Jokin aika huomasin, että Duolingoon on lisätty kiinan kieli! Puhelimella tehtäviä tehdessä en saa kielioppiosiota näkyviin, joten aikaa menee vääriin vastauksiin ja merkitysten selville saamiseen tökkimällä ruutua sormella. Tietokoneella tehtäviä tehdessä voi lukea ohjeistuksen ennen tehtäviä. Kiina-englanti-sanastoparit ovat uudehko Duolingon ominaisuus.
Tässäkö uuden vuoden lupaukseni? Aloitin kiinan opiskelun jo viime vuonna eikä kovin paljoa edistystä ole tapahtunut. Sentään asun Kiinassa. Nooh, katsotaan, kuinka käy.
Ihmettelyä... lähinnä elokuvista, tv-sarjoista, musiikista, kirjoista ja matkailusta
perjantai 29. joulukuuta 2017
maanantai 30. lokakuuta 2017
Kiinan muuri - The Great Wall of China
![]() |
Kiinan muuri - The Great Wall of China |
* *
When a colleague asked me whether I wanted to see the Great Wall of China, what could I have answered? Of course I wanted see it. Well, at least part of it. I had a bit of an cold which made the experience less great. Good shoes were a requirement.
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Ensimmäistä kertaa Japanissa!
Kiinassa asumisen hyviä puolia on se, että täältä on suoria lentoja jännittäviin paikkohin kuten Ulan Baatoriin, Busaniin, Ulan Udeen... En ollut koskaan käynyt Japanissa, joten aika pian matkasuunnitteluvaiheessa ajatukset siirtyivät saarivaltion suuntaan. Mietin Kiotoa ja Tokiota mutta Pekingistä lähtevänä halusin jotakin ihan muuta eli päädyin lentämään Okinawan prefektuurin pääkaupunkiin Nahaan enkä katunut. Lokakuun puolessa välissä 30 astetta tuntuu ihan mukavalta. Ilman laatu on huomattavasti parempi ja ihmisiä vähemmän. Julkinen liikenne hoitui kohdallani Monorail-junalla mutta kyllä kaupungissa on busseja takseja. Lautallakin pääsee lähisaarille. Muutama ostoskeskus ja ostoskatu Kokusai-dori tarjoaa mielenkiintoisia tilaisuuksia löydöille. Ulkomailla on kiva käydä aivan tavallisissa ruokakaupoissa.
![]() |
Shurin linna, Naha, Okinawa |
lauantai 2. syyskuuta 2017
Bryssel ei jäänyt taakseni loppullisesti
Kolme vuotta Brysselissä teki tehtävänsä. Bryssel oli kotini, vaikka ehkä taistelinkin tietämättäni tätä määritelmää vastaan. Katsoin viime viikolla elokuvan Erased ja huomasin heti DVD:n valikon taustakuvassa jotakin tuttua. Tuo on Grand Place! Elokuvaa oli kuvattu Brysselin lisäksi myös Antwerpenissä, jonka vaikuttava juna-asemakin oli päässyt leffaan! Ikävä on Brysseliin, varsinkin Pele-Mele-kirjakauppaa. Ja lyhyitä välimatkoja muualle Keski-Eurooppaan.
Kolme musiikkivideota, jotka auttavat Belgian-koti-ikävässäni:
Ehkä jonakin päivänä palaa vielä kaupunkiin. Sitä odotellessa...
Kolme musiikkivideota, jotka auttavat Belgian-koti-ikävässäni:
Stromae: Formidable, kuvattu Louisan raitiovaunupysäkin kohdalla
Selah Sue: Alone
Milow: Howling at the Moon
Ehkä jonakin päivänä palaa vielä kaupunkiin. Sitä odotellessa...
IKEA-seikkailu 2017
Pekingissä on kaksi IKEAa. Kävimme kollegan kanssa Siyuanqiaon myymälässä. Toinen on Xihongmenin myymälä. Ikean sivuilla olevan ohjeet Line 10 Exit at Sanyuanqiao Station, and transfer to bus 536, 855 kuulostavat helpolta mutta vaativat paikallistuntemusta. Metrolla matkustaminen oli se helpompi osuus. Loppumatkasta emme olisi selvinneet ilman nuoren, paikallisen naisen apua. Hän vei meidät oikealle bussipysäkille ja pian bussi 536 tulikin pysäkille. Matka maksetaan samalla tavoin kuin metrossa eli metrokortilla - korttia näytetään bussiin noustessa ja sieltä poistuessa. Poistuessa laite näyttää, kuinka monta yuania kortilla on jäljellä sekä matkan hinnan. Bussissa oli myös rahastaja, jolle voi maksaa käteisellä. Bussimatkan hinta riippuu etäisyydestä. Meidän matkamme oli viiden pysäkin mittainen ja hintaa matkalle tuli yhden yuanin verran. Bussissa oli näyttö, joka kertoi seuraavan pysäkin nimen sekä kiinalaisin merkein että pinyinillä.
Taksijonoonkin on ohjeistus. Jos kuljettaja tulee kysyy "jonon ohi" määränpäätä ja ehdottaa hintaa esimerkiksi matkapuhelimen avustuksella, kyseessä on pimeä taksi. Pekingissä on hyvä olla määränpää kirjoitettuna lapulle (tai helposti löydettävissä kännykästä), sillä kuljettaja osaa todennäköisesti yhtä hyvin englantia kuin minä kiinaa. Virallisissa takseissa on mittari.
Ikea on siitä tuttu ja turvallinen, että sekä Suomessa että Belgiassa ne ovat olleet kutakuinkin samanlaisia kuin tämä Pekingin myymälä. Ruokapuolella varsinkin on kiva käydä, kun saa ostettua näkkileipä ja ruotsalaista suklaata.

maanantai 28. elokuuta 2017
Muutto Kiinaan
Niinhän siinä kävi, että yllätin itseni ja tuttavapiirini - muutin Brysselistä Pekingiin. Nyt sitä sitten ihmetellään ihmiseloa toisella puolen Euraasian mannerta.
Valmistautuminen
Kollegat, tuttavat, kaverit ja muut tsemppasivat kovasti. Vinkit laitoin korvan taakse, negatiiviset kommentit jätin omaan arvoonsa. Olin toki itsekin huolissani ilmansaasteista mutta lääkärini sanoin: Sittenpähän sen näkee.
Ostin matkaoppaita, sanakirjoja ja kiinan kielen opiskelumateriaalia Brysselistä. Helsingissä lainasin kirjastosta erilaisia kertomuksia suomalaisten seikkailuista Kiinassa sekä matkaoppaita, jotka osaltaan auttoivat tunnelmaan virittäytymisessä. Netissä tutkin blogeja, otin Instagramissa seurantaan mielenkiintoisia tilejä ja sen sellaista. Elokuvia en katsonut.
Kiinan kielen opintoja suosittelen lämpimästi. Jokainen arvioikoon itse, kuinka syvällistä kielitaitoa tavoittelee mutta kiina on vaikea kieli. Numerot on hyvä opetella ulkoa, jotta katukiskoilta onnistuu maksaminen.
Varsinainen muutto
Muutin Kiinaan kahdella matkalaukulla, sillä ostin asuntoni edelliseltä vuokralaiselta huonekalut. Muuttokuorman hinnaksi olisi tullut niin iso summa, ettei se olisi ollut järkevää verrattuna tavaroideni arvoon.
Pekingissä on Ikean lisäksi erilaisia sisustustavaroita myyviä liikkeitä aina Habitatista alkaen japanilaiseen Mujiin asti. Niin ikään japanilainen Miniso myy kaikkea pikkusälää kotiin.
Kielimuuri
Jännittäviä hetkiä olen kokenut muun muassa pankkiautomaatin kanssa, sillä automaatti vaihtoi yhtäkkiä vaihtoi kielensä kiinaksi. Rahat oli jo kädessä mutta miten saan kortin ulos? Automaatissa onneksi oli laskuri, jonka mentyä nollaan sylki kortin ulos.
Tavaratalossa tullaan helposti kertomaan tavaran hinta - myyjä saattaa jopa näpytellä sen laskimennäyttöön. Osassa kaupoissa ja ravintoloissa osataan englantia mutta missään tapauksessa ei tule laskea sen varaan, että englanniksi pärjää. Hyviä hoksottomet ja vähäinenkin sanastonhallinta auttaa eteenpäin.

torstai 13. heinäkuuta 2017
Brysselin museot
Lelumuseo: Ihan
kiva, vaikkakin täynnä kaikenlaista ja ahtaanpuoleinen.
Autoworld: Vanhat
autot tuovat mieleeni epookkidraamat ja vanhat elokuvat mutta museollinen
autoja? Ei niin mielenkiintoinen. Etukäteen kannattaa tarkistaa, että museo on
avoinna yleisölle, välillä museossa järjestetään tapahtumia.
Sotamuseo: Osin
täyteenahdettu, vähän sirpaleinen mutta jos museoon menee, ei kannata unohtaa
näköalatasannetta, josta aurinkoisella säällä mukavat näkymät.
René Magritten
kotimuseo (Jette). Ei nyt mikään ihan must-kohde mutta Magritten teoksissa on
elementtejä hänen kodistaan.
Magritte-museo. Varsin
suosittu.
Musée de l'Art
ancien. Vaikuttavia teoksia mm. Pieter I Bruegel: "La chute des anges rebelles".
BELvue: Belgian
historiasta kertova museo. Ehkä enemmän niille, jotka aikovat viettää
Brysselissä tai Belgiassa pitemmän aikaa.
Musée de
Cinquantenaire. Varaa aikaa tähän museoon, sillä perusnäyttelyssä on paljon
nähtävää. Tintti-sarjakuvien ystäville Särkynyt korva -albumin patsas on tässä
museossa.
MOOF eli Museum of Original Figurines. Kyllä! Luit oikein. Museollinen
sarjakuvafiguriineja eli Tinttiä, Niilo Pielistä, Pikoa, Anua ja Anttia! Bruxelles Central -aseman lähellä.
Euroopan historian talo. Maksuton museo. Turvatarkastus museoon kuin lentokentällä, henkilöllisyyspapereita tarvitaan museon padin lainaan, jotta voi saada näyttelyesineistä enemmän irti. Vehreän Léopold-puiston laidalla.
Viikonloppumatka Normandiaan
Kannattaako Normandiaan lähteä pelkäksi viikonlopuksi? Vastaus on selvä: EI! Mutta tulipahan tehtyä Bryssel-Rouen-Caen-Ouistreham-Bayeux-Étretat-Bryssel roadtrip. Kannattiko lähteä? Ehdottomasti! Parasta reissussa: Étretat.
![]() |
Les Falaises d'Étretat |
Olen pitkään haaveillut Doverin liitukivikallioista, joten nyt tuli sentään nähtyä Ranskan puolelta jotakin vastaavaa. Autolla ajoimme tähän kesällä turistien valtaamaan kuntaan Ylä-Normandiassa. Kävimme syömässä ja kipusimme ihailemaan henkeäsalpaavia (tai sitten se oli se ylämäki!) näkymiä.
**
I've always wanted to see the White Cliffs of Dover... So I went to Étretat to see something similar. And we weren't the only ones. The view is spectacular!
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Belgian rannikolla, osa 4 De Haan ja Middelkerke
Kusttram oli omalla bucket list'lläni, joten pakkohan se oli suorittaa ennen kuin poistun Belgiasta. Lämpimällä säällä Belgian junayhtiö SNCB lisää junia rannikolle, joten aurinkoisesta säästä huolimatta kaksikerroksisessa junassa oli runsaasti tilaa. Junamatka Brysselistä Oostendeen kestää miltei puolitoista tuntia, joten tekemistä kannattaa ottaa mukaan.
Oostenden aseman vieressä on De Lijnin raitiovaunupysäkki. Jos aikoo suhata edestakaisin, kannattaa ostaa kuuden euron päivälippu Dag Pass. Flanderin puolella puhutaan hyvin englantia, joten ei haittaa, jos flaami ei ole hallussa. Ranskaa ei kuitenkaan kannata yrittää. Suuntavaihtoehdot ovat De Panne (Ranskan suuntaan) ja Knokke (Alankomaiden suuntaan). Kesäaikaan ratikka on varsin suosittu, joten voi joutua seisomaan. Raitiovaunupysäkkejä ei ole liian tiheään, joten ratikka on kätevä tapa liikkua paikasta toiseen.
Olen tehnyt vain päiväretkiä mutta varmasti jostakin löytyy kiva ja edullinen hotelli, jonne yöpyä ja tehdä pikkupyrähdyksiä sieltä käsin.
Middelkerkessä on rantaa ja sarjakuvaseiniä, De Haanissa Art Deco -rakennuksia.

Jommeke-patsas, Middelkerke |
perjantai 2. kesäkuuta 2017
Leffaelämykset harvassa tänäkin vuonna
Alkuvuodesta kävin Edinburghissa - ja junalla Glasgow'ssa. Pakkohan sitä oli käydä katsomassa Trainspotting 2 -elokuva. Elokuvasta sai paremmin irti paikallisen yleisön kanssa - muut katsojat olivat täysillä mukana (ymmärsivätkin paksua skottiaksenttia paremmin) - kommentoivat, nauroivat, lauloivat. Elokuvasta tuli nostalginen olo. Onko Ewan McGregor jo noin vanha?
Toivon tuolla puolen -elokuva oli jännä kokemus Brysseliläisessä leffateatterissa katsottuna. Muut katsojat näkivät eri elokuvan kuin minä, sillä suomalaisiin näyttelijöihin, helsinkiläiseen maisemaan ja suomen kieleen minulla on eri lähtökohdat kuin heillä.
Guardians of the Galaxy 2 oli ihan kiva leffa. Kaipasin aivojen nollausta ja sitä sain.
Jatko-osilla jatkoin viime viikonloppuna, kun Pirates of the Caribbean 5 Dead Men Tell No Tales sai ensi-iltansa. Vanhan väsynyttä kierrätystä mutta silti nähtävä, niinhän se menee.

Vähiin käy aika ennen kuin loppuu
Aikani Brysselissä alkaa huveta jo miltei olemattomiin. Mitä Belgiasta jään kaipamaan?
- tiheä junaverkko - hyvät ja nopeat yhteydet Hollantiin, Ranskaan, Saksaan ja Englantiin - Luxemburgiin saa kyllä körötellä kolme tuntia, vaikka Intercité-juna onkin
- kansainvälinen tunnelma - ketään ei kiinnosta, mistä olet kotoisin
- suklaa
- sarjakuvaseinät - sarjakuvien arvostus aivan eri luokkaa kuin Suomessa
- antikvariaatit kuten Pele Mele
- Rannikkoratikka, Kusttram on kyllä hauska tapa tutustua Belgian rannikkoon! Kuuden euron päivälipulla saa sitten sahata edestakaisin
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Levylautasella
Uuden musiikin löytäminen on tehty helpoksi. Youtube ehdottaa joskus varsin jännittäviä videoita katsomiesti videoiden perään. Spotify auttaa myös. Mutta yleensä uuden biisin bongaan TV-sarjojen mainoksista televisiosta.
Rag 'n' Bone: Human - tämä biisi soi BBC One -kanavan SS-GB-sarjan mainoksessa, jota näytettiin sen verran usein, että biisi jäi pyörimään päähäni.
Milow: Howling at the Moon - belgialainen Milow tuli tietoisuuteeni belgialaisen TV-kanavan mainoksesta.
Selah Sue: Alone - myös belgialainen. En enää muista, mistä tämä löytyi.
The Kingston Trio: Raspberries, Strawberries - Kappale on julkaistu Sold Out -albumilla vuonna 1960 mutta kuten moni muukin biisi, tuli tutuksi muistaakseni juomamainoksesta, joka pyöri Belgian TV:ssä.
KAJ: Kom ti byin - kävelin helmikuussa Lontoossa New Bond Streetia pitkin ja tämä soi päässäni. Helsingin Sanomia luen edelleen, vaikka ulkomailla asunkin ja sen sivuilta luin bändistä.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Luovan kirjoittamisen inspiraatiot
Viimeksi kun olin Helsingissä, lueskelin Kodin Kuvalehtiä. Bongasin Wattpad-vinkin, unohdin sen ja sitten eräänä päivänä kirjauduin palveluun. Julkaisin pari tarinaa siellä.
Inspiraation lähteet luovaan kirjoittamiseen minulla ovat olleet:
1) Valokuvat tai postikortit.
2) Valmiit otsikot. Peruskoulussa äidinkielen opettajamme pääsi kyllä varsin helpolla luovan kirjoittamisen valinnaisaineen vetäjänä. Kirjoittamisesta pitäville jaettiin konseptiarkkeja sekä valmiita otsikoita.
3) Laulujen sanat
4) TV-sarjat ja elokuvat. Hahmojen muovaaminen omiin tarpeisiinsa on fanifiktiota, teemojen ja yleisen idea tuominen omaan tarinaan voi nähdä pastissina.
5) Oman elämän oudot sattumukset.
6) Ihailemasi henkilöt. Joskaan kukaan ei ole täydellinen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017
Diewegin hautausmaa
Mikä olisikaan rattoisampaa kuin lähteä Diewegin hautausmaalle harmaana lauantaiaamuna? Sarjakuvataiteilija Georges Remi eli Hergé on haudattu kyseiselle hautausmaalle, joten siinä oli syytä kerrakseen lähteä tutustumaan Uccleen vähän tarkemmin. Kohteeseen pääsee Schumanilta bussilla 60 (suunta Uccle Calevoet) tai raitiovaunulla 97 Louisalta (suuntana Dieweg).
perjantai 24. helmikuuta 2017
Endeavour season four - Nuori Morse neljäs kausi
Lontoon matkaan oli aivan pakko yhdistää Oxford, sillä yliopistokaupunkihan on vain tunnin junamatkan päässä! Apunani oli jo parikymmentä vuotta vanha opaslehtinen, joka osoittautui vallan mainioksi oppaaksi, sillä onnistuin melkein jo kävelemään kartan osoittaman alueen ulkopuolelle ennen kuin kaivoin kartan esiin... Matkan jälkeen oli heti laitettava DVD soittimeen pyörimään!
Kolmas kausi päättyi varsin dramaattisesti, kun pankkipanttivankidraaman jälkeen Miss Thursday (Sara Vickers) päätti jättää kotikaupunkinsa taakseen. Tälläkään kaudella Morsen (Shaun Evans) vihamiehet eivät jätä häntä rauhaan - ylennys ei vain tule kysymykseen. Konstaapeli Tredlove on suosikkini (heti Morsen jälkeen tietenkin - voiko Dakota Blue Richardsin tähdittämästä Kultainen kompassi -leffasta olla todellakin olla jo kymmenen vuotta?). Siinä missä Morse tuntee klassisen musiikin, Tredloven populaarikulttuuritietous osoittautuu varsin kattavaksi varsinkin kauden toisessa jaksossa. Vierailevista tähdistä Downton Abbeyn Andy eli Michael Fox sai aivoni hetken lyömään tyhjää.
Morse on jälleen tulilinjalla - poliisin ammatti ei ole niitä turvallisimpia eikä rakkauselämän kiemurat jätä nuorta miestä rauhaan. Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan Endeavourin viidennen kauden!
After I returned my trip to London and Oxford I just had to watch the first episode of season four. And soon the whole season (four episodes in total) was over.
Whereas the season four of Sherlock was a bit confusing and weird, Endeavour still holds you in it grasp. The characters are so well written - I have even grown to like Chief Superintendent Reginald Bright (Anthony Lesser). James Bradshaw's Doctor Max DeBryn has such a small role but still is important.
![]() |
The Bridge of Sighs, Oxford |

Morse: What day is it?**
DI Thursday: Corned beef.
Morse: It's Friday.
Thursday: Monday, Morse. Handshakes are for goodbye.*
After I returned my trip to London and Oxford I just had to watch the first episode of season four. And soon the whole season (four episodes in total) was over.
Whereas the season four of Sherlock was a bit confusing and weird, Endeavour still holds you in it grasp. The characters are so well written - I have even grown to like Chief Superintendent Reginald Bright (Anthony Lesser). James Bradshaw's Doctor Max DeBryn has such a small role but still is important.
tiistai 7. helmikuuta 2017
Madrid ja Toledo
Tähän ikään päässyt, enkä ollut vielä Espanjassa käynyt. Muutenkin alkaa olla vähän sellainen fiilis, että maailma, tai minun tapauksessani Eurooppa pitää saada valmiiksi ennen kuin poistun Brysselistä. Ymmärrettävää sinänsä, kun lentolippujen hinnat ovat alhaisemmat ja kohteetkin erilaisempia.
Jos on matkustanut vähänkin Helsingin metroverkkoa vaativimmassa kaupungissa, ei Madridin metroverkon pitäisi tuottaa ongelmia. Pitää vain tietää, missä on, mihin on menossa ja mikä on linjan pääteasema. Metroasemalta kannattaa poimia mukaan ilmainen metrokartta.
Seuraavaan reissuun jäi paljon nähtävää mutta Reina Sofia -museossa kävin. Pablo Picasson Guernica oli vaikuttavankokoinen teos.
Pitkään Madridin viikonloppuun sain ujutettua Toledon mukaan.
Kaupunki sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Madridista.

Plaza de Espana |
Pitkään Madridin viikonloppuun sain ujutettua Toledon mukaan.
Kaupunki sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Madridista.
![]() |
Santa Maria La Blanca, Toledo |
keskiviikko 25. tammikuuta 2017
Belgian rannikolla osa 3: Knokke
![]() |
Knokken rannalla |
Belgian pienemmät kaupungit ovat siitä mukavia, ettei niissä juuri eksy. Knokkessa tuli käytyä jo syksyllä mutta vielä on tuoreessa muistissa se, että juna-asemalta lähdin lammasmaisesti vain seuraamaan muita ja jatkoin Lippenslaania aina rantaan asti. Mereltä tuuli ja kengät vähän kastuivat rannalla kävellessä mutta muuten ranta rauhallinen.
Aina kannattaa tarkistaa SNCB:n mobiilisovelluksesta juna-aikataulu, sillä junat Brysseliin kulkevat vain tunnin välein. Tuli käytyä juna-aseman lähellä olevassa Albert Heijn -ruokakaupassa ostamassa hollantilaista salmiakkia. Myyjä vähän ihmetteli ostoksiani mutta Brysselissä ei ole niin laaja valikoima. Kuten muihinkin rannikkokohteisiin Knokkeenkin pääsee rannikkoratikalla, jonka kokeileminen taitaa jäädä kesään.

maanantai 16. tammikuuta 2017
Sherlock, Season Four
The whole fourth season is rather tragic. The Six Thachers sets the pace for the season. If this episode leaves you heartbroken, wait for The Lying Detective. The new villain Culverton Smith (played by Toby Jones) is horrible but Sherlock manages to save the day, although I wasn't quite so convinced while watching that episode. The series finale The Final Problem had be biting my nails. After last week's revelation you get these scary mind games in an espace room style.
The ending has some finality in it. Tying loose ends and all that. They kind of put the series back to factory settings.
I don't have anything against agent films (I do like James Bond films) but bringing that aspect to Sherlock didn't appeal to me. As there are only three episodes per season, it brings quality. I still enjoy watching earlier seasons again and again. They really make effort to impress. I am just not sure whether I want to see these episodes in the near future as they were quite dark.

Tilaa:
Kommentit (Atom)