Junalla matkustaminen Belgiassa on tehty helpoksi. Juna-asemalta matkalipun voi ostaa automaatista myös englanniksi. Viikonloppuisin menopaluulipun saa puoleen hintaan, joten kovinkaan suurta lovea lompakkoon ei tule. Aikataulusta näkee yleensä hyvissä ajoin, miltä laiturilta juna lähtee. Joskus tulee toki myöhästymisiä ja raidevaihdoksia. SNCB:n eli Belgian junayhtiön matkapuhelinsovellus kertoo reaaliajassa aikataulut ja siitä voi etukäteen vaikkapa katsoa, millä kaikilla asemilla juna pysähtyy.
En ollut koskaan käynyt Kortrijkissä, joka sijaitsee Länsi-Flanderissa, Belgian hollanninkielisellä alueella. Pohjois-Ranskan Lille on vain 25 kilometrin päässä. Brysselistä Kortrijkiin pääsee suoralla junayhteydellä noin puolessatoissa tunnissa IC-junalla. Hyvässä seurassa tai mukavan kirjan kanssa matka taittuu nopeasti.
Laiturilta laskeuduttuani junaradan ali kulkevaan tunneliin. Belgiassa tottuneena matkaajana huomasin heti "centrum"-kyltin, joten lähdin seuraamaan sitä. Kaupunki on ottanut turistit hyvin huomioon, sillä matkailuneuvontaan oli hyvä opastus. Paikallinen suuri aukio (Grote markt) löytyi ikään kuin vahingossa. Parasta onkin se, ettei turhaan stressaa, vaan kulkee fiiliksen mukaan.
Ostoskeskus tarjosi melko kattavan valikoiman erilaisia kauppoja mutta en ostanut sieltä mitään. Oxfamin kirjamyymälä yllätti laajuudellaan. Kortrijkin kirjasto on käymisen arvoinen, vaikka sieltä ei mitään lainaisikaan. Kaupunki on Lucky Luken luojan Morris'n (oik. Maurice de Bevere) syntymäkaupunki. Kirjastossa on muun muassa Lucky Luke -patsas.
Ihmettelyä... lähinnä elokuvista, tv-sarjoista, musiikista, kirjoista ja matkailusta
keskiviikko 31. elokuuta 2016
James Bond -näyttely Pariisissa
Päivä Pariisissa on vähän niin kuin Päivä Tukholmassa -risteily mutta ilman laivalla hengailua. Brysselistä kun Thalys-juna kiitää 1,5 tunnissa.
Tuli käytyä James Bond -näyttelyssä Grande halle de la Villette'ssä. Tulin suoraan Gare du Nordin juna-asemalta metrolla Porte de Pantin -metroasemalle, josta oli lyhyt kävelymatka perille. Olin ostanut liput etukäteen mutta tiskiltäkin olisi saanut sen jonottamatta. Puoli kymmeneltä, kun näyttely avautui, jonossa oli vain toistakymmentä ihmistä. Nähtävillä oli asuja ja rekvisiittaa eri 007-leffoista sekä tietoa kirjailijasta Ian Flemingistä. Näyttely oli mielestäni ihan sopivan laaja. Myymälästä tarttui mukaan vain muutama postikortti.
Vanhempia 007-leffoja en ole katsonut pitkään aikaan, joten ihan kaikki Q-osaston härpäkkeet eivät olleet tuttuja.

![]() |
Aston Martin |
Vanhempia 007-leffoja en ole katsonut pitkään aikaan, joten ihan kaikki Q-osaston härpäkkeet eivät olleet tuttuja.
![]() |
Spectre |
lauantai 6. elokuuta 2016
Harry Potter -näyttely
Brysselin messukeskuksessa Bruxelles Expossa on tämän kesän Harry Potter The Exhibition -näyttely. Se kiertää eri maita, viime kesänä olisi ollut mahdollisuus käydä Pariisissa mutta ei tullut käytyä. Brysselissä näyttely on aina 11. syyskuuta asti. Lipun saa kätevästi ostettua Ticketmaster.be-sivustolta. Aikuisten lippu maksaa 20,90 euroa ja lasten 15,90 euroa. Palais 2 -näyttelyhalli on merkitty hyvin eikä Heyselin metroasemalta ole pitkä kävelymatka.
Vaikka lippu olikin kätösessäni, en välttynyt jonottamiselta. Elokuisena lauantaipäivänä ihmisiä oli paljon liikkeellä. Näyttelyssä saa ottaa kuvia, mutta salaman käyttö on kielletty. Matkapuhelimella ottamani kuvat osin epäonnistuivat tunnelmavalaistuksen vuoksi.
Esineiden esittelytekstit ovat paikallisilla kielillä - ranska ja flaami. En ottanut audio-opasta. Näyttelyn lopuksi on myymälä, josta voi ostaa oheistuotteita mm. taikasauvoja, vaatteita ja Kelmien kartan! Kaiken kaikkiaan ihan passeli näyttely, ehkä kuitenkin tarkoitettu hieman nuoremmille Potter-faneille kuin mitä itse olen.
The Harry Potter exhibition is in Brussels Expo until 11 September. For Harry Potter fans it's a must-see event but it's not for Muggles.
![]() |
Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvasta tutut opetusasetukset |
Vaikka lippu olikin kätösessäni, en välttynyt jonottamiselta. Elokuisena lauantaipäivänä ihmisiä oli paljon liikkeellä. Näyttelyssä saa ottaa kuvia, mutta salaman käyttö on kielletty. Matkapuhelimella ottamani kuvat osin epäonnistuivat tunnelmavalaistuksen vuoksi.
![]() |
Oppiaineena ennustus |
![]() |
Näyttelyssä paljon asuja elokuvista |
tiistai 2. elokuuta 2016
Star Trek Beyond
Star Trekin alkuperäissarja (1966-69) oli vain kolmen kauden mittainen. Viisikymmentä vuotta myöhemmin se on edelleen ajankohtainen, kun perjantaina 22.7. sen reboot-version kolmas elokuvaosa sai ensi-iltansa (tällä kertaa myös Suomessa). Tässä välissä on ehtinyt pienessä ruudussa pyöriä Star Trek Animated Series (1973-74), Star Trek Next Generation (1987-1994), Star Trek Voyager (1995-2001) sekä Enterprise (2001-2005). Uusin Star Trek -sarja Discovery alkanee tammikuussa 2017. Valkokankaalla ennen rebootia on tavattu alkuperäissarjan hahmot kuudesti ja Next Generation neljästi.
Star Trek Beyond vie katsojansa miltei kolme vuotta eteenpäin Star Trek Into Darkness -elokuvan tapahtumista. Enterprisen kapteeni James T Kirk sanelee lokikirjaansa, ja samalla valkokankaalla nähdään avaruusaluksen normaalia elämää. Pidin tästä kohtauksesta. Alla IMDb:n sitaatit-osiosta lainattu pätkä:
Pidin elokuvasta. Juoni vei tarinaa eteenpäin. Hahmoille oli yritetty rakentaa vähän enemmän taustaa, dialogi oli hyvää, Karl Urbanille oli tällä kertaa annettu enemmän valkokangasaikaa - muillekin hahmoille kuin Kirkille oli jätetty tilaa.
Soundtrackista mainittakoon Beastie Boysin Sabotage.
Kaiken kaikkiaan viihdyttävä elokuva.

Captain's Log, Stardate 2263.2. Today is our 966th day in deep space - A little under three years into our five year mission. The more time we spend out here, the harder it is to tell where one day ends and the next one begins. It can be a challenge to feel grounded, when even the gravity is artificial. But while we do what we can to make it feel like home. The crew, is always, continues to act admirably despite the rigors of our extended stay here in outer space. The personal sacrifices they made. We continue to search for new life-forms in order to establish firm diplomatic ties. Our extended time in uncharted territory has stretched the ship's mechanical capacities but fortunately our engineering department, led by Mr. Scott, is more than up to the job. The ship aside, prolong cohabitation has definitely had effects on the interpersonal dynamics. Some experiences for the better and some for the worse. As for me, things have started to feel a little episodic. The farther out we go, the more I find myself wondering what it is we are trying to accomplish.But if the universe is truly endless, then we are not striving for something forever out of reach. The Enterprise is scheduled for re-provisioning stop at Yorktown, the Federation's newest most advanced starbase. Perhaps a break from routine will offer up some respite from the mysteries of the unknown.Trailerin nähneelle tulee tuskin yllätyksenä tieto, että rutiinireissu Yorktowniin, federaation avaruustukikohtaan ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Invaasio Enterpriseen ja aluksen evakuoiminen asettaa miehistön uuteen tilanteeseen. Jokseenkin eripuraiset Spock ja Leonard "Bones" McCoy lähestyvät jonkin verran toisiaan, Kirkin aisaparina onkin nuori Pavel Chekov, ja Scotty saa avukseen uuden tuttavuuden Jaylahin, jolla onkin pari ässää hihassaan.
Pidin elokuvasta. Juoni vei tarinaa eteenpäin. Hahmoille oli yritetty rakentaa vähän enemmän taustaa, dialogi oli hyvää, Karl Urbanille oli tällä kertaa annettu enemmän valkokangasaikaa - muillekin hahmoille kuin Kirkille oli jätetty tilaa.
Soundtrackista mainittakoon Beastie Boysin Sabotage.
Kaiken kaikkiaan viihdyttävä elokuva.
Tilaa:
Kommentit (Atom)