Pariisiin pääsee Brysselistä puolessatoista tunnissa. Tuli kokeiltua sitä viime vuonna. Toimi vallan mainiosti. Ajattelin lähteä sinne uudelleen ja lisätä matkalle pari uutta kohdetta.
Keskiviikkoiltana 26.5.2016 alkoi Belgiassa junalakko. En ollut huolissani. Tottahan kansainväliset junavuorot ajatetaan. Väärin. Thalys-junayhtiön sivuilla ilmoitettiin, että osa junavuoroista perutaan ajalla 31.5.-2.6. Ajattelin, että no, voinhan sitä hypätä sellaiseen Thalys-junaan, joka kulkee. Mutta ei! Tarkoituksenani oli jatkaa Pariisista Strasbourgiin junalla. Kuinka ollakaan tuo etukäteen varaamani TGV-junavuoro peruttiin. Viesti tuli vuorokautta ennen aiottua Pariisiin lähtöä illalla, joten päätin perua koko matkan sitten aamulla.
Strasbourgista aikomukseni oli jatkaa matkaa vielä Luxemburgiin niin ikään TGV-junavuorolla, joka sekin loppujen lopuksi peruttiin. Belgian junalakko päättyi perjantai-iltana 3.6., joten laihana lohtuna matkustin lauantaina Antwerpeniin, joka toki on ihana kaupunki.
Aina ei voi onnistua. Tästä opin sen, ettei ehkä kannata haalia liikaa kohteita yhdelle matkalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti