lauantai 2. marraskuuta 2013

Supernaturalin kahdeksas kausi - ei mitään uutta?

Vuodesta 2005 TV:ssä pyörineen kauhufantasiasarjan saaga jatkuu edelleen. Winchesterin veljekset ovat matkan aikana kuolleet, olleet helvetissä ja viimeksi seitsemän kauden päätteeksi vanhempi veljeksistä löysi itsensä kiirastulesta.
 
Kauden 8 kansi

Kauden alussa ei viivytellä Deanin paluulla maan kamaralle, vaan hänen seikkailunsa näytetään takautumina - samalla tavoin kuin neljännen kauden alussa, kun Dean palasi helvetistä. Tämän kauden iso juttu on helvetin porttien sulkeminen. Jaksojen kiiriessä eteenpäin törmätään vanhoihin tuttuihin - muun muassa seitsemänneltä kaudelta tuttuun Charlieen -  ja tavataan uusia hahmoja, kuten esimerkiksi Deanin uusi paras kaveri Benny, joka on vampyyri.

Kuten ennenkin välillä huilitaan "viikon hirviö" -jaksoissa ja välillä kauden pääjuonta viedään eteenpäin. Tällä kaudella tarjoillaan muun muassa piirretyistä tuttuja elementtejä, aikamatkustusta, natseja ja demonitauluja. Joka kerta, kun Crowley ilmestyy ruutuun, hän varastaa show'n.

Kyllä tämäkin vielä menee, mutta ei fanitkaan jaksa ikuisesti seurata samoja juttuja eri paketissa. ***/5



Ellie: So I'm not going to hell?

Dean: Not on my watch.
 8.14 Trial and Error