Viitala) **
- Oz the Great and Powerful **½
maanantai 5. elokuuta 2013
Uusi Tohtori
Doctor Who -sarjan seuraavan Tohtorin nimi on nyt selvillä: muun muassa The Hour -ja The Thick of It -sarjojen Peter Capaldi. BBC:n uutispätkä aiheesta.
lauantai 3. elokuuta 2013
torstai 1. elokuuta 2013
Pikavisiitti Tapiolaan kannatti
Niin hassua kuin se on, käyn Espoon Tapiolassa vain elokuussa. Tänään kävin Espoon Kulttuurikeskuksessa hakeamassa CityShoppari-tarjouksella kaksi Espoo Ciné -festivaalikatalogia ja kaksi lippua espanjalaiseen tieteiselokuvaan The Last Days. Festivaali järjestetään 16.8.-25.8.2013.
Samalla piipahdin Tapiolan kirjastossa, josta blu ray -hyllyltä tarttui mukaan norjalainen sotaelokuva Into the White. Ihan kiva sotaelokuvaksi, ei niinkään toimintaa, vaan draamaa. Leffa toi mieleen Joyeux Noël -elokuvan, sillä siinäkin yritetään mielettömän sodan keskellä unohtaa hetkeksi millä puolella taistellaan. Pullonpyörityksen sijaan on aseenpyöritystä, mikä päättyy siihen, että katsellaan revontulia talvisissa maisemissa. Olin jo pitempään halunnut nähdä elokuvan Harry Potter -elokuvien Ronald Weasleyn vuoksi - Rupert Grint päässyt Tylypahkasta Norjaan asti.

maanantai 29. heinäkuuta 2013
Suuntaa vailla?
Kauppalehdessä kerrottiin, ettei Ranskan turismilla ole mennyt kovin hyvin tänä kesänä. Eurooppalaiset eivät ole suunnanneet Ranskaan, vaan Espanjaan tai Italiaan. Mutta eihän kesä nyt tässä vielä ollut. Suomalaiset, jotka kirmaavat kesälaitumille heti juhannuksen jälkeen, raahautuvat tällä viikolla takaisin sorvin ääreen! Muualla Euroopassa lähdetään vasta elokuussa lomalle.
Jos lomasi on vielä edessä, suuntaa siis ihmeessä Ranskaan. Eihän se nyt kävisi päinsä, että Eiffel-torniin pääsisi jonottamatta sisään.
Kun olin opiskelijavaihdossa Ranskassa, huomasin La Défensen Boulevard circulairella suomalaisen silmään omituisen kyltin "Autres Directions" yhdessä Roueniin tietä näyttävän kyltin kanssa. Tuolloin en vielä ikuistanut kylttiä, mutta Rouenissa kyltille löytyi kaveri: "Toutes Directions".
Jos lomasi on vielä edessä, suuntaa siis ihmeessä Ranskaan. Eihän se nyt kävisi päinsä, että Eiffel-torniin pääsisi jonottamatta sisään.
![]() |
"Muut suunnat" Rouen |
![]() |
"Kaikki suunnat" Rouen |
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Learned from Lyrics
The English
Grammar
The Beatles (Lennon&McCartney): With the Little Help from My Friends
“What would you do if I sang out of tune?”
The use of conditional with the if-clause.
When I studied English grammar for an English exam I used to take examples
from songs sung in English. It was easier to remember when I put the rules into
a context I was familiar with.
I think I have to point out that in Finnish language in the example
given the both verb structures would be in conditional “Mitä tekisit, jos laulaisin nuotin vierestä?. In Finnish language, “daddy” is always there
in conditional. [Father = isä, daddy = isi]
Vocabulary&
pronunciation
It goes without saying that more you listen, the more you understand. Of
course it depends on the genre what kind of vocabulary can be learned.
Geography
Never heard of Juan-les-Pins before I listened Peter Sarsted’s “Where Do
You Go (My Lovely)?”. Now that I know
where it is I’d like to travel there. Like on this very moment.
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Lomamatkalla Brittein saarilla
Finnairin aamulento Manchesteriin - lentokentällä kaikki toimi mukavasti. Passintarkastus sujui melko mukavasti automaatilla virkailijan opastamana (käyttäjässä ei tietenkään ollut mitään vikaa, automaatti vain ei pitänyt minusta). Selkeitä opasteita seuraten löytyi lentokentän yhteydessä oleva juna-asema, josta lähdimme TransPennine Express -junalla kohti Edinburghia, jossa en ollut koskaan käynyt ja jonne olin AINA halunnut matkustaa. Kolme tuntia ja 40 minuuttia junassa istumista 2,5 tunnin lentomatkan jälkeen ei ollut tietenkään herkkua, mutta monenmoista matkaajaa ja kauniita maisemia tarkkaillessa matka meni sujuvasti.
Skotlannin puolella alkoi sataa jo junamatkan aikana - tällä kertaa olin jopa muistanut katsoa säätiedotuksen etukäteen, joten sateenvarjo oli matkassa mukana. Onneksi hotelli oli aivan Waverleyn juna-aseman vieressä, joten kovin kauaksi ei tarvinnut sieltä tarpoa.
Palasimme Edinburghista junalla Manchesteriin. Juna-asemalla piti olla tarkkana, sillä samaan aikaan lähti useampi juna eikä määränpäätämme ollut juna-asemalistalla, sillä junaa oli vaihdettava Prestonissa - muuten olisimme päätyneet Lontoon Euston-asemalle. Kahdeksan minuutin vaihtoaika jännitti hieman, mutta ehdimme jopa hieman hengähtää junassa ennen kuin se nytkähti liikkeelle. Suosittelen lämpimästi junalippujen varaamista etukäteen National Railin sivuilta. Näin usein säästää aikaa ja rahaa.
Manchesteristä matkasimme Manchesterin lentokentälle junalla. Matka kesti vain vartin verran, kun juna ei pysähdellyt väliasemilla. (Helsingin kehärataa odotellessa - Helsinki-Vantaan lentoasemalta Itä-Helsinkiin kesti miltei tunnin yöllä).
Pidin Edinburghista enemmän - voi olla, että kaupunki väkiluvultaan oli sopivankokoinen, noin Helsingin verran, kun taas Manchesterin (väkiluku World Factbookin mukaan 2,247 miljoonaa) Market Streetin ihmisvilinä kesälauantaina alkoi ahdistaa.
Matkaoppaiden hankinnasta
Nykyisin melkein joka maailmankolkkaan saa jonkinmoisen oppaan joko perinteisenä paperisena kirjana tai sähköisenä omalle iPadille tai vastaavalle. Itse pidän kirjojen plarailusta vähän liikaakin. Edinburghissa oli karttoja jaossa niin hotellin tiskillä kuin turisti-infossa. Manchesterissa yllättäen oli vähän hintsummin karttoja jaossa, mutta puolentoista päivän vuoksi opaskirjaa en katsonut tarpeelliseksi. Netistä toki löytää kaikenlaisia vinkkejä.
Edinburgh
Shoppailu
Charity shoppien metsästystä helpottaa The Edinburgh Charity Shop and Reuse Map - liikkeiden taso vaihtelee. Osa myymälöistä on keskittynyt tiettyihin tuotteisiin (esimerkiksi kirjat).
TK Maxx -tavaratalo Craigleith (Retail Parkin yhteydessä, pääsee bussilla nro 42) ja Meadowbank.
Forbidden Planet -leffakrääsäkauppa, 40-41 Southbridge Street, Edinburgh
Nähtävyydet
Edinburghin linna - kesällä 2013 sisäänpääsy aikuiselta £16.
Museum of Childhood, 42 High Street, Royal Mile
maksuton sisäänpääsy, reissun parhaimmat postikortit
Liikenne
Isossa-Britanniassa ajetaan "väärällä" puolella eli siellä on vasemmanpuoleinen liikenne. Toisin kuin Lontoossa, pienemmässä Edinburghissa ei ole maahan maalattu "Look Left / Right" -ohjeita, joten liikenteessä on oltava varovainen. Linja-autoliikennettä tuli käytettyä hyväksi matkustaessa aivan ydinkeskustan ulkopuolelle. Day ticketillä hintaa £3,50, kun taas yksittäinen lippu maksaa £1,50.
Manchester
Shoppailu
Arndalen ostarille voisi vaikka eksyä pitemmäksikin aikaa.
Forbidden Planet, 65 Oldham Street, Manchester (myymälä kahdessa kerroksessa)
Nähtävyydet
National Football Museum - vapaa pääsy
Liikenne
Aivan ydinkeskustassa voi matkustaa ilmaiseksi metro shuttle -busseilla. Linjoja on kolme.

Näkymä Edinburghin linnasta |

Talsimisen jälkeen maistui ruoka @ Jamie's Italian, Edinburgh |
Matkaoppaiden hankinnasta
Nykyisin melkein joka maailmankolkkaan saa jonkinmoisen oppaan joko perinteisenä paperisena kirjana tai sähköisenä omalle iPadille tai vastaavalle. Itse pidän kirjojen plarailusta vähän liikaakin. Edinburghissa oli karttoja jaossa niin hotellin tiskillä kuin turisti-infossa. Manchesterissa yllättäen oli vähän hintsummin karttoja jaossa, mutta puolentoista päivän vuoksi opaskirjaa en katsonut tarpeelliseksi. Netistä toki löytää kaikenlaisia vinkkejä.
Edinburgh
Shoppailu
Charity shoppien metsästystä helpottaa The Edinburgh Charity Shop and Reuse Map - liikkeiden taso vaihtelee. Osa myymälöistä on keskittynyt tiettyihin tuotteisiin (esimerkiksi kirjat).
TK Maxx -tavaratalo Craigleith (Retail Parkin yhteydessä, pääsee bussilla nro 42) ja Meadowbank.
Forbidden Planet -leffakrääsäkauppa, 40-41 Southbridge Street, Edinburgh
Nähtävyydet
Edinburghin linna - kesällä 2013 sisäänpääsy aikuiselta £16.
Edinburghin linna |
Museum of Childhood, 42 High Street, Royal Mile
maksuton sisäänpääsy, reissun parhaimmat postikortit
Lapsuusmuseon kyltti |
Liikenne
Isossa-Britanniassa ajetaan "väärällä" puolella eli siellä on vasemmanpuoleinen liikenne. Toisin kuin Lontoossa, pienemmässä Edinburghissa ei ole maahan maalattu "Look Left / Right" -ohjeita, joten liikenteessä on oltava varovainen. Linja-autoliikennettä tuli käytettyä hyväksi matkustaessa aivan ydinkeskustan ulkopuolelle. Day ticketillä hintaa £3,50, kun taas yksittäinen lippu maksaa £1,50.
Manchester
Shoppailu
Arndalen ostarille voisi vaikka eksyä pitemmäksikin aikaa.
Forbidden Planet, 65 Oldham Street, Manchester (myymälä kahdessa kerroksessa)
Nähtävyydet
National Football Museum - vapaa pääsy
Jalkapallomuseo |
Liikenne
Aivan ydinkeskustassa voi matkustaa ilmaiseksi metro shuttle -busseilla. Linjoja on kolme.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Rakkautta Ulko-Hebrideillä
Aina siitä lähtien kun YLE alkoi näyttää BBC-sarjaa Laakson kuningas olen halunnut käydä Skotlannissa. Nyt tämä haave alkaa pikku hiljaa toteutua. Matkaoppaiden selailun lisäksi virittäydyin tunnelmaan katsomalla elokuvan Valemorsian. Kyseessä siis romanttinen komedia, joskaan ei aivan tavanomainen. Tapahtumapaikkana on Hegg, 75 asukkaan saari Ulko-Hebrideillä, Skotlannissa.
Vähän niin kuin Notting Hillissä Julia Robertsin esittämää Annaa, Valemorsiamessa paparazzit seuraavat Lara Tyleria (Alice Eve) kaikkialle eikä hän meinaa päästä naimisiin kirjailija James Arberin (David Tennant) kanssa. Tylerin taustajoukot saavat siis päähänsä siirtää häät Heggin saarelle, ja jotenkin juuri kotiseudulleen palannut, rakkaudesta siipeensä saanut Katie (Kelly Macdonald) päätyy varamorsiameksi.
Harmitonta viihdettä ja hieman paikallisväriä rom kom -genreen. ***/5
Laakson kuninkaan Duncan (Hamish Clark) oli pienessä roolissa Valemorsiamessa!
* *
Guardianin listaus Edinburgh-leffoista: 10 of the best films set in Edinburgh
![]() |
Valemorsian (2011) |

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Vanhat tuttavuudet
Olin pitkään halunnut nähdä elokuvan Silk. En kuitenkaan erityisemmin pitänyt elokuvasta mutta välillä sitä tuntuu törmäävän elokuvia katsellessa näyttelijöihin, jotka luulee jo unohtaneensa. Tässä elokuvassa se oli Callum Keith Rennie. Kuka muistaa vielä sarjan Chicagon ratsupoliisi? Se oli nimittäin sarja, jossa ensimmäisen kerran tutustuin tähän näyttelijään. Sen jälkeen hän on ollut muun muassa Da Vincin murhatutkimuksissa ja Battlestar Galacticassa.
Muita tällaisia satunnaisia tuttavuuksia
Billy Nighy - ikimuistoisin rooli mielestäni Rakkautta vain -elokuva.
Billy Connolly - mainio skottinäyttelijä, jonka Brave-animaatiosta tunnistin äänen perusteella.
![]() |
Callum Keith Rennie |
Muita tällaisia satunnaisia tuttavuuksia
Billy Nighy - ikimuistoisin rooli mielestäni Rakkautta vain -elokuva.
Billy Connolly - mainio skottinäyttelijä, jonka Brave-animaatiosta tunnistin äänen perusteella.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Leffavuosi 2013 Q2
Nähty leffassa huhti-kesäkuussa
Warm Bodies ***½
Iron Man 3 ***
Argo **** Yllättävän jännittävä elokuva! Taidokkaasti rakennettu.
Star Trek Into Darkness ****
Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding) ** Mitäänsanomaton rom kom tähtikaartista (Robert De Niro, Robin Williams jne) huolimatta.
The Man with the Iron Fists ** Varsin brutaali ja verinen elokuva. Klaanit taistelevat Viidakkokylän herruudesta.
Q1
Tulossa
Espoo Ciné 16.-25.8.2013
Rakkautta & Anarkiaa 19.-29.9.2013
The World's End ensi-ilta 4.10.2013 (IMDb:n mukaan) Päivitys: Episodin mukaan ei tulisi Suomessa valkokankaalle.

maanantai 10. kesäkuuta 2013
Populaarikulttuurimuistoja Pariisista
Erään leffateatterin avaamisen kunniaksi ja ensi-illan vuoksi Tom Cruise oli lennätetty helikopterilla paikan päälle. Olimme tuolloin ystävän kanssa toisella puolella kaupunkia. Tant pis! Kyseiseen leffateatteriin alennuskuponkeja jakoivat mm. Darth Vaderiksi ja prinsessa Leiaksi pukeutuneet, segwaylla liikkuneet tyypit.
Kaksi brittinaista keskustelee asiantuntevasti (silloin uudesta) blondista Bondista eli Daniel Craigista.
Isä näyttää tyttölapselleen vulkanilaisen käsimerkin metrossa, ja lapsiparka yrittää matkia siinä menestymättä.
Sarjakuvien arvostus on Ranskassa (ja Belgiassa) aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Kirjakaupoissa hengataan ja luetaan sarjakuvia, yliopiston kirjastossa voi lukea ja lainata sarjakuvia!
James Blunt oli jotenkin jäänyt minulta huomaamatta mutta ystävän kanssa Quartier Latin'issa seikkaillessa eksyttiin johonkin kenkäkauppaan, jossa No Bravery soi taustalla.
Tunnustan, en ole koskaan lukenut Victor Hugon Notre Damen kellonsoittajaa. Ranskalainen ranskanopettajamme Suomessa päivitteli "sivistymättömyyttämme". En ole edes nähnyt Disneyn elokuvaversiota! Notre Damen torniin olen kyllä kiivennyt ja sitä suosittelen kaikille, jonoista huolimatta!

Notre Damen tornista |
perjantai 7. kesäkuuta 2013
I Love Helsinki - Tips for travellers
Okay, I was born in Helsinki. I have lived here ever since. So maybe, I'm little biased. Only a little.
What to see in Helsinki? It depends of course on your preferences.
City Center (Keskusta)
![]() |
Normally the street names are in Finnish and Swedish |
Market Square (Kauppatori) - strawberries, peas, cherries, ice cream - watch out for seaguls! - ferry to the Suomenlinna Sea Fortress.
![]() |
Market Square, Helsinki |
![]() |
Suomenlinna Sea Fortress |
Katajanokka (or as we say "Skatta" from Swedish Skattudden) - ferries to Tallinn and Stockholm - and all those pretty buildings.
Esplanadin puisto, also known as Espa - have a stroll there on your way to the Market Square, sit on a bench in the shady trees near the Swedish theater.
Hotelli Torni - okay, I probably shouldn't advertise but there's a nice view from the Ateljee Bar. It took me years to enter the hotel and climb the stairs but it was worth it. Also recommended if you are interested in history.
Second Hand Bookstore Kirjava Lintu (Yrjönkatu 21). I go there once in while. Good selection of books in English, other languages as well.
Rikhardinkatu Library (Rikhardinkatu 3) For the first time I visited Rikhardinkatu Library, I thought it was a gloomy place but it isn't.
Kaivopuisto - if you like Sunday walks as I do, I'd recommend to start your walk from Kauppatori and just walk until Olympia Terminal. Take a seat on a bench and just admire the view. When you feel up for it, continue to Kaivopuisto. You might see a familiar flag as there are many embassies in the area.
Little further from the Center
Hietalahti flea market - walk along the Bulevardi or take tram number 6 to Hietalahti.
Seurasaari open-air museum. The easiest way is to take bus number 24 from Erottaja to Seurasaari but when I lived in the Western Helsinki I walked to Seurasaari from Munkkiniemen aukio.
Within the reach of metro network
Korkeasaari Zoo and Mustikkamaa - it's possible to take a ferry to the zoo from Kauppatori or bus number 16 from Central Railway Station Rautatientori. I worked in Korkeasaari for two summers. I used to walk from Kulosaari metro station to Korkeasaari.
If you like shopping, there's a big shopping center in Itäkeskus. Just take the (orange!) metro (destination Vuosaari or Mellunmäki) and hop off in Itäkeskus.
The Mellunmäki metro station, the last stop on the line, is the world's northernmost metro station.
* *
When I'm going to visit a place or just got back from there, I like to watch films shot in those locations. For example, after visiting Brighton, I watched Brighton Rock. Tips for Helsinki films:
Vuosaari (Naked Harbour, 2012) Well, after seeing this film you'd probably never want to visit the place.
Tyttö sinä olet tähti (Beauty and the Bastard, 2005)
Ruokala Lokki (Kamome shokudô, 2006, a Japanese film shot in Helsinki)
maanantai 27. toukokuuta 2013
Ei syytä synkkyyteen - Star Trek on taas täällä
Salillinen leffayleisöä ei voi olla väärässä. Star Trek Into Darkness oli nähtävä heti. Tai siis melkein. Vielä innokkaammat olivat varmaan käyneet Finnkinon uudessa leffateatterissa Scalassa Kuopiossa ennakkoensi-illassa - elleivät sitten olleet lähteneet ulkomaille. Leffa tulee tosiaan Suomessa ensi-iltaan virallisesti vasta 5.6.
Uuden version Star Trekissä ei olla vielä päästy viisivuotiselle matkalle. James T. Kirk on kuitenkin Enterprise-aluksen kapteeni. Elokuvan alussa hän on miehistöineen jälleen suorittamassa tehtävää, joka ei mene ihan putkeen.
Kirk-Spock-McCoy-kolmikko ei ole liikaa keskiössä, tilaa on annettu muillekin hahmoille - Sululle oli varattu hetki kapteenin tuolissa, Chekov yrittää räpiköidä eteenpäin liian suurissa saappaissa, Kirkin mentori Christopher Pike yrittää takoa järkeä suojattinsa kaaliin - mutta missä on Christine Chapel? Hoitaja mainitaan kyllä mutta häntä ei nähdä! McCoyta olisi kyllä valkokankaalla katsellut pitempäänkin!
Benedict Cumberbatchin suoritus "John Harrisonina" on kyllä huikea. Hänen äänensä ei jätä ketään kylmäksi! Pienemmässä roolissa piipahtaa toinen brittitelevisiosta tuttu kasvo - Noel Clark eli Doctor Who -sarjan Mickey Smith. Jännä muuten, miten DW:ssa Tohtorin muuttuvat kasvot selittyvät regeneroitumisella, kun taas Star Trekin uudessa versiossa kyse on toisesta, rinnakkaisesta aikajanasta.
Elokuvan loppu vähän antoi taas viitteitä siitä, että jatkoa seuraisi...
Arvio: ****/5

These are the voyages of the starship Enterprise. Her five-year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no one has gone before.Elokuva on vauhdikas, sitä ei käy kieltäminen - takaa-ajoa, juoksemista ja lyömistä riittää. Eräässä kohdassa musiikki on turhan painokas tyyliin hei, tämä tyyppi on sitten se pahis! Alkuperäisen sarjan ja sen elokuvien tunteminen tuo jonkin verran syvyyttä elokuvaelämykseen. Toki elokuvasta voivat nauttia muutkin.
Kirk-Spock-McCoy-kolmikko ei ole liikaa keskiössä, tilaa on annettu muillekin hahmoille - Sululle oli varattu hetki kapteenin tuolissa, Chekov yrittää räpiköidä eteenpäin liian suurissa saappaissa, Kirkin mentori Christopher Pike yrittää takoa järkeä suojattinsa kaaliin - mutta missä on Christine Chapel? Hoitaja mainitaan kyllä mutta häntä ei nähdä! McCoyta olisi kyllä valkokankaalla katsellut pitempäänkin!
Benedict Cumberbatchin suoritus "John Harrisonina" on kyllä huikea. Hänen äänensä ei jätä ketään kylmäksi! Pienemmässä roolissa piipahtaa toinen brittitelevisiosta tuttu kasvo - Noel Clark eli Doctor Who -sarjan Mickey Smith. Jännä muuten, miten DW:ssa Tohtorin muuttuvat kasvot selittyvät regeneroitumisella, kun taas Star Trekin uudessa versiossa kyse on toisesta, rinnakkaisesta aikajanasta.
Elokuvan loppu vähän antoi taas viitteitä siitä, että jatkoa seuraisi...
Arvio: ****/5
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Kysy vain!
Kesä on virallisesti alkanut. On lämmintä jne.
Kesällä turistit ja mikseivät paikallisetkin, jotka ovat eksyneet oman vaikutusalueensa ulkopuolella, pysäyttävät minut ja kysyvät neuvoa. Aivan normaalia, totta kai, mutta miksi juuri minä? Olenko todella niin luotettavan näköinen? Ehkä se on silmälasini?
Tänään kaksi englantia puhuvaa henkilöä kysyi Elielinaukiolla bussia odottaessani, mistä Zoo-bussi Korkeasaareen lähtee. Rautatientori ei onneksi ollut kaukana.
Takkatien pysäkillä Pitäjänmäellä puolestaan tiedusteltiin, missä Poutamäentie on. Pajamäessä asuneena tiesin totta kai. Mutta tulee niitä tilanteita, jolloin sormi menee suuhuun.
Jokunen vuosi sitten kaksi ranskaa puhuvaa vanhempaa naisihmistä pysäytti minut ja ystäväni Kaisaniemen puistossa kysyen Parlez-vous français? Olivat kiinnostuneita Temppelinaukionkirkosta, joten lähdimme ystäväni kanssa viemään heitä sinne.
Se, että minulta kysytään tietä, on universaalia. Hieman kyllä Pariisissa huvitti, kun kysyttiin Where's the Gucci store? No, sitä en tiennyt ;) Berliinissä bussissa neuvoimme toista turistia Alexanderplatzille mentäessä...
Joskus busseissa ihmettelen henkilöitä, jotka kysyvät mieluummin muilta matkustajilta kuin kuskeilta, myönnettäköön, etteivät kaikki kuskit esimerkiksi Kättäriä (=Kätilöopisto) tunne.
Joskus sitä itsekin oppii, sillä aiemmin en ollut Katajanokan jääkarhuista kuullutkaan! Silmät tarkkana Kauppiaankadun pysäkillä ja kohdista katseesi yläilmoihin!

lauantai 18. toukokuuta 2013
Kassan molemmilla puolilla
Kaupassa käynti alkaa olla enemmän ja vähemmän itsepalvelua, kun itsepalvelukassat lisääntyvät ja asiakas saa itse höylätä maksu- ja etukorttinsa maksukorttilaitteessa. Silti toivoisi asiakaspalvelijoilta vähän huomiota. Joskus kassat eivät kerro summaa, joka pitäisi maksaa tai katso asiakastaan silmiin ja puhuvat kollegalleen asiakaspalvelutilanteen ollessa vielä kesken. Turhauttavaa ja epäkohteliasta? Kyllä, mutta osaavat ne asiakkaatkin.
Nemon kustantamossa Aasiakas ei ole koskaan oikeassa -kirjassa vuodelta 2009 on paljon esimerkkejä erikoisista asiakkaista. Ranskalaisen kassaneidin kärsimyksistä kirjoitti Anna Sam niin ikään vuonna 2009 kirjan Les tribulations d'une caissière, joka on käännetty englanniksi.
Itselläni varsinaisesta kahvila/kioskikassatyöskentelystä on jo aikaa mutta nämä tapaukset ovat jääneet mieleeni:

- Suutelen kättänne -tyypit ovat lähinnä hämmentäneet minua.
- Urheilutapahtumassa mies tulee tiskille ja sanoo "yks" - lienee sanomattakin selvää, että hän haluaa oluen.
- Turistikohteessa aikuinen mies sanoo myyjälle "kuningatar" - haluaa siis kuningatarjäätelön - ei suinkaan puhuttele myyjää ;)
- Englantia puhuva mieshenkilö ohjeistaa jälkikasvuaan: "Tell the lady what you want." Kestää hetken tajuta, että kyseessä oleva Lady on minä. Hieman on erilainen kaiku kuin suomen kielen sanoilla täti tai setä.
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Leffalehdistä
Suomalaisista elokuvalehdistä vain Episodi on säilynyt markkinoilla, Hohto fuusioitui lehteen vuosia sitten. Toki Filmihullu ilmestyy edelleen, onhan se Suomen vanhin elokuvalehti - ilmestynyt vuodesta 1968. Lisäksi on ruotsinkielinen Filmjournalen. Tuskin nämä kaksi viime mainittua puhuttelee tavallista elokuvissa kävijää.
Brittiläisistä leffalehdistä seuraan SFX:ää, Empirea ja TotalFilmia. Ensinmainittua silloin tällöin ostan ja kahta viimeistä lukaisemalla ne nopeasti kirjastossa. Lisäksi Facebookin kautta tulee seurattua uutisia. Silloin tällöin minulla on mahdollisuus saada käsiini SciFiNow, jonka lähin ostopaikka tosin tietääkseni on lehtikauppa Södermalmilla Tukholmassa.
Ranskalaisista olen lukenut Premièrea ja StudioLivea (lehdet CinéLive ja Studio Magazine yhdistyivät). Première tuli itse asiassa minulle kotiin jonkin aikaa, joten olin paljon paremmin perillä ranskalaisista elokuvista kuin nyt.
Saksalaisista Cinemaa seuraan lähinnä silloin tällöin netissä.
Ulkomaanmatkoilla on hauskaa hakea leffateatterin asiakaslehti ja yrittää pysyä kärryillä, mitä siellä pyörii leffateatterissa. Yleensä myös lehtihyllystä lähtee yksi tai kaksi leffalehteä mukaan.
Mutta mihin tosiaan tarvitaan leffalehtiä, kun "kaikki" on netissä aina arvosteluista ohjaajien ja näyttelijöiden haastatteluihin? Elokuvalehdet luovat odotuksia ja taustoittavat elokuvia. Vaikuttavatko ne päätökseen siitä,mitä elokuvaa mennä katsomaan? Osin, kyllä mutta itse en ole juossut pää kolmantena jalkana leffateatteriin, jos jokin elokuva on saanut viisi tähteä.
Minulla on tapana säästää lehtiä. Näin niihin voi palata sitten myöhemmin...

Leffalehtiä vuodelta 2013 |
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Viimeistä viedään
Charlaine Harrisin viimeisin teos ja Sookie Stackhouse -sarjan viimeinen kirja on nyt ilmestynyt. Se on nimeltään Dead Ever After. Kenen kanssa Sookie sitten elää elämänsä onnellisena loppuun asti - sitä en paljasta, mutta kirjasta voin sanoa sen verran, että se vetää kivasti langat yhteen - kirjasarjan aikana henkilöhahmoja on tullut ja mennyt hurjasti.
Sookie pidätetään murhasta epäiltynä mutta onneksi hänellä on neuvokkaita ystäviä - niin ihmisiä, vampyyreja, muodonmuuttajia, noitia ja mitä niitä nyt onkaan... Kevyttä ja helppolukuista viihdettä siis tarjolla.
Mitä True Blood -tv-sarjaan tulee, tuskin sarja elää aivan yhtä monta kautta kuin kirjoja ilmeistyi mutta eiköhän niitä ainakin muutama ole vielä luvassa. Sarja kulkee hieman eri polkuja kuin kirjasarja mutta näinhän televisio- ja valkokangastoteutuksissa aina joskus käy.

tiistai 30. huhtikuuta 2013
Taattua BBC-laatua
Kun BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo (1995) on nähty muutaman kerran liikaa, voi olla ihan hyvä ja varsin turvallista siirtyä saman tuotantoyhtiön minisarjaan Etelästä pohjoiseen (North & South, 2004). Johnin ja Margaretin rakkaustarina on melko samankaltainen kuin Elizabethin ja Darcyn, joskin Milton on teollistuva kaupunki ja kaukana Ylpeyden ja ennakkoluulon maalaisidyllistä.
Tunnustan, ensimmäistä kertaa sarjaa katsoessani olin vähällä jättää sarjan katsomisen ensimmäiseen jaksoon mutta toisen jakson jälkeen huomasin olevan pahasti koukussa ja sitten neljännen jakson jälkeen oli tyhjä olo. Tartuin myöhemmin kirjaankin. Elizabeth Gaskellin kirjaa ei ole julkaistu suomeksi mutta esimerkiksi Sylvian kosijat ja Cranfordin naiset saattaa jopa löytyä kirjastosta.
Rouva Thorntonin, Johnin äidin suusta nämä sanat:
Ai, miten niin Mr Thornton näyttää tutulta? Richard Armitage seikkaili myös BBC:n Robin Hood -tv-sarjassa Guy of Gisbornena sekä Thorinina Hobitissa. Itseäni tosin enemmänkin hämäsi Daniela Denby-Ashe, joka oli taas Minun perheeni -komediassa. Genren ja hiustenvärin muuttaminen voi tosiaan muuttaa käsitystä näyttelijästä.

A girl's love is like a puff smoke, - it changes with every wind.
Ai, miten niin Mr Thornton näyttää tutulta? Richard Armitage seikkaili myös BBC:n Robin Hood -tv-sarjassa Guy of Gisbornena sekä Thorinina Hobitissa. Itseäni tosin enemmänkin hämäsi Daniela Denby-Ashe, joka oli taas Minun perheeni -komediassa. Genren ja hiustenvärin muuttaminen voi tosiaan muuttaa käsitystä näyttelijästä.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Leffafriikin vararikko?
Varasin eilen leffaliput Iron Man 3 -näytökseen Helsingin Tennispalatsin ykkössaliin Finnkinon www-sivuilta. Kyseessä oli 3D-näytös, joten lipun hinta oli senmukainen: 15,50 €. Sarjaliput ovat hyvä asia, ja sellaisia käytinkin. Lunastin tänään liput automaatista. Olen ilmeisesti kehityksestä hieman jäljellä, sillä yleensä olen juuri sarjalippujen takia mennyt kassalle. Itsepalveluperiaate on vallannut yhä enemmän alaa.
3D-näytöksiin toki tarvitaan enemmän henkilökuntaa, kun näytöstä varten jokaiselle katsojalle pitää jakaa lasit ja kerätä ne näytöksen jälkeen pois (tai ainakin valvoa sitä, sillä siihen laariin ne vain nakataan). Mutta silti. 15 eurolla saa esimerkiksi Anttilasta tarjouksessa kolme-neljä tarjouselokuvaa! Toki voi käydä päivänäytöksissä tai katsoa elokuvat 2D:nä.
Tennarin ykkössali oli melkoisen täynnä, kuten arvata saattaa näin pian ensi-illan jälkeen.
* *
Mitäkö pidin elokuvasta? Lajityypissään ihan vauhdikas ja viihdyttävä elokuva. Kyllä, bongasin Stan Leen, Tony Starkin turvamies Happyn (Jon Favreau) Downton Abbey -innostus nosti hymyn huulille, Paul Bettanyn ääntä Jarvisina oli rauhoittavaa kuunnella ja Ben Kingsley nauratti.***

tiistai 23. huhtikuuta 2013
Tukholmaanko tässä leffaan pitäisi mennä?
Suomi tuntuu olevan joiden elokuvien kohdalla edelleen takapajula. Kun Star Trek Into Darkness tulee maailmalla ensi-iltaan 9.5.2013, saa elokuva Suomessa ensi-iltansa vasta Finnkinon sivujen mukaan 5.6. Tukholmassa leffan voisi käydä katsomassa jo 10.5. tai Tallinnassa 17.5.
Siis mitä ihmettä? Eikö tieteiselokuva vedä Suomessa? Johtuuko myöhäisempi ensi-ilta siitä, että koulut päättyvät esimerkiksi Helsingissä vasta 1.6.?
Jos aikaisemmin hehkutin Sherlockin Martin Freemania, ansaitsee Benedict Cumberbatch tulla mainituksiksi. Uskoisin, että Cumberbatch vangitsee katsojan mielenkiinnon koko Star Trek Into Darkness -elokuvan ajaksi. Samaa ei voinut sanoa edellisen Star Trek -elokuvan pahiksesta Eric Banan esittämästä Nerosta. Toki tämä reboot ei olisi mahdollinen ilman Neron katalia aikajanavääristelyjä mutta jotenkin en erityisemmin pitänyt hahmoa erityisen mielenkiintoisena.
Juuri ja juuri jaksan odottaa kesäkuuhun asti, kunhan vain levittäjä ei myöhennä ensi-iltaa entisestään.
Lisäys 26.4.: Ensimmäinen lukemani arvostelu elokuvasta SFX-lehden verkkosivuilla.

Tilaa:
Kommentit (Atom)