Ei syytä synkkyyteen - Star Trek on taas täällä

Salillinen leffayleisöä ei voi olla väärässä. Star Trek Into Darkness oli nähtävä heti. Tai siis melkein. Vielä innokkaammat olivat varmaan käyneet Finnkinon uudessa leffateatterissa Scalassa Kuopiossa ennakkoensi-illassa - elleivät sitten olleet lähteneet ulkomaille. Leffa tulee tosiaan Suomessa ensi-iltaan virallisesti vasta 5.6.

Uuden version Star Trekissä ei olla vielä päästy viisivuotiselle matkalle.  James T. Kirk on kuitenkin Enterprise-aluksen kapteeni. Elokuvan alussa hän on miehistöineen jälleen suorittamassa tehtävää, joka ei mene ihan putkeen. 

These are the voyages of the starship Enterprise. Her five-year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no one has gone before.

Elokuva on vauhdikas, sitä ei käy kieltäminen - takaa-ajoa, juoksemista ja lyömistä riittää. Eräässä kohdassa musiikki on turhan painokas tyyliin hei, tämä  tyyppi on sitten se pahis! Alkuperäisen sarjan ja sen elokuvien tunteminen tuo jonkin verran syvyyttä elokuvaelämykseen. Toki elokuvasta voivat nauttia muutkin. 

Kirk-Spock-McCoy-kolmikko ei ole liikaa keskiössä, tilaa on annettu muillekin hahmoille - Sululle oli varattu hetki kapteenin tuolissa, Chekov yrittää räpiköidä eteenpäin liian suurissa saappaissa, Kirkin mentori Christopher Pike yrittää takoa järkeä suojattinsa kaaliin - mutta missä on Christine Chapel? Hoitaja mainitaan kyllä mutta häntä ei nähdä! McCoyta olisi kyllä valkokankaalla katsellut pitempäänkin!

Benedict Cumberbatchin suoritus "John Harrisonina" on kyllä huikea. Hänen äänensä ei jätä ketään kylmäksi! Pienemmässä roolissa piipahtaa toinen brittitelevisiosta tuttu kasvo - Noel Clark eli Doctor Who -sarjan Mickey Smith.  Jännä muuten, miten DW:ssa Tohtorin muuttuvat kasvot selittyvät regeneroitumisella, kun taas Star Trekin uudessa versiossa kyse on toisesta, rinnakkaisesta aikajanasta. 

Elokuvan loppu vähän antoi taas viitteitä siitä, että jatkoa seuraisi...

Arvio: ****/5

Kysy vain!

Kesä on virallisesti alkanut. On lämmintä jne. 

Kesällä turistit ja mikseivät paikallisetkin, jotka ovat eksyneet oman vaikutusalueensa ulkopuolella, pysäyttävät minut ja kysyvät neuvoa. Aivan normaalia, totta kai, mutta miksi juuri minä? Olenko todella niin luotettavan näköinen? Ehkä se on silmälasini?

Tänään kaksi englantia puhuvaa henkilöä kysyi Elielinaukiolla bussia odottaessani, mistä Zoo-bussi Korkeasaareen lähtee. Rautatientori ei onneksi ollut kaukana. 

Takkatien pysäkillä Pitäjänmäellä puolestaan tiedusteltiin, missä Poutamäentie on. Pajamäessä asuneena tiesin totta kai. Mutta tulee niitä tilanteita, jolloin sormi menee suuhuun. 

Jokunen vuosi sitten kaksi ranskaa puhuvaa vanhempaa naisihmistä pysäytti minut ja ystäväni Kaisaniemen puistossa kysyen Parlez-vous français? Olivat kiinnostuneita Temppelinaukionkirkosta, joten lähdimme ystäväni kanssa viemään heitä sinne. 

Se, että minulta kysytään tietä, on universaalia. Hieman kyllä Pariisissa huvitti, kun kysyttiin Where's the Gucci store? No, sitä en tiennyt ;) Berliinissä bussissa neuvoimme toista turistia Alexanderplatzille mentäessä... 

Joskus busseissa ihmettelen henkilöitä, jotka kysyvät mieluummin muilta matkustajilta kuin kuskeilta, myönnettäköön, etteivät kaikki kuskit esimerkiksi Kättäriä (=Kätilöopisto) tunne. 

Joskus sitä itsekin oppii, sillä aiemmin en ollut Katajanokan jääkarhuista kuullutkaan! Silmät tarkkana Kauppiaankadun pysäkillä ja kohdista katseesi yläilmoihin!

Kassan molemmilla puolilla

Kaupassa käynti alkaa olla enemmän ja vähemmän itsepalvelua, kun itsepalvelukassat lisääntyvät ja asiakas saa itse höylätä maksu- ja etukorttinsa maksukorttilaitteessa. Silti toivoisi asiakaspalvelijoilta vähän huomiota. Joskus kassat eivät kerro summaa, joka pitäisi maksaa tai katso asiakastaan silmiin ja puhuvat kollegalleen asiakaspalvelutilanteen ollessa vielä kesken. Turhauttavaa ja epäkohteliasta? Kyllä, mutta osaavat ne asiakkaatkin. 

Nemon kustantamossa Aasiakas ei ole koskaan oikeassa -kirjassa vuodelta 2009 on paljon esimerkkejä erikoisista asiakkaista. Ranskalaisen kassaneidin kärsimyksistä kirjoitti Anna Sam niin ikään vuonna 2009 kirjan Les tribulations d'une caissière, joka on käännetty englanniksi. 

Itselläni varsinaisesta kahvila/kioskikassatyöskentelystä on jo aikaa mutta nämä tapaukset ovat jääneet mieleeni: 

• Suutelen kättänne -tyypit ovat lähinnä hämmentäneet minua. 
• Urheilutapahtumassa mies tulee tiskille ja sanoo "yks" - lienee sanomattakin selvää, että hän haluaa oluen. 
• Turistikohteessa aikuinen mies sanoo myyjälle "kuningatar" - haluaa siis kuningatarjäätelön - ei suinkaan puhuttele myyjää ;)
• Englantia puhuva mieshenkilö ohjeistaa jälkikasvuaan: "Tell the lady what you want." Kestää hetken tajuta, että kyseessä oleva Lady on minä. Hieman on erilainen kaiku kuin suomen kielen sanoilla täti tai setä.

Leffalehdistä

Suomalaisista elokuvalehdistä vain Episodi on säilynyt markkinoilla, Hohto fuusioitui lehteen vuosia sitten. Toki Filmihullu ilmestyy edelleen, onhan se Suomen vanhin elokuvalehti - ilmestynyt vuodesta 1968. Lisäksi on ruotsinkielinen Filmjournalen. Tuskin nämä kaksi viime mainittua puhuttelee tavallista elokuvissa kävijää. 

Brittiläisistä leffalehdistä seuraan SFX:ää, Empirea ja TotalFilmia. Ensinmainittua silloin tällöin ostan ja kahta viimeistä lukaisemalla ne nopeasti kirjastossa. Lisäksi Facebookin kautta tulee seurattua uutisia. Silloin tällöin minulla on mahdollisuus saada käsiini SciFiNow, jonka lähin ostopaikka tosin tietääkseni on lehtikauppa Södermalmilla Tukholmassa. 

Ranskalaisista olen lukenut Premièrea ja StudioLivea (lehdet CinéLive ja Studio Magazine yhdistyivät). Première tuli itse asiassa minulle kotiin jonkin aikaa, joten olin paljon paremmin perillä ranskalaisista elokuvista kuin nyt. 

Saksalaisista Cinemaa seuraan lähinnä silloin tällöin netissä. 

Ulkomaanmatkoilla on hauskaa hakea leffateatterin asiakaslehti ja yrittää pysyä kärryillä, mitä siellä pyörii leffateatterissa. Yleensä myös lehtihyllystä lähtee yksi tai kaksi leffalehteä mukaan.

Mutta mihin tosiaan tarvitaan leffalehtiä, kun "kaikki" on netissä aina arvosteluista ohjaajien ja näyttelijöiden haastatteluihin?  Elokuvalehdet luovat odotuksia ja taustoittavat elokuvia. Vaikuttavatko ne päätökseen siitä,mitä elokuvaa mennä katsomaan? Osin, kyllä mutta itse en ole juossut pää kolmantena jalkana leffateatteriin, jos jokin elokuva on saanut viisi tähteä. 

Leffalehtiä vuodelta 2013

Minulla on tapana säästää lehtiä. Näin niihin voi palata sitten myöhemmin... 

Viimeistä viedään

Charlaine Harrisin viimeisin teos ja Sookie Stackhouse -sarjan viimeinen kirja on nyt ilmestynyt. Se on nimeltään Dead Ever After. Kenen kanssa Sookie sitten elää elämänsä onnellisena loppuun asti - sitä en paljasta, mutta kirjasta voin sanoa sen verran, että se vetää kivasti langat yhteen - kirjasarjan aikana henkilöhahmoja on tullut ja mennyt hurjasti. 

Sookie pidätetään murhasta epäiltynä mutta onneksi hänellä on neuvokkaita ystäviä - niin ihmisiä, vampyyreja, muodonmuuttajia, noitia ja mitä niitä nyt onkaan... Kevyttä ja helppolukuista viihdettä siis tarjolla. 

Mitä True Blood -tv-sarjaan tulee, tuskin sarja elää aivan yhtä monta kautta kuin kirjoja ilmeistyi mutta eiköhän niitä ainakin muutama ole vielä luvassa.  Sarja kulkee hieman eri polkuja kuin kirjasarja mutta näinhän televisio- ja valkokangastoteutuksissa aina joskus käy.