torstai 9. toukokuuta 2019

Jeju

Viime vuonna kävin Soulissa ja Gangneungissa sen verran pikaisella visiitillä, että jäi vähän Etelä-Korea kaivelmaan. Nyt kun tiesin Jejun saaren olemassaolosta, varasin sinne lennot + hotellin. Kannattaa perehtyä lentokenttäkuvioihin, jos lentää esimerkiksi Soulin kautta, sillä olin sitten onnistunut varaamaan lennot PEK-GMP-CJU, joka sisältää sen, että Gimpon ulkomaan terminaalista pitää mennä lyhyt matka shuttlebussilla Gimpon kotimaan terminaaliin. Maahantulossa oli jonoa mutta ehdin kyllä. Paluu oli sitten CJU-GMP-ICN-PEK eli bussilla airport express way'ta pitkin. Kahden ja puolen tunnin vaihtoaika riitti hyvin, vaikka sitä jännitinkin.

Airplane taking off from Jeju airport
Jejun lentokenttä on lähellä keskustaa


Etukäteissuunnittelu jäi vähän vähemmälle, joten päätin sitten Jejun lentokentältä hypätä suoraan taksiin, joka vei hotelliin. Varauduin tähän sentään printtaamalla hotellin osoitteen koreaksi. Paluumatkaa varten sain hotellin vastaanotosta bussien numerot, jotka vievät lentokentälle. Saaren julkinen liikenne on bussien varassa. 

 
Jejun kaupungissa on kiva kävellä



Turistibussi on edullinen tapa tutustua Jejun kaupunkiin. Ensimmäinen lähtö on klo 9 ja viimeinen klo 17. Bussiin voi ostaa joko päivälipun (13 000 wonia) tai kertalipun (3000 wonia). Bussi kulkee kunkin pysäkin ohi kerran tunnissa, joten oma aikataulu kannattaa suunnitella sen mukaan. Reitin varrella on Jejun lentokenttä ja Jejun bussiterminaali. Mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää lentokentälle meno turistiajeluun... Itse köröttelin bussilla melkein koko kierroksen Sarabongin puiston pysäkille.

Sarabong-puistosta on mukavat näkymät
Yleisesti ottaen Jeju oli mukavaa vaihtelua Pekingiin. Shoppailumahdollisuuksia, kulttuuria ja käveltävää riitti muutaman päivän matkalle. Jungangin maanalainen shoppailukäytävä toimi suojateiden korvikkeena, katsoin vain maanpäältä, mistä  numerosta minun tulisi tulla ulos. Englannin kielen taito vaihteli. 

Tuliaiseksi Jejulta ja Koreasta kannattaa tuoda kosmetiikkaa. Kiinassakin myytävä Innisfree oli jo valmiiksi tuttu. Ruokapuolelta mandariinisuklaa osoittautui nappivalinnaksi. 

Toukokuussa ei ollut liian lämmin - kahtakymmentä astetta. Koska kyseessä on saari, voi pitkähihaistakin tarvita. 

Aiemmin en ole hotellihuoneessa nähnyt emergency ropea, joten on hyvä muistaa, että maanjäristykset ja tsunamit ovat mahdollisia. Sen vuoksi matkustusilmoituksen tekeminen on suositeltavaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti