Käännetty kirjallisuus maailmankuvan luojana

Seuraan Instagramissa monia kirjagrammaajia, myös vieraskielisiä. Eräs englanninkielinen esitteli englanniksi lukemaansa japanilaista kirjaa ja kysyi seuraajiltaan, lukevatko nämä käännettyä kirjallisuutta. Helppohan se on sellaisen, jonka kieltä puhutaan kautta maailman -  hieman liioiteltuna, kysyä. Olin jo kommentoimassa mutta sitten tajusin, että viestini voisi ymmärtää aggressiivisena. 

Luen kirjoja suomeksi ja englanniksi. Olen joskus yrittänyt lukea ruotsiksi ja ranskaksi. Mutta se ei ole niin soljuvaa. Joitakin japanilaisia kirjoja on käännetty suomeksi muista kielistä, esimerkiksi englannista tai saksasta. Nykyisin asiat ovat paremmin, aasialaista kirjallisuutta käännetään paljon enemmän - myös korealaista ja kiinalaista. Onko kirjailijan kotimaalla väliä? Siinä mielessä, että lukee vain kotimaisia, pohjoismaalaisia tai englantilaisia tms, on. Maailmankuva jää kovin vajavaiseksi - sama pätee elokuviin. 

Jotkut pyrkivät lukemaan yhden kirjan per maailman maa. Melkoinen tavoite, kun miettii, kuinka monta maailmassa on. Mutta siinä on lukuhaastetta kerrakseen! Hiljattain luin Yuri Herreran kaksi pienoisromaania - en ollutkaan aiemmin lukenut meksikolaisen kirjailijan teoksia!. 

Mitä Tintti opetti?

Tintti Tiibetissä taisi olla ensimmäinen Tintti-albumi, jonka omistin. Olin alle kymmenvuotias. Jos joku olisi minulle tuolloin kertonut, että myöhemmin asuisin Hergén kotimaassa Belgiassa jonkin aikaa, olisin hämmästynyt.

Tässä muutama esimerkki, miten Tintti-sarjakuva on rikastuttanut elämääni

1. Pölvästin mallikappale. Hauku luovasti - ota mallia kapteeni Haddockista: logaritmin hännänhuippu, diplomaatti, makean veden purjehtija... Mitä näitä nyt onkaan?

2. Corps diplomatique eli rekisterikilpien CD-merkintä tulee näistä sanoista. Kaikkea muuta pikkusälätietoa tullut opittua myös.

3. Matti Ranin ja Matti Olavi Ranin sekä lapsuuden automatkat. Muutamasta Tintti-albumista on tehty kuunnelmat. Tuhatkaunon tapausta kuunneltiin auton kasettisoittimesta uudelleen ja uudelleen.  

4. Täydellistä päähenkilöä täydentävät epätäydelliset ystävät. Lempihahmoni on kapteenin Haddock jo ihan vain sanavarastonsa vuoksi.

Tintti oli aikansa tuote. Maailma oli albumien ilmestyessä toisenlainen. Belgian Kongo ja kolonialismi näkyvät selvästi albumissa Tintti Afrikassa, mutta se ei ole ainoa ongelmallinen albumi. 

Brysselissä on sarjakuvaseiniä, mikä kertoo sarjakuvataiteen arvostamisesta. Tintti, Haddock ja Milou tulevat vastaan jo, kun kävelee Grand placelta Manneken Pis -patsaalle päin. 

Sarjakuvatuttavuus Blake & Mortimer

Sitten kun on lukenut kaikki Tintit, voi siirtyä Blake & Mortimeriin. Belgialaisen E.J. Jacobsin seikkailijakaksikko - kapteeni ja professori - ennättää olla monessa mukana, sarjaa on jatkettu tekijän kuoleman jälkeen. Sarjakuvan pohjalta on tehty animaatiosarja, mutta miksei sarjakuvaa voisi kuvitella elokuvanakin.

Alunperin ranskankielistä sarjakuvaa on julkaistu myös suomeksi. Luin ensimmäisenä L'affaire Francis Blaken ja sitten innostuin lukemaan lisää. 

Sarjan ensimmäinen seikkailu on kolmiosainen

Sarjakuva ei ole yhtä suosittu kuin Tintti, mutta sillä on oma lukijakuntansa. Tästä esimerkkinä teema-Monopoly sekä sarjakuvaseinä Brysselin rue Haute -kadun poikkikadulla, 6 rue du Templellä. Sarjakuvaseinään on ikuistettu sankarit Keltainen merkki -sarjakuvan kohtaukseen. Jokunen vuosi sitten Brysselin belgialaisen sarjakuvataiteen museossa oli teemanäyttely. 

Yksi Brysselin sarjakuvaseinistä
komeilee Keltainen merkki -albumin kansi

Kaksikolla on vastustajansa - Olrik, joka on mukana monessa albumissa.

Hienoa, että ainakin pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen valikoimiin kuuluu näitä.

Blake & Mortimer -sarjaa on jatkettu
E.P. Jacobsin kuoleman jälkeenkin.

What to see in Helsinki?

 Central Helsinki

I'm a bookworm, so I start with libraries. Oodi attracts different kinds of people as its opening hours are very convenient. If you would like to go to library with a bit of history, I'd recommend the Rikhardinkatu library. Helsinki University library Kaisa is also worth a visit. Rosebud bookstore is also in the vicinity.

Kauppatori (Market Square) and Kauppahalli (Market Hall) are worth checking out if you want to experince torikahvit (buy a cup of coffee and just sit down and watch what happens around you).

From Market Square you can take the ferry to Suomenlinna (there's also a small library!) and have a stroll around the sea fortress. Korkeasaari Island is actually a zoo, accessible via ferry during the summer months, from Railway square you can also take a bus 16 all year round. 

The Ateneum Art Museum is so near the Helsinki Railway Station, you can't miss it! 

As for restaurants I'd recommend

Finnjävel

Magu (vegan restaurant)

Ravintola Lasipalatsi

Aleksanderplats

Further from the city center

Even though the Helsinki City tourist maps usually don't cover Eastern Helsinki, here's a few tips:

Itäkeskus for shopping

Uutela for nature (take the metro to Vuosaari and along Aurinkoranta)

Alppiruusupuisto (take a train to Huopalahti) & Kirsikkapuisto (walk from Siilitie metro station): these are of course open all year round but rhododendron and cherry trees blossom in June and May.

Mihin kirjoittaa?

Enää ei tarvitse kirjoittaa pöytälaatikkoon, sillä internet tarjoaa alustoja kirjoituksille. Tässä muutamia poimintoja. 

Blogit, ovatko ne kuolemassa?

Blogit eivät ehkä ole enää niin kiinnostavia, kun mielenkiintoa vievät TikTokin ja Instagramin lyhytvideot. Asiatekstien lisäksi blogissa voi toki julkaista myös vaikka novelleja tai runoja. Rinnalle on hyvä perustaa jokin some-kanava ellei halua luottaa vain siihen, että joku löytää blogisi hakukoneen avulla - yleensä ei löydä. 

Minuuttinovellit

Minuuttinovellit on verkkosivusto, jonne kuka tahansa voi perustaa oman tunnuksen. Nimensä perusteella sinne lisätyt novellit ovat lyhyitä. Minuttinovellit jakaa somejulkaisuna (Facebook, Instagram) käyttäjiensä kirjoituksia. Sivuilta voi myös arpoa mysteerinovellin. 

Wattpad, voiko sillä todella menestyä?

Suomessa tuskin menestyy Wattpad-ilmiönä. Ellei sitten jotenkin somen kautta löydä omaa markkinarakoa. Wattpadista löydän harvoin luettavaa, mutta ilahdun, kun joku jaksaa tykätä kirjoituksistani.

Ulkomaisista ilmiöistä esimerkkinä Estelle Maskamen Did I Mention I Love You? -trilogia sai alkunsa Wattpadissa.

Kodin Kuvalehdessä oli muutama vuosi juttu suomalaisesta Wattpad-kirjoittajasta. Wattpadista löytyy kyllä korkeatasoista tekstiä, mutta ainakin ilmaisversio tarjoaa itselleni paljon sellaista luettavaa, joka ei kiinnosta. 

Teos, joka muutti minua - Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Teos, joka muutti minua

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (2001)

Ranskankielinen alkuteos julkaistu vuonna 1999.

 

 

Opiskelun tauottua hetkeksi minulla oli työn ohella vihdoin aikaa lukea niitä kirjoja, joita halusin lukea. Luin siihen mennessä ilmestyneet Harry Potter -romaanit sekä vihreäkantisen Nöyrin palvelijanne -romaanin. Sen ranskankielinen nimi Stupeur et tremblements tarkoittaa hämmennystä ja värinää. Kirjan Amélie kohtaa japanilaisen yrityskulttuurin ja törmää muun muassa kulttuurieroihin Belgia ja Japani -akselilla. Amélien urakehitys on käänteinen yhden virheen vuoksi. Oman työurani alkupään tehtävät eivät olleet kovin hohdokkaita. Erityinen inhokkini oli sinappipurkkien täyttäminen isosta purkista pienempään. Tunsin yhteenkuuluvuutta Amélien kanssa.

Amélie alkaa kehitellä itselleen tehtäviä. Postinjakaminen osoittautuu huonoksi valinnaksi, sillä se tehtävä kuuluu jollekulle muulle. Sen sijaan hän alkaa laittaa paperikalentereita ajan tasalle. Kirjassa kuvataan 1990-luvun alkua. Joitakin työtehtäviä Amélielle sentään vielä uskotaan, kuten valokopiointi, mutta hän ei saa käyttää siinä syöttölevyä. Amélie ottaa nöyrästi uudet työtehtävänsä vastaan, mutta ajatuksissaan kapinoi järjettömyyttä vastaan. Jo kirjan etusivulta jutun juuri käy selville: japanilainen yrityskulttuuri on hierarkkinen. Käskytysketju huipulta pohjalle on Herra Haneda – Herra Omochi – Herra Saito – neiti Mori – Amélie.

Olen viettänyt pitempiä aikoja ulkomailla kolmesti. Ranskassa olin opiskelijavaihdossa. Amélie Nothombin kotimaassa Belgiassa työskentelin suomalaisessa organisaatiossa kolmen vuoden ajan. Japanin naapurissa Kiinassa törmäsin miltei päivittäin kulttuurieroihin. Kulttuurierot ilmenevät kansana ja yksilönä. Kirjasta on tehty myös elokuva. Ollessani opiskelijavaihdossa elokuvaa katsottiin tunnilla.  Omistamani kappale kirjasta on juuri elokuvakannella. En ole täysin vakuuttunut kirjan suomennoksen nimestä.

Amélie Nothomb on syntynyt Etterbeekissä eli samassa kaupungissa kuin Tintin piirtäjä Hergé. Amélie asui lapsena Japanissa, sillä hänen isänsä oli Belgian ulkoministeriön diplomaatti. Kirjan Amélie tiedostaa edustavansa kotimaataan ja samalla toki länsimaita japanilaisen yrityskulttuurin pyörteissä.

Amélie ja Herran Tenshi saavat haukut, koska he tekivät yhteistyötä. Sisältö oli uskomattoman häpäisevä. Onnettomuustoveriani ja minua haukuttiin vaikka miksi: me olimme pettureita, nollia, käärmeitä, konnia ja – herjan huippu – individualisteja. Neiti Mori kanteli, koska Amélie oli edennyt nopeasti urallaan yrityksessä. Japanin kielen opiskelu vaatii melkoisen rupeaman. Amélien virhe on puhua japania väärässä paikassa. 

Japani on kiehtonut minua jo pitkään. Nousevan auringon maa, mieleenpainuva lippu, sotainen historia samuraineen ja kamikazelentäjineen. Kaukainen eksoottinen maa, jossa olisi varmasti mukava käydä. Aika monta vuotta siihen menikin, että pääsin Japaniin. Ensimmäistä kertaa kun poistuin Euroopasta, asettauduin Kiinaan, melkein kivenheitonpäähän Japanista. Tokiossakin tuli käytyä. 

Amélie päätyy lopulta yrityksen WC-tilojen päiväsiivoojaksi. Tässä yhteydessä Amélie muistelee Merry Christmas, Mr Lawrence -elokuvaa, josta oli kovasti pitänyt. Hän ottaa elokuvan esiin neiti Morin kanssa. Te ja minä, mehän olemme samalla lailla erilaiset kuin Ryuichi Sakamoto ja David Bowie. Itä ja länsi. Näennäisen ristiriidan takana on samaa molemminpuolista uteliaisuutta, samoja väärinkäsityksiä, jotka kätkevät todellisen yhteisymmärryksen halun. Neiti Mori ei jaa Amélin näkemyksiä.

Amélie nöyrästi kestää koko sopimuksensa ajan kommelluksia ja nöyryytyksiä. Hän irtisanoutuu japanilaiseen tyyliin jokaiselle esimiehelle asiansa esittäen.

Kirjan ensilukemisesta on minulla kulunut kaksikymmentä vuotta. Vasta näin myöhemmin ymmärrän kirjan kritiikin japanilaista yhteiskuntaa kohtaan. Tuolloin minulla ei ollut kokemusta organisaatiosta, jossa on monimutkainen hierarkia. Kirja on myös kirjoitettu ennen sosiaalista mediaa. Mietin, minkälaista keskustelua työntekijät kävisivät Améliesta sosiaalisessa mediassa. Kasvojen menetys ja itsemurha ovat teemoja, joita japanilaiseen kulttuuriin yhdistetään, niistä puhutaan kirjassakin.

 

Lainaukset kirjan sivuilta 30 ja 106

Nostalgia - mikä ihana tekosyy!

Kalasataman Vapaakaupungin olohuoneessa on kirjanvaihtohylly. Sieltä bongasin viikolla Mirkka, melkein 16 -yhteisniteen, joka kattaa Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan kaksi ensimmäistä osaa Mirkka ja riparikesä sekä Mirkka, lukiolainen. 

Sarjan ensimmäinen osa on alunperin julkaistu vuonna 1987 eli kirja on aitoa kasaria. On jotenkin hellyyttävää, että kirjassa soitetaan lankapuhelimella, lähetetään kirjeitä ja kortteja. Ei ole tietokoneita, internetiä, sosiaalista mediaa eikä kännyköitä. 

Mirkka on perheen keskimmäinen. Hänellä on kaksi sisarta: vanhempi sisar Memma ja nuorempi sisar Masa, joka onkin sitten kirjan poikatyttö. Perhe on ehjä - Ahosten perheen elämä tuntuu varsin idylliseltä. 1990-luvun lamaankin on vielä aikaa...

Mirkka-sarjan kuusi ensimmäistä kirjaa kolmena yhteisniteenä. 

15-vuotiaan elämän eräänlainen käännekohta on rippileiri. Niin on Mirkallakin. Hän on samalla leirillä kuin naapuriin muuttanut Juuso. Myös Sepe ja Tumppi ovat entuudestaan tuttuja. Niinkään rippileirin uskonnollisesta puolesta ei juurikaan ole kirjoitettu mutta ripari taitaa edelleenkin olla tutustumista uusiin ihmisiin ja yhdessäoloa. Rippileirillä on myös vierailupäiviä, mitä en omasta riparista muista. 

Otavan sivuilla olevasta kirjailijaesittelystä selviää, että Tuija Lehtinen on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1984. Yllätyin, että hänen teoksiaan on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi. Hän on ollut varsin tuottelias kirjailija - hän kirjoittaa niin nuorille kuin aikuisille. 

Mirkka-kirjat luokitellaan (ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmetissä) tyttökirjoiksi. Tässä kun yritän pähkiä, minkäikäinen olin, kun luin ensimmäisen Mirkka-kirjan, tulen tulokseen, että ennen omaa rippikouluani. Lähikirjastoni oli eräänä kesänä pitkään suljettuna ennen kuin uusi kirjasto avattiin. Muistan raahanneeni kirjastosta ison kasan luettavaa ennen taukoa - mielikuvani on, että näissä oli muutama Mirkka-kirja. 

Nostalgianälkä oli suurempi, kierrätyskeskuksesta mukaan tarttui vielä kaksi seuraavaa yhteisnidettä. Kirjahyllyssäni tosin olisi ennestään on ollut tarpeeksi luettavaa mutta näin tässä tuntuu usein käyvän.