Trailerin nähtyäni totesin, että Grace of Monaco olisi mielenkiintoista nähdä. Tim Roth ruhtinas Rainierin roolissa yllätti jonkin verran, Nicole Kidman on Grace Kellyn näköinen mutta kuka muistaa vielä Gilmoren tyttöjen "pahan pojan" Jessin - Milo Ventimiglian - hän nimittäin oli pienessä, mutta jokseenkin näkyvässä roolissa.
Elokuva alkaa siitä, kun Grace on jo ruhtinatar. Monacon suhteet Ranskaan (johon Monaco liitetään, jos Grimaldin suku joskus sammuu) eivät ole aivan parhaalla mahdollisella tolalla ja tämä vaikuttaa ruhtinasparin parisuhteeseen yhdessä Hitchcockin tarjoaman elokuvaroolin kanssa.
Kyllä elokuvan kerran katsoo, näyttelijöiden, maisemien ja tarinan vuoksi... ***/5.
Ihmettelyä... lähinnä elokuvista, tv-sarjoista, musiikista, kirjoista ja matkailusta
torstai 15. toukokuuta 2014
torstai 8. toukokuuta 2014
Veronica Mars -elokuva
Yleensä pähkäilen ja jahkailen uusien elokuvien ostamista, sillä vastajulkaistuna leffat ovat luonnollisesti hintavampia kuin parin kuukauden päästä, mutta tämän elokuvan halusin nähdä heti tuoreeltaan. Kevään aikana urakoin Veronica Mars -sarjan kolme kautta. Kymmenen vuotta sarjan alkamisesta ja seitsemän vuotta sarjan päättymisestä osittain fanien joukkorahoituksella tuotettu Veronica Mars valloitti valkokankaan - joskaan ei Suomessa.
Nokkelasanainen kertojaääni, tuttu jengi, hieman uudet kuviot ja elokuvanmittainen tarina. Elokuva ei ole yhtään hassumpi. Veronican ex-poikaystävä Logan on jälleen pulassa, mikä saa Veronican palaamaan Neptuneen, vaikka New Yorkiin kotiutunut juristinalku oli vannonut, ettei palaa enää. Toki sarjaan perehtymättömälle elokuvaa voi olla vaikea seurata, kun vanhoja tuttuja vilahtelee tuon tuostakin.

![]() |
Veronica Mars -sarja ja elokuva |
Tilaa:
Kommentit (Atom)