maanantai 1. lokakuuta 2012

Sarjatuttavuus Fringe



Fringe – hämärän rajamailla jäi minulta väliin, kun sitä esitettiin Suomen televisiossa. Olin nähnyt kaksi jaksoa ennen kuin urakoin kolme kautta putkeen. Fringe vain sattuu olemaan sellainen sarja, ettei siihen ihan heti pääse mukaan, jos aloittaa katsomisen keskeltä.

Sarjan keskiössä on nuori FBI-agentti Olivia Dunham, joka käy hakemassa Peter Bishopin Irakista saadakseen jutella tämän Walter-isän kanssa. Walter kun on mielisairaalassa, ja vain lähiomaisen vierailut ovat sallittuja. Sarja koostuu viikon hirviö -jaksoista, jotka kuitenkin luovat kausittain tarinankaaren. Päähenkilöistä opitaan koko ajan uutta, ja sivuhahmoja tulee matkan varrella lisää. 

DVD:t ovat muuttaneet sarjojen katsomista. Yleensä yhdessä amerikkalaissarjan kaudessa on noin parikymmentä jaksoa. Yksi sarjan kausi kestää siis noin puoli vuotta. Nyt saman voi urakoida esimerkiksi viikossa. Fringe on esimerkki siitä, kuinka koukuttava sarja vie ajantajun. ”Vielä yksi jakso” ja pian olen katsonut kolme kautta. 

Mikä sitten sarjassa koukuttaa? Rinnakkaistodellisuusjutut menevät vähän yli välillä mutta henkilöhahmot ovat koskettavia. ”Tuttuja” näyttelijöitä sarjassa ovat muun muassa Walteria esittävä John Noble (mm. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu -elokuvan Denethor) ja Peteriä esittävä Joshua Jackson (mm. Dawson’s Creek). Lisäksi vierailevana tähtenä nähdään mm. Mad Menistä tuttu Jared Harris. Brad Dourifkin (mm. Taru sormusten herrasta -elokuvien Grima Kärmekieli) nähdään sarjassa. Edelleen ihmettelen, miten Amerikasta voikin tulla niin paljon sarjoja. Mistä ideat oikein riittävät kaikkiin sarjoihin?

Nyt pitää vain keskittyä muuhun ja odottaa innokkaasti, kunnes sarjan neljäs kausi alkaa MTV3-kanavalla marraskuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti