Facebookin kirpputorilla joku totesi ohimennen, ettei kukaan lue enää kirjoja. Olen asiasta eri mieltä. Itselläni on vihdoin ihan oikea kirjahylly, joka pullistelee kirjoista. Laskin joskus huvikseni, että kirjojen lukeminen kestäisi lukutahdillani viisi tai kuusi vuotta. Laskennan jälkeen kirjojen määrä on kasvanut, eikä luettujen kirjojen määrä ole oleellisesti kasvanut.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen myymälöissä kirjat ovat edullisia, suurin osa englanninkielisistä pokkareista maksaa puoli euroa. Lisäksi ilmaishyllystä on tarttunut yksi, jos toinenkin teos. Helsingin Kampin kauppakeskuksen suutarin edessä oli pitkään kirjanvaihtohylly, joka nyt sitten koronan vuoksi on ollut poissa käytöstä.
Minulle luettiin pienenä satuja. Myös punaiset satukasetit olivat kovassa käytössä. Lukuinto on vuosien varrella vaihdellut. Aina suomenkielisiä (tai englanninkielisiä) kirjoja ei ole ollut niin helposti kädenulottuvilla. Äänikirjoihin en ole kiintynyt enkä niinkään sähköisiin kirjoihin. Joitakin äänikirjoja kuunnellessa olen nukahtanut mutta esimerkiksi You-jeong Jeongin Piruparka alkoi niin pysäyttävästi, että uneen en ainakaan vaipunut. Paavo Kerosuo on tässä lukijana.
Välillä on vaikea keskittyä. Lukemisen ohella tulee välillä tuijotettua puhelinta, syötyä tai muuten vain pääpaino ei ole lukemisella. Ennen koronaa tuli matkustaessa luettua paljon, sillä lento- tai junamatkalla ei välttämättä ole muuta tekemistä kuin lukea. Tosin pitkillä lentomatkoilla mielelläni katson elokuvia. Joitakin kirjoja lukee väkisin loppuun, jotkut kirjat tuntuvat loppuvan kesken.
Lukemalla voi kartoittaa omaa sanavarastoa, enkä nyt tarkoita vain vieraskielisiä kirjoja lukiessa. Näin korona-aikaan pääsee turvallisesti matkustamaan niin todellisiin kuin kuvitteellisiin paikkoihin.
Toki paperikirjat kiertävät tätä nykyä pelottavan nopeasti uutuushyllystä alekoriin. Mutta onko kierrätyskeskuksen kierrätyshylly uhka vai mahdollisuus? Sitä kun ei tiedä, milloin uusi lempikirja tupsahtaa hyppysiini.