Belgian rannikolla, osa 2: Blankenberge
Tällä viikolla sää ei ole suosinut. Tiistaina hiostavan päivän päätteeksi tuli ukkosen tuomana taivaalta rakeita. Vesisadetta on riittänyt! Lauantaille ei luvattu mitenkään erityisen hyvää säätä mutta päätin lähteä rannikolle. Viime vuonna kävin Oostendessa mutta sen jälkeen en ole "ehtinyt" sinnepäin. Nousin junaan Bruxelles-Midi / Brussel Zuid -asemalta. Olin ajoissa laiturilla, joten osasin varautua siihen, että juna jakautuu kahtia Bryggessä - ensimmäiset neljä vaunua jatkoivat matkaa Knokkeen ja viimeiset neljä Blankenbergeen. Asiasta ilmoitettiin sekä laiturinäytöllä että junassa kuulutuksin. Tosin on muistettava, että Brysselin jälkeen kuulutukset tulevat Flanderin puolella vain flaamiksi. Junamatka kestää puolitoista tuntia. Juna seisoo Bryggessä on kymmenen minuuttia.
 |
Pier Oost, Blankenberge |
Vaikka mukani ei ollut karttaa, Centrum-kylttejä seuraamalla sekä matkapuhelimen karttasovelluksen avulla löysin rannalle. Kesäkuu ei ole vielä sesonkiaikaa, sillä sää ei todellakaan ollut rannalla loikoiluun otollinen ja Keski-Euroopassa lomaillaan elokuussa. Kävelin Zeedijkia pitkin Pier Oostille ja sitten rantaa pitkin.
Blankenbergessä on Sea Life sekä Belle Epoque Centrum. En käynyt kummassakaan, vaan nautin meri-ilmasta. Blankenberge muistutti Brightonia (Brighton Pier vs. Pier Oost) ja Oostendea. Suurin osa kaupoista on Kerkstraatilla.
* *
I had a strange feeling of déjà vu when I saw Pier Oost of Blankenberge. Both the pier and the not so lovely weather reminded me of my trip to Brighton a couple years ago. This was my second trip to the Belgian Coast. Last year I visited Ostend.
It takes 90 minutes from Brussels to Blankenberge by train. Make sure you are in the right coach as the train splits into two - the first coaches continue to Knokke and the rest to Blankenberge.
I spent my time just wandering around. As I was born in a city by the sea I always feel more home when there's a sea near!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti