perjantai 30. elokuuta 2013

Siivouspäivä huomenna!

Vaikka Helsingissä (ja muualla pääkaupunkiseudulla) onkin kesällä ollut lukuisia ilmaisia kirpputoreja, on mukavaa, että kesä huipentuu Siivouspäivään. Jokainen voi mennä myymään tavaroitaan. Potentiaaliset asiakkaat löytävät myyjän, kunhan lisää myyntipaikkansa Siivouspäivän karttaan.


Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.


Keväällä olin myymässä Kumpulassa Limingantiellä mutta tällä kertaa suuntaan kohti Karhupuistoa, jonne moni muukin Siivouspäivän kartan mukaan näyttää menevän. Myynnissä tällä kertaa leffoja, kirjoja sekä jonkin verran vaatteita muuta tilpehööriä.

Toivokaamme siis aurinkoista säätä niin myyjille kuin ostajille!



 

 

maanantai 19. elokuuta 2013

Oivaa soundtrack-materiaalia

Ajattelin vähän aikaa sitten, etten ole pitkään aikaan kuullut Cat Stevensin (nykyisin Yusuf Islam) musiikkia missään sarjassa. Muun muassa Tuho-osastossa (Scrubs) on soinut Here Comes My Baby ja Teho-osastossa (ER) Trouble. (IMDb:stä varmaan löytyy täydellisempi lista.) Tänään kuitenkin satuin katsomaan pitkästä Housea Maikkarilta, ja Morning Has Broken alkoi soida jakson lopussa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Leffakirppiksen löydöt

Espoo Ciné -elokuvafestivaalin yhteydessä, yhdessä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan elokuvaryhmän järjestämä Leffakirppis järjestettiin ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Myyjiä oli kymmenkunta ja asiakkaita jonkin verran. Olin paikan päällä myymässä, kun leffahyllyä piti tyhjentää. Hyvistä aikeista huolimatta *jotakin* tarttui mukaan. Kirppispäivä jatkui vielä Vaasankadun katukirpputorilla. Sieltä ei onneksi tarttunut mitään.


Päivän leffahaalinta lähti vähän käsistä |
Catch of the day - got a little out of hands...
Today there was a cinema flea market organised at the Espoon kulttuurikeskus. I sold a few DVDs but I also bought a few...


  • Lapsi - L'Enfant (Why? Because it's French)
  • The Wire - First Season (The best TV series ever, they say...)
  • Grimm First Season (I kind of missed this when it was aired.)
  • The Five-Year Engagement (I happen to like films with Emily Blunt) **½
  • Battleship (Well, there's Alexander Skarsgård) **
  • Hitchcock (General interest) ***
  • Hansel and Gretel - The Witch Hunters (Jeremy Renner and the Finnish actress Pihla Viitala) **
  • Oz the Great and Powerful **½

maanantai 5. elokuuta 2013

Uusi Tohtori

Doctor Who -sarjan seuraavan Tohtorin nimi on nyt selvillä: muun muassa The Hour -ja The Thick of It -sarjojen Peter Capaldi. BBC:n uutispätkä aiheesta. 

lauantai 3. elokuuta 2013

torstai 1. elokuuta 2013

Pikavisiitti Tapiolaan kannatti

Niin hassua kuin se on, käyn Espoon Tapiolassa vain elokuussa. Tänään kävin Espoon Kulttuurikeskuksessa hakeamassa CityShoppari-tarjouksella kaksi Espoo Ciné -festivaalikatalogia ja kaksi lippua espanjalaiseen tieteiselokuvaan The Last Days. Festivaali järjestetään 16.8.-25.8.2013.

Samalla piipahdin Tapiolan kirjastossa, josta blu ray -hyllyltä tarttui mukaan norjalainen sotaelokuva Into the White. Ihan kiva sotaelokuvaksi, ei niinkään toimintaa, vaan draamaa. Leffa toi mieleen Joyeux Noël -elokuvan, sillä siinäkin yritetään mielettömän sodan keskellä unohtaa hetkeksi millä puolella taistellaan. Pullonpyörityksen sijaan on aseenpyöritystä, mikä päättyy siihen, että katsellaan revontulia talvisissa maisemissa. Olin jo pitempään halunnut nähdä elokuvan Harry Potter -elokuvien Ronald Weasleyn vuoksi - Rupert Grint päässyt Tylypahkasta Norjaan asti.