torstai 11. huhtikuuta 2013

Leffakokemukset kirjoissa ja kansissa

Olen jo useamman vuoden kirjoittanut käsin lyhyitä arvosteluja leffoista omaksi ilokseni. Kirjoitan sekä elokuvateatterissa että televisiosta katsotuista elokuvista. Pääpaino on yleensä fiiliksistä enkä harrasta kauhean syvällistä analyysiä. Listaan elokuvan tärkeimmät näyttelijät ja ne, jotka herättivät mielenkiintoni. 

Alla näyte, jossa vasemmalla olen kirjoittanut vähän pitemmän arvion elokuvasta Stardust - Tähtisumua. Toisella sivulla huomaa, kuinka vihkoseen leffojen muistiin merkitseminen on unohtunut ja olen hätäisesti koonnut (säästettyjen leffalippujen perusteella) listan nähdyistä elokuvista.  
Aukeama leffavihosta #3
Kuten aikaisemmin totesin, IMDb on oiva lähde elokuvien näyttelijöille. Minulle käy usein, että leffasta saattaa mennä jotakin "ohi", kun mietin missä tuo näyttelijä olikaan? Apuna myös toimivat nämä tiiliskivet. Täytyy tosin tunnustaa, etten viime aikoina ole ehtinyt opuksia paljoakaan selailla.   


Osa leffa-aiheisista kirjoistani
Loppuun vielä leffatapahtumavinkki: Eurooppalaisen elokuvan viikot 18.4.-4.5.2013 Eurooppasalissa Helsingin Malminkatu 16:ssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti