Löysin useamman vuoden vanhan listan elokuvista, joista pidän.
- Seitsemän samuraita - On kulunut pitkä aika siitä, kun katsoin elokuvan viimeksi. Mutta tässä elokuvassa on sitä jotakin!
- Tähtien sota - Episodi V: Imperiumin vastaisku - Star Wars -elokuvat ovat jälleen ajankohtaisia, kun George Lucas ilmoitti myyvänsä imperiuminsa Disneylle. Löysin elokuvasarjan vahingossa. Imperiumin vastaisku oli ensimmäinen näkemäni elokuva, ja lopun cliffhanger yllätti.
- Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit - Kuulun niihin, jotka lukivat JRR Tolkien trilogian vasta, kun ensimmäinen osa oli saapunut valkokankaalle. Ensimmäinen elokuva on mielestäni paras, sillä hahmoihin tutustutaan, seikkailu alkaa. Kahdessa tornissa ollaan hajallaan ja soditaan liikaa, Kuninkaan paluussa taas ärsyttää lukuisat loppuratkaisut. Kävin katsomassa elokuvan Helsingin Tennispalatsin ykkössalissa ensi-iltaviikolla. Sali oli tupaten täysi. Elokuvan päätyttyä jotkut nousivat seisomaan ja taputtivat. Pidin elokuvasta, totta kai, mutta elokuvateatterissa taputtamista en ymmärrä.
- Amélie - Tämä elokuva jakaa mielipiteitä. Yksityiskohdat, Audrey Tautoun kauriinsilmät ja suloinen Matthieu Kassovitz viehättävät aina vain. Pariisi!
- Kolmas mies - Orson Welles on Harry Lime. Wien. Käkikello-puhe.
- Kissa kuumalla katolla - Perhe on pahin. Aina. Elizabeth Taylor Maggiena.
- Merry Christmas, Mr Lawrence - David Bowie näyttelijänä. Tähän elokuvaan viitattiin Amélie Nothomb'n kirjassa Nöyrin palvelijanne. Uusinta Batman-elokuvaa (Yön ritarin paluu) katsoessani bongasin Tom Contin, mutta en tajunnut ensin yhdistää sitä tähän elokuvaan!.
- Kuolleiden runoilijoiden seura - Kasvutarina. Carpe Diem.
- Yks', kaks', kolme - Tämän listan ainoa komedia. Billy Wilder. Jaettu Berliini.
- Tuulen viemää - Tämä on niitä elokuvia, joita ei tee mieli katsoa kovin usein. Ei siksi, etteikö se olisi hyvä, vaan siksi, että se vaatii paljon. Miksi Scarlett ei tyydy siihen, mitä hänellä on, vaan haikailee saavuttamattoman rakkauden perään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti